Anne ja uskomattomat päivät

 Herään aikaisin, koska mieheni on lähdettävä aamutöilleen. Halusin tarjota aattoaamun riisipuuron sekahedelmäsopalla. Edellisilta meni vastaillessa facen onnitteluviesteihin. Olen kiitollinen, että minulla on välittäviä ystäviä ympärilläni tietäen heidän tukensa. Juuri nyt välittävät ajatuksetkin kantavat minua eteenpäin. Aika on herkkää. Koen olevani kuumennettu paperin palanen, joka leimahtaa tuleen pienestäkin ajatuksesta, jonka koen itseäni vastaan tai vääräksi.  Aamulla vielä siistin paikkoja ja kävin lepäämään. Huomaan, että pienet ponnistelut saavat minut väsymään ja tarvitsen useammin lepoa. Yhtäkkiä huomaan kellon olevan jo kymmenen ja puolenpäivän aikaan olisi oltava jo kirkossa. Ei auttanut kuin lähteä ulkohommiin. Taas oli satanut lunta pihan täydeltä, mutta ei ollut aikaa tarttua kolaan. Sytyttelin kynttilöitä lyhtyihin ja annoin lampaille tupposia toivottaen niille hyvää joulua. Eläimet toimivat minulle terapeuttina. Katsovat silmiin kuin ottaen osaa tähän suruu...

 Joulukuun 22. Herään silmät rähmien koiran haukkuun. Hyppään kuin trampoliinilta tasajalkaa lattialle ja käyn hoitamassa ”lähieläinet” eli kissat ja koirat päästän ulos. Niitä on nyt kaksi; valkoinen ja musta kuin jing ja jang. Ne ovat tarkoitettu yhteen.  Asiat lähtivät pyörimään sunnuntaina 18.12 lumipallon lailla. Se pallo kasvoikin suureksi. Niin suureksi, että sitä palloa en yksin kykenisi siirtämään paikoilleen, mihin sen haluaisin. Minulla on kokemusta lumipallon pyörittämisestä ja se on joskus vain liian iso ja painava, saadakseni sen paikoilleen. Tämä on kuvainnollista siitä, mitä elämä oli minulle järjestänyt jälleen kerran.  Olin iloinnut juuri saatuani opinnot Esedulla loppuun. Valmistuin assistentti / sihteeriksi liiketalouden ammattitutkinnolla. Se oli ponnistelu, jonka sain upeasti maaliin. Korona vei minut jälleen tantereeseen ja olen koko joulukuun koittanut päästä siitä jaloilleni. Lucia neidot Koikkalassa oli projektini, koska koin, että niin upeat nei...