Anne ja uskomattomat päivät

Kevyesti keskiviikkona. Todellakin olin pakottanut itseni vaakaan ja arvasinhan jo etukäteen, että sanomista siitä tulee. Tosin käyn itseni kanssa tätä keskustelua. Olen antanut itselleni luvan herkutella, mutta kun antaa pikku sormen, se vie koko käden!Hätkähdin, että melkein neljä kiloa oli hiipinyt tulla. Olin onnistunut olla käymättä  vaa’assa pitempään aikaan.Ystäväni tekee minulle kunto- ohjelman, siihen kuuluu itsensä mittaaminen mittanauhalla strategisesta kohdasta eli navan yläpuolelta. Siinä se levein kohta yleensä on. Löysin vain raksamitan, mutta ajattelin sillä mitattuna olevan ihan tarpeeksi tarkan. Painon nousu kuitenkin vaivasi ja aloin tarkkailla suupalojani. Totta se on, että jos pitää kirjaa syömisistään, ei pysty huomaamattaan lihomaan. Niinhän siinä kävikin, että kolmen päivän jälkeen alkoi paino taas näyttämään laskusuuntaa ja pienikin lasku tuntuu olossa, kun ei syö miten sattuu vaan syö tarkoituksenmukaisesti nälkään. Ja vaikka tekisi mieli ottaa lisää, pidä...

 Lauantai ja kolme kahdentoista tunnin työpäivää takanapäin. Tänään epäilin pääseväni töistä vähän aikaisemmin. Itsensä psyykkaaminen töihin on tärkeä juttu minulle. Luon päivästä positiivisen kuvan. Tänään tiesin tulevan jälleen kerran mukavia asiakkaita, ja haluan palvella parhaalla mahdollisella tavalla heitä. Huomasin lähipäivien työputken kuitenkin painavan oloa. Olin ottanut jo verenpainemittarin pöydälle varmistaakseni, että paineet kestävät ja kumma kyllä, minulla harvoin verenpaineet nousevat. Päiväni alkoi normisti ensin lenkille, sitten järveen ja nykyisin juoksen paarmoja karkuun sisätiloihin. Kaurapuuro huiviin ja menoksi. Senverran viirasi, että vaikka näin pinaattiletturasian jääkaapissa, kuvittelin kampaamolla olevan toisen ja otin vain hillon mukaan. Lopulta ei ollut kuin eväsleivät mukana, sillä ei ollut kuin yksi rasia pinaattilettuja ja ne jäivät kotiin! Tämä on ihme, mutta ennätin ennen ensimmäisiä asiakkaita kampaamolle ja ehdin imuroida kampaamotilan. Suunnit...

 Ihanaa päästä omaan sänkyyn!!”Kyllä sänky on ihmisen paras paikka”, jos minulta kysytään. Tai vessan jälkeen. Päivä alkoi lähihoitajana entisessä työpaikassani kello seitsemän. Viime viikon olin  pysynyt hyvässä aikataulussa, enkä onnekseni myöhästynyt nytkään. Olin psyykannut itseni tehtävään hyvin. Mietin, miksi työpaikalle tultaisiin valittelemaan töitä, kun pitäisi olla kiitollinen, että on töitä.  Sain viime keskiviikkona tiedokseni rannekanavan ahtauman leikkauspäivän. Se tapahtuu elokuun puoli välissä, joten olen orientoitunut tekemään töitä täysillä sinne asti. Kaavailin, että sitten on aikaa kuukausi perehtyä valtuuston asioihin, lukea vaikka lääkeoppia ja pitää sitä lomaakin.  Päiväni lähihoitajana päättyi jo klo 13, mutta olin saanut kampaamotöitä tälle päivälle kiitettävästi. Helle on vanhuksille rankkaa, ja kenelle tahansa työtä tekevälle. Pitää muistaa nesteyttää tasaisesti. Tulee mieleen Sulkavan soudut tai oman asuinsaaren kiertäminen soutamalla. Sii...

 Kärpänen pörisee. Nyt on kyllä kaikkien öttiäisten aika. Aamulla lähdin lenkille asianmukaisesti pukeutuneena, josta paarmaparvi tykkäsi erityisesti. Todellinen juoksulenkki koiran kanssa. Järvestä on ollut nyt iso apu tällaisella helteellä. Suoraan vaan lenkin jälkeen järveen, niin olo korjautuu kummasti! Järvetkin alkavat muistuttaa isoa paljua, jossa voi viihtyä kauemminkin paleltumatta.  Viikko alkaa olla taputeltu. Tämä viikko on ollut tapahtumarikas niinkuin minulla tuppaa viikot yleensäkin olemaan. Maanantaina tapasin Juvan lehden toimittajan kotonani. Ajattelin näyttää hänelle palan maalaiselämästä ja laskin lampaat pihalle toimittajaa vastaanottamaan. Sisällä riitti vielä tekemistä aamullekin, joten koiria en ehtinyt lenkille viemään. Mittailin kahvia keittimeen ja tuskastelin, kun jauhot alkoivat olla lopussa! ”Hitsi, niin minun tuuria!! Pitääkö vajentaa vettä säiliöstä vai keittää laihialaiset??” No, tuolla se toimittaja olikin jo pihalla!! Nappasin aparaatin pääll...