Pikku purnaus päivässä…

 Ihanaa päästä omaan sänkyyn!!”Kyllä sänky on ihmisen paras paikka”, jos minulta kysytään. Tai vessan jälkeen. Päivä alkoi lähihoitajana entisessä työpaikassani kello seitsemän. Viime viikon olin  pysynyt hyvässä aikataulussa, enkä onnekseni myöhästynyt nytkään. Olin psyykannut itseni tehtävään hyvin. Mietin, miksi työpaikalle tultaisiin valittelemaan töitä, kun pitäisi olla kiitollinen, että on töitä. 

Sain viime keskiviikkona tiedokseni rannekanavan ahtauman leikkauspäivän. Se tapahtuu elokuun puoli välissä, joten olen orientoitunut tekemään töitä täysillä sinne asti. Kaavailin, että sitten on aikaa kuukausi perehtyä valtuuston asioihin, lukea vaikka lääkeoppia ja pitää sitä lomaakin. 

Päiväni lähihoitajana päättyi jo klo 13, mutta olin saanut kampaamotöitä tälle päivälle kiitettävästi. Helle on vanhuksille rankkaa, ja kenelle tahansa työtä tekevälle. Pitää muistaa nesteyttää tasaisesti. Tulee mieleen Sulkavan soudut tai oman asuinsaaren kiertäminen soutamalla. Siinä nesteytys oli kaiken A ja O. Minulle on valikoitunut banaani-mehu-maitopirtelö,jonka sauvasekoittimella sotken juotavaksi. Se virkistää, eikä ole lisättyä sokeria. Kaikenlaiset marjasmoothiet ovat nyt varmasti in, mutta tänään kotiin tullessani olin kuin viimeisiä lentojaan virittelevä kimalainen. Sohva olisi kutsunut, mutta ”pikasmoothien” jälkeen pakotin itseni vielä äkäisten paarmojen sekaan puolentoista kilometrin lenkille ja sieltä suoraan järveen! Kyllä on ihana pulahtaa aamuin illoin lämpimän veden syleilyyn. Sitä rentoutuu ja olo freesaantuu kummasti. Vihdoin annoin itselleni luvan heittäytyä sohvalle. Siihen sitä jäikin cappuccinokaakaojuomaa siemailemaan ja miettimään syntyjä syviä. 

Sitäkö se vaativa persoonallisuus on, että vaatii itseltään liikaa? Aloin katsella Areenasta Armi Aavikosta dokumenttia ja surkuttelin, kuinka kaunis nainen lopulta tuhoutui elämän paineisiin menestyksestä ja ihmissuhteista. Jos on liian herkkä ja hyvätahtoinen, voi elämä kohdella todella raa’asti. Monesti huomaan käyväni keskusteluja siitä, mikä elämässä on tärkeintä ja mihin voimavarat riittävät. Erityisherkkänä aistin ihmisten ajatukset, eikä minua ole helppoa siinä suhteessa vedättää. 

Tyttöjeni kanssa olin kahvilaa pitämässä vapaaehtoisena. Näin tyttöjeni nauttivan sosiaalisuudesta ja auttamisen halusta. Esiintymisen intoakin oli ja ajattelin, kuinka moni saisi tästä hyvän mielen! Lapset ovat aitoja, eikä mielestäni alkanutta sosiaalisuutta pitäisi mennä tallaamaan, sillä voi olla kauaskantoiset jäljet. Olen niin monelta kuullut,” että opettaja antoi musiikista vitosen, kun en laulanut.” Tai joku on moittinut lapsena laulua, eikä ole enää suutaan lauluun avannut. Tämä vain siksi, koska joku on sattunut sanomaan herkällä hetkellä jotain ikävää. Yritän kannustaa omia lapsiani vapaampaan ajatteluun, mutta tässä yhteiskunnassa sekin on vielä haastavaa. Aina on niitä mielensäpahoittajia tai tiettyjä rajoja, joita ei saa ylittää. Katson, että jos tekee oikean rikoksen, se on tuomittava teko, mutta jos auttaa ja edesauttaa hyvää, sitä ei voi ylenkatsoa tai tuomita . . Mietin, että se on Ok, jos on hiljainen ja vetäytyvä, mutta miksi vieläkin avoimuutta ja iloisuutta kierretään ? Silloin tiedän itsekin olevani väärässä paikassa, jos näitä asioita aletaan punnitsemaan. 

Minunkin pitkäpinnaisuus oli koetuksella, kun tapasin mukavan ikäihmisen, mutta en osannut lopettaa puheripulia vaan kuuntelin ja kuuntelin ja mietin, ” entä jos nyt tähän pyörryn, osaisiko mummo soittaa apua?” Oli todella haastavaa kertoa lähtevänsä nyt ja jättää mummo ” seuraavaan kertaan..” Tuleekohan minustakin tuollainen tai olenkohan rasittanut läheisiäni liikaa? ” Siinä lisää pohdittavaa. Kultainen keskitie olisi se paras valinta, mutta kyllähän kaikkien pitäisi saada joskus tulla nähdyksi ja kuulluksi..

Avaan television ja alkaa tulla mainosta naisille, jossa kerrotaan, kuinka joku rasva vie rypyt mennessään. Myös Länsi-Savo kertoi taas kauneudenhoitopalveluiden elpyneen. On hyvä, että yritykset alkavat elpymään, mutta silti jään miettimään, miksi meitä painostetaan hävittämään ryppymme emmekä saisi vanheta arvokkaasti jokaista viivaa myöten. Ehkä olen se toisinajattelija sitten. Parempi pitää vain omista rypyistä huolta niin ei tule ongelmia. 

Eilinen oli hupaisa päivä muutenkin. Sain käteeni kaksi Kismet suklaapatukkaa lapsilleni kotikäynnillä. Olihan ne minun pakko syödä itse, kun olisi helteessä sulaneet. Toinen ehtikin sulaa, eikä minulla ollut paperia autossa. Naamani oli kuin ”tupalampaan pylly”, ja seuraavaan paikkaan mennessäni huuhdoin vesipullosta kädet ja kasvoja.” Onneksi maski peittää kasvoistani pahimmat liat!” Päästyäni ulko-ovelle, kukaan ei tule avaamaan ovea. Soitin omaiselle, joka kertoi minun olleen väärällä ovella. Minun tuurillani olisin hyökännyt sisälle ja pahimmassa tapauksessa leikannut väärän ihmisen hiukset! Oli tullut omaiselta neuvo, että mahdollisimman lyhyeksi! Helle taitaa pehmittää pääni.. 

Käsityökeskuksessa minulta kysyttiin” onko sinulla nettiä? ” Kuulin, että ”lettiä” ja kysyin uudestaan ” mitä kysyitkään?” Toistamiseen kuulin väärin ja sanoin ettei ole. Ajattelin, eikö kampaukseni näytä enemmän nutturalta ennenkuin sain tarkennuksen NETTIIN! Pahoittelin, etten kuullut selvästi, kun maskikin hankaloittaa kuulemista ja tajusin, ettei hänellä ollutkaan maskia… vain minulla.Olo alkoi olla kuin Pirjo Heikkilällä, mitä enemmän selität, sitä vaikeammaksi menee!!

Kaupassa pitää käydä. Ostin vähän ruokaa, vaan en jaksanut tehdä syötäväksi asti. Sitä ajattelee, että onhan se ostettava, varmuuden vuoksi. Onneksi on pakastin, jos ei jaksa ruokaa laitella. Tänään kuitenkin valmistin itselleni kanariisisalaatin ja maistuikin hyvälle.

 Sohva on alkanut tuntumaan iltaisin puoleensavetävältä.Kun siihen heittäytyy, se suorastaan vaatii jäämään siihen. Lopulta ystäväni soittaa illalla ja kuulumiset vaihdettuamme raahaudun isommalle ”mannerlaatalle” näkemään unia, joita en juuri muista.Toivotaan hyvää yötä, sillä edessäni on kahden päivän tuplapäivä. Tarkoittaa, että ensin hoidan tehtäväni perhehoitajana ja sitten hyppään lähihoitajan vaatteisiin ja iltavuoro kutsuu. Apteekin ihminen kysyikin minulta tänään,” mitä sinä nykyään teet työksesi ?” Vastasin, ”että olen perhehoitaja, mutta liityttyäni Sarastian sijaispalveluun, myös lähihoitajan työtä ja kyllä, olen kampaajakin. On kuin pieni yksiö, jossa hypitään paikasta toiseen ” keittiö”,” makuuhuone”, ”olohuone”. Mutta tämä loppuu kohta joutuessani sairaslomalle käden takia. Sitä ennen kovasti töitä. Rakastan töitä…love ..