Anne ja uskomattomat päivät

 Heräsin aamulla uneen, jossa kannoin ihan pientä vauvaa sylissäni. Minulla oli tarve antaa hänet toisen syliin, vaikka en millään olisi halunnut hänestä luopua. Samalla ihmettelin huonokuntoista parkettilattiaa, saisiko sitä vielä hioneeksi kuntoon, vai oliko se uusittava kokonaan.  Uni sai minut mietteliääksi. Edellisenä päivänä oli tapahtunut jotain hyvin hämmentävää, sillä avatessani matkailupuolen yhteystietoja koneelta, isäni nimi yhteystietoineen avautui ensimmäisenä eteeni! Se oli hätkähdyttävää, sillä juurikin 5 vuotta sitten hän oli joutunut lähtemään taksilla MKS:aan kohonneiden tulehdusarvojen takia, jonne hän lopulta 26.3 menehtyikin vaivoihinsa. Olen henkinen ihminen ja koetin miettiä, mitä viestiä isäni mahdollisesti minulle tällä ilmestymisellä halusi sanoa?  Puita roudatessani kolalla, minun alkoi tuntua painon tunnetta rinnassani. Lämpöäkin oli vielä, mutta yöpakkanen oli jäähdyttänyt tupani jälleen kerran ja pakonomaisesti tein aamutöitä. Soitin ystäväl...

 Heräsin aamu kahdeksalta. Olin nukahtanut edellisenä iltana puoli yhdeksän uutisiin. Ei tainnut uutiset ylläpitää kiinnostustani tämän hetkiseen tilanteeseen. Etsin MTV arkistosta jotakin vanhaa Maria Veitolaa Yökylässä. Siis jotakin muuta kuin sotaa. Vanhaan aikaan ei tiedotettu niin tarkasti kuin nykyisin. Minusta liiankin tarkasti meille tavallisille kansalaisille. Minä en sillä tiedolla mitään tee, kuinka monta siviiliä kaatui tänään sodassa. Aikaisemmin se oli,” kuinka monta kuollutta koronaan oli tänään ollut”. Näin ne uutiset muuttuvat, vaan kovin samaa sanomaa päivä päivältä kuulemme.  Koronapositiivisena elän omassa kuplassa ainakin hetkisen. Aamulla huomasin vessakäynnillä, että paperi alkaa loppumaan niinkuin uunin sytykkeetkin. Nyt ymmärsin koronan ja vessapaperin hamstrauksen! Eihän sitä karanteenissa lähdetä kaupasta hakemaan. Ja koska olen sitkeä sissi, päätin sinnitellä viikon ilman, että pyytäisin ketään käymään puolestani kaupassa. Osasin kyllä loihtia itsel...

 Niinhän siinä sitten kävi. Eilen tuli virallisistakin testeistä positiivinen tulos. Tai minulle negatiivinen. Itse en allekirjoita tuota negatiivisuutta ollenkaan. Jos oireet ovat samoja lasteni kanssa ja nukut koronan keskellä, niin testituloksella ei ole suurta merkitystä tähän. Sairas kuin sairas, oli positiivinen tai ei.  Olo on kehno. Näin painajaisia sodasta, että olin siellä kaiken kuhinan keskellä, ymmärtämättä, kenen leiriin kuulun. Mukava tummahiuksinen nuorukainen nappasi minua käsipuolesta ja kohta olimmekin tasaisella lankkulattialla ja Vesivehmaan jenkan tahdissa yritimme saada askeleet yhteen. ”Siinä meni nuoret sekä vanhat samanlailla..” Ei askeleet oikein osuneet kohdallani. Mietin sisimmässäni, kuinka sodan keskelläkin koitamme löytää edes jotakin iloa elämäämme, eikä luovuttaa sitä viimeistäkin hymyä pois.. Kovin vaan on totiseksi asiat menneet. Sosiaalinen media kuuluttaa, että joditabletit ovat loppuneet. Kilautin ystävälleni ja kyselin,” pitääkö meidän n...