Voihan vitalis!

 Voihan vitalis!  Vanha hokema, joka jo hukkunut muiden trendikkäämpien sanontojen jalkoihin. Itseasiassa näin hiihtokelien ollessa huippuluokkaa muistuu mieleeni isäni ja Vitalis, jota hölvättiin poskiin ja nenän päähän, jotta pakkanen ei pienen tytön ihoa pilaisi. Siitäpä saankin aasinsillan tämän päivän julkaisemaan kuvaani Facebookissa KD:n ehdokkaana. Todellakaan minulla ei ollut puuteri mukana, kun menin sukulaiseni luokse ja päätimme ottaa ehdokaskuvan. Kunnon valot ja valkoinen tausta piti ollakin. Hieman oli kiire, ja päätin, että nyt en nirsoile. Saatuani kuvan puhelimeen, säikähdin hieman kiiltoa ” tätäkö tämä tarkoittaa kiiltokuvatyttö tai poika??”Mutta koska olen päättänyt olla välittämättä liikaa ulkokuoresta, koska korona aika on juurikin tehnyt tämän laiskuuden itseeni, ” miksi panostaa, kun kukaan ei kuitenkaan näe maskin takaa.” Nyt saa kasvot levätä, vetää hieman rasvaa pintaan ja myssy päähän. Alkaa jo epäillä itseään, onko sitä nainen vai mies, kun työtkin ovat niin fyysisiä ja pikkupartakin alkaa itämään maskin alla..No. Pientä kompleksia sitä aina ihmisellä on, mutta siedätyshoito on tässäkin asiassa paikallaan.Olen siis ottanut jo ensimmäisen askeleen asiassa eteenpäin julkaisemalla kuvan kaikkine kiiltoineen ja juonteineen. Olen sitä mieltä, että elämän pitäisi näkyä kasvoistakin. Ei ole tarkoitettu, että eläkkeelläkin olemme siloposkikaksikymppisen näköisiä. Mutta se, miten ennenvanhaan jo viisikymppiset solmivat huivin leuan alta ja tekareiden ollessa lasissa näyttivätkin jo kasikymppisiltä. Nykyisin nuoret näyttävät ikäistään vanhemmilta kun taas vanhemmat näyttävät ikäisiään nuoremmilta. Nykyaika on haastavaa, oli tai teki mitä tahansa. 

Todellakin olen miettinyt, mitä haluan tarjota vaaliehdokkaana. Ensinnäkin, jos ei olisi koronaa niin ehdottomasti olisi Kaarihallilla karaoketanssit! Tuoton, joka olisi vapaaehtoinen, voisi lahjoittaa mielenterveysnuorille. Liikaa on kärsiviä nuoria ja työttömiä. Yrittäjyyttä olisi pönkitettävä ja matalan kynnyksen yrityksiä pitäisi saada pystyyn, jotta nuori voisi kokeilla turvallisesti, onko hänestä sellaiseksi. Itse kannustan yrittäjyyteen ollessani itsekin yrittäjä. Entäpä tyhjyyttä huutavat liikehuoneistot? Olen itsekin miettinyt, kuinka joku aikoinaan kertoi kunnan pyytävän niin kovia vuokria, ettei yrittäjyys kannata. Juuri uutisoitiin, että yhteisvastuukeräys kohdistaa tuottonsa vanhusten digitaitoihin. Muistan, kuinka itsekin vastustelin  aikanaan internetin käyttöä”www.jotain”. Aina ohjattiin menemään lukemaan sieltä lisätietoja. Pankkipalvelut ovat heikentyneet ikäihmisten näkökulmasta. Sisälle pankkiin ei taida päästä kuin kahtena päivänä viikossa. Aikanaan minäkin jouduin vaihtamaan pankkia, kun ovet olivat rajoitetusti auki ja kuulin ikävän keskustelun ikäihmisen ja pankkivirkailijan kesken, jossa mummo oli tullut perjantaina Rantasalmelta asti kylille rahaa nostamaan. Palvelut olivat menneet klo 13 kiinni ja sanottiin, että maanantaina palataan asiaan. Siinä lähti mummo ilman rahoja, saiko viikonlopuksi ruokaakaan, kun ei ollut pankkikorttia olemassakaan. Minulle oltiin armollisempia yhden kerran, jos asia ei toistu. Lupasin ja valtakirjalla siirrätin pikkuroponi silloiselle kilpailevalle pankille. Tästäpä tulikin ” monopoli” ja vaikka luvattiin, että nyt on henkilökuntaa palvelemaan ja ovet auki niin eivät ne enää ole. Lainaakaan oma pankki ei myöntänyt, joten se oli taas kerjäläisen lähdettävä uusille apajille. Kyllä on tehty ikäihmisille palvelut hankaliksi, että helpotusta olisi keksittävä. Ihan jo soittaessa pankkiin monelle tulee ahdistus, kun olisi oltava jos minkälaista tunnusta ja kuinka niitä lukuja näkee ilman suurennuslasia??! Kuka siitä selviää, on supersuoriutuja ja pärjää varmasti muissakin tegnologisissa asioissa kuten postipalvelut. Onhan se hyvä, kun kehitytään, mutta hieman minuakin arvelutti lähteä ensimmäistä kertaa pakettia hakemaan lokerikosta. Onneksi sen tosin saa vielä tiskiltäkin, mutta kuinka monella ikäihmisellä on sähköpostit sun muut älypuhelimet, että tämäkin palvelu olisi helpompaa . Hoitoalalla on tiukkaa ja entistä tiukemmaksi menee. Kiitin itseäni siitä, että tuli lähdettyä. Voi päättää, tekeekö hoitajantyötä vai ei. Koin, ettei hoitajilla ole Essoten alaisena roolina kuin pelinappula, jota heitellään miten päälliköt haluavat. ”Shakki ja Matti!” En tiedä, kumpi meistä voitti, mutta luulen, että tunne oli molemminpuolinen.

Tenniskyynärpää. Vai liekö? On ollut sähköhoitoa nyt joka aamu ja ilta. Olen niin sähköinen nykyisin, että laittaessani televisiota päälle sormella puuvillahanska kädessä, sain sähärit! Tytöt joutuivat sulkemaan toosan.Täytyy myöntää, että tällaiseen tens- laitteeseen voi jäädä koukkuun. Ei tarvitse yöllä enää kesken unien ravistella käsiä niiden puutuessa.Unen laatu siis parantunut. Hieman käsi alkanut täristä päivälläkin, että onko sähköhoidosta johtuvaa jälkivapinaa vai mitä. MKS:n puheterapeuttikin soitteli, että” oli lähete vähän jäänyt alimmaiseksi, kun lääkäri marraskuussa oli määrännyt, että olisiko tarvetta vielä?” Kuulosteli ääntäni ja tuumasi, ettei taida olla enää tarvetta. Lähete on ikuisuuden voimassa, joten voin palata asiaan sitten jos tarvetta syntyy.Tulee mieleen eräs tuttavani, joka oli käynyt lääkärissä sydänvaivojen takia ja lääkäri oli luvannut soitella ja kertoa, miten sydämenasiat olivat. Pitkän ajan päästä soitto tulikin, ja kerrottiin, että tulevaisuudessa tulee lähete kardiologille.Onneksi tuttava kyseli, oliko jo mahdollinen vuosi tiedossa? Tämä kertoo siitä, kuinka tunnemme olevamme hoidossa täällä. Osa on, mutta osa kokee jäävänsä varjoon ja epäilyjä tulee, katsotaanko mahdollisesti, onko ” parasta ennen päiväykset” menneet jo..Näin ei saisi olla. Liian läheltä olen tätä itsekin seurannut isäni menettäneenä.

Se oli sunnuntai ja pian päivä taas vaihtuu. Kolmella tytölläni oli syntymäpäivä, ja vuosi vuodelta jokainen lähempänä täysi- ikäisyyttä, jonka esikoinen juuri ylitti. Hyviä aikoja, jolloin ei kipuja ollut, korkeintaan ”henkisenkasvun kipuja”. Huomista olen odottanut jo pari viikkoa, sillä olen menossa hoidattamaan kättäni. Sanon, että kiropraktikolle, mutta todellisuudessa enää muista, mikä oli oikea nimike. Edellisellä kerralla hän sai pääni kääntymään, ehkä tälläkin kerralla hyödyn jotain. Toisin kuin koomikko Pirjo Heikkilä, menen ihan rentona miehen käsittelyyn. Ihan hyvissä käsissä ilman taka- tai etuajatuksia...Nyt nukkumaan, jotta huomenna jaksaa aloittaa viikon!