Haavoittuvia yksilöitä

 Lauantai ja kolme kahdentoista tunnin työpäivää takanapäin. Tänään epäilin pääseväni töistä vähän aikaisemmin. Itsensä psyykkaaminen töihin on tärkeä juttu minulle. Luon päivästä positiivisen kuvan. Tänään tiesin tulevan jälleen kerran mukavia asiakkaita, ja haluan palvella parhaalla mahdollisella tavalla heitä. Huomasin lähipäivien työputken kuitenkin painavan oloa. Olin ottanut jo verenpainemittarin pöydälle varmistaakseni, että paineet kestävät ja kumma kyllä, minulla harvoin verenpaineet nousevat. Päiväni alkoi normisti ensin lenkille, sitten järveen ja nykyisin juoksen paarmoja karkuun sisätiloihin. Kaurapuuro huiviin ja menoksi. Senverran viirasi, että vaikka näin pinaattiletturasian jääkaapissa, kuvittelin kampaamolla olevan toisen ja otin vain hillon mukaan. Lopulta ei ollut kuin eväsleivät mukana, sillä ei ollut kuin yksi rasia pinaattilettuja ja ne jäivät kotiin!

Tämä on ihme, mutta ennätin ennen ensimmäisiä asiakkaita kampaamolle ja ehdin imuroida kampaamotilan. Suunnittelin keittäväni heille kahvit ja se onnistuikin samalla, kun kampausrullat olivat päässä. Toinen asiakaskin tuli, ja koska minulka oli vielä kahvia, pyysin hänetkin nauttimaan porukkaan. Monesti kyläläiset ovat keskenään tuttuja ja voidaan jakaa ajatuksia porukassa. Se on mahtava voimavara tällä alalla; tavata niin mukavia ihmisiä, että suurin osa asiakkaistani on tullut minulle ystävän rooliin. 

Tänään puhetta herätti koulu kampuksen ilmastointi. Olin huomannut Juvan puskaradiossa kirjoituksen, jossa kerrottiin kampukselta puuttuvan ilman jäähdytysjärjestelmän! Tilanne on katastrofaalinen hoitajien ja pienten lasten kamppaillessa kuumuudessa. Ulkona ei voi olla, kun ei ole varjopaikkoja. Sisällä on kuuma! Tässä on ajateltu vain koululaisia, jotka ovat kesät pois koulusta, mutta hoito on auki ympäri vuoden. Tähän asiaan olisi pitänyt reagoida nopeasti! Entinen hoitopaikka toimi hyvin kesälläkin. Oli puita varjostamassa. Nyt nämä hoitopaikat ovat tyhjillään ja kärvistellään porukassa. Omat lapseni eivät ole olleet hoidossa, joten asia ei ole ollut minulle ajankohtainen. Kyllä harmittaa, mitä tässä on ajateltu, kun ei ole asianmukaisia jäähdytysjärjestelmiä. Nähtäväksi jää, kuinka asia ratkaistaan.

Ensimmäisen kerran kuulin asiakkaaltani Jampan eläinhoitolasta Mikkelissä, joka käy korjaamassa maaseutua myöten orvoksi jääneet pikkueläimet. Oli löytynyt pikkulinnun poikanen, ja asiakkaani oli antanut sille ensiapua tappamalla kärpäsiä ja juottamalla vettä pikkuruiskulla. Lähiaikoina olen kuullut myös historiaa huutolaislapsista, joka on ollut  todella surullista lasten puolesta. Kuinka joku voi hyljätä oman lapsensa? Toisaalta tämä koskettaa minuakin läheltä, sillä oma äitini oli annettu pois ennen vuoden ikää. Lapsuus oli ollut kova toisten huudellessa äidilleni” sinulla ei ole omaa äitiä ja isää”, sekä kiusaten muutenkin. Äitiini se jätti luonnollisesti traumat ja sain lapsena ollessani kuulla monesti näistä ikävistä kokemuksista. Tuli tämä ajatus tästä pikkulinnun poikasesta, joka orpona huuteli äitiään, eikä kukaan tullut hakemaan. Sitten löytyi oikea osoite Mikkelistä Elämäni eläimet ry, ja Jamppa tuli oitis pikkuisen hakemaan turvaan. Tunnisti linnun talitintiksi. Kertoi syöttävänsä jauhelihaa, vitamiinia ja kalkkijauhetta, jotta siivet voimistuvat ja Tintti pääsee lentoon! Tämä on jotakin niin uutta ja ihailtavaa, että joku mies tulee pelastamaan pikkueläimen kuten on ollut lokin poikanen, oravanpoika ja varmaan hakisi rastaan poikasenkin apua soitettaessa. Tätä yhdistystä on mahdollisuus tukea ja kympillä pääsee jäseneksi! Ajattelin, että raha voi mennä huonompaankin. Mikkelissä tämä yhdistys vastaa myös lintujen talviruokinnasta. 

Elämännälkä. Olen päässyt jälleen sohvalleni, joka alkaa pikkuhiljaa tuntua lempipaikaltani. Tällä kertaa olen ihaillen katsonut Areenasta Arja Koriseva estraadilla, joka on yksi esikuvistani; niin positiivinen mutta sopivalla tavalla diiva. Kaikki olemme ihmisiä. Jokaisella meillä odottaa lopulta  sama määränpää. Mutta mitä kansien väliin kirjoitamme itsestämme, olisi hyvä, jos voisi jättää jälkeensä jotakin hyvää. Jatkan Suomi Loveen. Siinä edesmennyt Pave Maijanen esittää upeasti duettona Anssi Kelan kanssa Elämän nälkä kappaleen. Tarina on, kuten aina, hyvin koskettava selviytymistarina. Musiikin merkitys on todella suuri ja sopii melkein mihin tilaisuuteen ja elämäntilanteeseen tahansa. Jos et löydä sanoja, voit laulaa tai lausua  vaikka Eino Leinon Nocturnen…

Eilispäivänä kävin perhehoitajan tehtävissä ja löysin yllättäen Juvan historian kirjan. Se olikin minusta yllättäen mielenkiintoinen ja luin kirjaa ääneen asiakkaalleni. Oli ihmeellistä löytää ” yhteinen sävel” juuri Juvan historian kautta, sillä tällä kertaa laulu ei ollut ”se juttu”. On hyvä kuunnella toista herkällä korvalla, eikä tehdä asioita omasta vaan toisen näkökulmasta. Kirja avasi Juvan pankin historiaakin, kuinka vuonna 1899 alkoi pankkimaailmassa tapahtumaan Juvallakin, ja nähdä tämä pankkien kehityskaari jälleen supistamalla palvelut minimiin. Tuleekohan vielä aikaa, että pankin ovet aukeavat vai loppuuko koko pankki konkreettisena tilana ihmisten keskuudesta…

Askarruttaa tuleva kädenleikkausoperaatio. Olisi alettava käyttää vasenta kättä ruokaillessa ja wc- käynneillä, ettei sitten yllättäisi asiat. Ruokaa voisi tehdä pakkaseen ja valmistautua henkisestikin, sillä minua ei ole leikattu kuin hiuksista, enkä koe olevani mukavuusalueella ajatellessani leikkausta. Alkaa nukuttamaan. Rantasauna lämpeni ja seurailin kanadanhanhien lipuvaa liikettä tyynellä järvellä. Tukkasotka sukelteli perheineen myös rannallani, ja mietin, tohdinko häiritä niiden rauhaa pulahtamalla itsekin järveen. Ihan kuin olisivat lukeneet ajatukseni, sillä ne suuntasivatkin kauemmaksi ja minä puolestani pääsin pulahtamaan lämpimään veteen. Kyllä tämä on parasta, ajattelin. Jaksaa ottaa uusia haasteita vastaan, kun osaa sopivasti relata, eikä aina vaadi itseltään viimeistä pisaraa….