Anne ja uskomattomat päivät

 ”Kellä onni on, se onnen kätkeköön”On monenlaista onnea, eikä kaikkea pidä kätkeä, ajattelen. Tässä lähipäivinä on tapahtunut taas niin paljon asioita, ettei energiani riitä niitä pukemaan tekstiksi vaikka haluaisi. Esikoinen aloittelee omaa elämäänsä omassa kodissaan, joka saa sydämeni hehkumaan onnea. On ollut uskomattomia päiviä.. lyhyitä hetkiä, jotka nitoutuivat yhteen kuin palapelin palaset ja tässä sitä ollaan.Uuden edessä, vuokranantajana tytölle. Kyllä minäkin ajattelen, vaikka minusta saa kuvan välillä, että olen hyvinkin spontaani. Kärsivällisyydestäni kertoo se, että sinnikkäästi opiskelin ammatin ennen eroani, koska en olisi saanut yrittäjänä niin isoa lainaa. Se vei pari vuotta, mutta kannatti. Nyt iloitsen asunnostani Mikkelissä, jonne toivon jokaisen tyttöni vuorollaan menevän opiskelujen merkeissä ja lopulta minä itse kuvittelen asuvani siellä eläkepäiviäni, lähellä palveluita. Siis kolmenkymmenen vuoden tähtäimellä. Kaikkea voi tapahtua ennen sitä, mutta löysin u...

 ”Herra on minun paimeneni, eikä minulta mitään puutu.” Ajattelen, että kyllä puuttuu. Täytyy olla uskossa vahva, jos ajattelee näin. Varmasti uskovaisetkin valehtelevat, eiväthän he muuten kuuluisi tänne laumaan. Osa on valkoisia, toiset mustia.Minullakin on navetassa musta lammas ja tunnen itsekin kuuluvani siihen kategoriaan. Tällä hetkellä toivoisin, että minulla olisi maalämpö. Kyllä olisi elämä helppoa. Aamuyöstä heräsin seinien paukkeeseen ja tiesin pakkasen olevan kova.Positiivisena ihmisenä ajattelin, että onnekseni töihin tarvitsee mennä vasta klo kymmeneen.Uunit tulille ja perusrataa tytöt kouluun, koiran kanssa ulkoilu, heinät lampaille..puita oli taas kuskattava sisään lämpimään.Kokeilin pitkästä aikaa, antaako tenniskyynärpää lyödä kirveellä pilkkeitä. Eipä olisi uskonut, että kova pakkanen saa puunkin hauraaksi ja pilkkominen oli lastenleikkiä.  Siemailen teetä ja pohdin elämän tosiasioita.Tuijotan totuutta silmiin ja kysyn itseltäni” jaksanko minä?Olenko valmis...

 Voihan vitalis!  Vanha hokema, joka jo hukkunut muiden trendikkäämpien sanontojen jalkoihin. Itseasiassa näin hiihtokelien ollessa huippuluokkaa muistuu mieleeni isäni ja Vitalis, jota hölvättiin poskiin ja nenän päähän, jotta pakkanen ei pienen tytön ihoa pilaisi. Siitäpä saankin aasinsillan tämän päivän julkaisemaan kuvaani Facebookissa KD:n ehdokkaana. Todellakaan minulla ei ollut puuteri mukana, kun menin sukulaiseni luokse ja päätimme ottaa ehdokaskuvan. Kunnon valot ja valkoinen tausta piti ollakin. Hieman oli kiire, ja päätin, että nyt en nirsoile. Saatuani kuvan puhelimeen, säikähdin hieman kiiltoa ” tätäkö tämä tarkoittaa kiiltokuvatyttö tai poika??”Mutta koska olen päättänyt olla välittämättä liikaa ulkokuoresta, koska korona aika on juurikin tehnyt tämän laiskuuden itseeni, ” miksi panostaa, kun kukaan ei kuitenkaan näe maskin takaa.” Nyt saa kasvot levätä, vetää hieman rasvaa pintaan ja myssy päähän. Alkaa jo epäillä itseään, onko sitä nainen vai mies, kun työtkin...