Pakkastako kolmekymmentä?

 ”Herra on minun paimeneni, eikä minulta mitään puutu.” Ajattelen, että kyllä puuttuu. Täytyy olla uskossa vahva, jos ajattelee näin. Varmasti uskovaisetkin valehtelevat, eiväthän he muuten kuuluisi tänne laumaan. Osa on valkoisia, toiset mustia.Minullakin on navetassa musta lammas ja tunnen itsekin kuuluvani siihen kategoriaan. Tällä hetkellä toivoisin, että minulla olisi maalämpö. Kyllä olisi elämä helppoa. Aamuyöstä heräsin seinien paukkeeseen ja tiesin pakkasen olevan kova.Positiivisena ihmisenä ajattelin, että onnekseni töihin tarvitsee mennä vasta klo kymmeneen.Uunit tulille ja perusrataa tytöt kouluun, koiran kanssa ulkoilu, heinät lampaille..puita oli taas kuskattava sisään lämpimään.Kokeilin pitkästä aikaa, antaako tenniskyynärpää lyödä kirveellä pilkkeitä. Eipä olisi uskonut, että kova pakkanen saa puunkin hauraaksi ja pilkkominen oli lastenleikkiä. 

Siemailen teetä ja pohdin elämän tosiasioita.Tuijotan totuutta silmiin ja kysyn itseltäni” jaksanko minä?Olenko valmis jo luopumaan? Pitäisikö lähteä? Onko tämä kaikki oman terveyden fäärti?” Tämä ei ole minun ensimmäinen aamu näihin ajatuksiin. Pikkuhiljaa sitä alkaa ymmärtämään asioita ja vaikka tahto on kova, se ei riitä jos fysiikka pettää. Ehkä naisihmiselle tämä on vain liikaa vaikka kuinka koitan ajatella positiivisesti.

Senkin minä tiedän, etten voi jäädä Juvalle. On sisäinen tarve lähteä johonkin.Jos lähden, muutan muualle. KD: n kokouksessa mietittiin Juvan valttikortteja, miksi asua täällä. En kyennyt sanomaan ääneen asioita, koska omalla kohdallani mikään ei ole tällä hetkellä edesauttanut minua olemaan juvalainen. En saanut omasta pankista lainaa. Essotelta sanottiin, ettei minulle vakituisena työntekijänä löydy Juvalta töitä, vaan on lähdettävä haalimaan Essoten alueelta.Matkailuyritystä ei tuettu. Hetken vielä täällä hengähdän ja Paula Vesalan sanoin” nyt on lähtö!” Tuumailen, miksi meidän kunnanjohtajakin käy Mikkelistä Juvalla töissä? Vähintään meidän keulakuvan olisi asuttava omalla paikkakunnalla. Jokainen tietenkin valitsee oman kuntansa asua..

Onneksi pian tulee kevät. Kyllä sitä jaksaa odottaa, vaikkei mitään päämäärää olekaan. Aina on ollut joku päämäärä. Nyt ei näy horisonttiakaan. Tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt ja kaikki ympärillä menevät kuin hidastetussa filmissä paitsi minä juoksen. Rytmihäiriöitä.Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä enemmän jalat alkaa notkua. Kuin kuminauha jota venytetään tarpeeksi, se pamahtaa kasvoille tai katkeaa lopulta.  Sisälämpötila arviolta kahdeksantoista. Alan kuvitella itseäni kerrostaloasukkaaksi. Yksi eristetty huone, jossa saisin laulaa. Muuta kai en tarvitsisi.. tai kissan ja koiran... ” Herra on minun paimeneni, eikä minulta mitään puutu.” Kyllä puuttuu maalämpö tai kerrostaloasunto...