Lumi -valkkariprinsessa

 Syksy on pitkällä. Olin päättänyt, että veljeni koiran Lumin päivät päättyvät ennen talvea. Tämä siksi, että koiravanhuksella oli vaivoja selässä, lonkissa ja hampaissa. Silti se jaksoi juostakin lenkillä ja oli ympäristölleen valpas, ihan loppuun asti.

Yöllä kuulostelin Lumin levotonta käytöstä. Laskin sen kello neljän jälkeen ulos tarpeilleen. Oli äitini hautajaispäivä, josta oli kulunut jo 26 vuotta. Tuli tunne, että tänään se tapahtuu, Lumin lähtö ikuisuuteen. Lähdin tavalliseen tapaan ulkoiluttamaan koiriani. Jälleen kerran Lumi kulki tiellä rinnallani ja tarkkaili, että olen lähellä. Se oli leimaantunut minuun. Menin vessaan tai suihkuun, Lumi halusi olla näköetäisyydellä. Mietin, oliko myös näkökyvyssä tullut muutoksia, kun piti minua silmällä, eikä halunnut jäädä yksin. 

Lenkillä kävelimme tutulle rantakivelle. Olin hetkeä aikaisemmin soittanut eläinlääkärille lopetusajan ja nyt se oli väistämätöntä. Tänään se tapahtuu, oikeasti. Otin paljon kuvia ja videoita koirasta. Kotiin päästyämme annoin ruuan niinkuin normaalinakin päivänä. Kannoin tavarat autoon ja laitoin toiset koirat tarhaan. Ne eivät varmasti arvaakaan , että kaveri ei tule enää koskaan takaisin. 

Lähdettiin Lumin kanssa kohti määränpäätä. Automatkalla sateli kevyesti lunta ja radiossa soi Sorry Seems To Be The Hardest Word / Blue, Elton John. Ensimmäiset kyyneleet valuivat kuin varkain poskilleni. Olin päättänyt, etten soita ajomatkalla kenellekään, etten repeä itkemään ennenaikojaan. Halusin olla rohkaiseva Lumille. Ettei satu mitään, mitä Lumin pitäisi pelätä. Paitsi se kauhein, että kohta emme olekaan enää yhdessä. 

Olimme perillä. Kaveri on niin rauhallinen, ettei kaulapantaakaam tarvinnut laittaa mennessämme sisälle. Vastassa oli eläinlääkäri Katja, joka oli ennenkin hoitanut Lumia. Ensin oli käytävä vaakassa, jotta osaa annostella nukutusaineen annoksen. Valitsin samanlaisen uurnan Lumille kuin Zarallakin, joka on vieläkin takan päällä. Ei ole uurna häirinnyt millään tavoin elämääni. Nyt on tulossa toinen rinnalle. Eläinlääkäri antoi ensimmäisen piikin sisältäen nukutusaineen. Silittelin uskollista ystävääni sopertaen korvaan, kuinka rakas se oli. Tuntui niin epätodelliselta olla tässä tilanteessa. Kohta Lumi häviää elämästäni. Siinä minä sivusin omaa veljeäni. Täsmälleen kaksi kuukautta auki päivästä, jolloin menetin ainoan veljeni. Veljeni kanssa olimme käyneet kolmetoista vuotta sitten ostamassa Lumin, josta nykyinen Jalo koiranikin on. Veljeni oli kertonut Lumin olevan oikea prinsessa. Sille ei kaikki koiranherkut kelvanneetkaan. Se sai elää pitkään kaverinsa samojedi Rikin kanssa, kunnes oli jäänyt yksin. Koin, että Lumi tunsi olonsa aika yksinäiseksi ja oli nyt turvautunut minuun. Yritin kasata itseäni, mutta kyyneleet peittivät kasvoni ja luomeni olivat itkusta turvoksissa. Eläintenhoitaja lohdutteli, että koira oli jo vanhakin, että paras ratkaisu näin. Tiesinhän sen, mutta herkkänä tiesin senkin, ettei itkulta olisi voinut välttyä. Monesti suruun liittyy muutakin, kuten minun tapauksessa surin menetettyä veljeäni, muistelin äitini hautajaispäivää ja samalla sydäntä särki se, kuinka rakas ystäväni ei voinut arvatakaan, että lopetutan sen tänään. 

Eläinlääkärillä oli haastetta saada kuoletusaine suoneen. Hän joutui pistämään kolmeen eri kohtaan ennenkuin onnistui aineen pistämään suoneen. Verenpaineet laskevat vanhalla koiralla ja verenkierto on hidasta. Ehdin tässä välissä käydä siivoamassa takakontista Lumin oksennukset. Aamuruoka oli tullut pois. Saatoin arvata tämän antaessani ruuan, mutta halusin tehdä tämänkin päivän mahdollisimman rutiinin omaisesti. 

Kello 9.43 oli valmista. Prosessissa meni aikaa lähes 45 minuuttia. Työpäiväni Mäntyharjussa viivästyi, mutta olin ilmoittanut tästä myöhästymisestä. Lumi jäi makaaan lattialle. Otin viimeiset kuvat ja annoin suukon otsalle. Kiitos, että olit elämässäni. Tuntui epätodelliselta. Kävelin maksamaan ja olin aiemmin kysynyt, saisinko teevettä, jotta voisin sekoittaa jauhekahvin. Olin ajatellut juoda sen matkalla töihin. 

Lähdin ajelemaan kohteeseen. Olin päivittänyt ikävän uutisen Facebookiin. Osanottoja alkoi tulemaan. Koen, että ikävienkin asioiden jakaminen auttaa jaksamaan paremmin. Toisaalta surutyöni veljestäni ei ollut onnistunut näin avoimesti kerrottuna. Sain ilkeitä kommentteja, vaikka pitäisi muistaa se, että jokaisella on oikeus  surra omaansa. Jokainen tietenkin purkautuu surussaan eri tavoin, joka on täysin ymmärrettävää. 

Soiteltiin tulevan mieheni kanssa ja matka määränpäähän taittui nopeasti. Töistä päästyäni olin niin väsynyt ja kipeän oloinen, että peruin harrastukseni ja kokouksen tältä päivältä. Ajelin Mäntyharjun paikalliseen M -markettiin. Oli hienoa, että paikasta löytyy vielä kauppa. Hieman oli jännittävä olo, mitä täältä kaupasta löytyisi. Löysin maksalaatikkoa, maitoa, leipää ja ruokakermaa. Näillä kyllä selviän seuraavaan päivään, mietin. Polttoaine oli lopussa! Ei auttanut kuin kurvata Mikkeliin ABC:lle. Kävin samalla vessassa ja pyörähdin paikallisessa kaupassa. Mukaani tarttui vielä banaania ja Aino jäätelörasia. Päätin hemmotella itseäni tässä surussa. Karkkia en ole syönyt huhtikuun jälkeen, mutta jäätelöön on lupa. Kerroin myyjälle, että on ollut vähän raskas päivä tänään. Toivotti Tsempit loppupäiväksi. Kävelin autolle ja ajoin tankkauspisteelle. Olin äärimmäisen väsynyt. Odotin hetkeä, että olisin kotona ja kävisin sohvalle peiton alle, enkä heräisi hetkeen. 

Se hetki koittikin. Viimein kotona! Kello oli jo lähes viisi iltapuolella. Laitoin takkaan tulet, lämmitin ruokaa ja avasin television. Ruokailun jälkeen vaivuin uneen ja hämärä alkoi hiipiä ympärilleni. Oli pakko lähteä lenkille kahden koirani kanssa. Lenkki oli tuskallista. Vasta aamulla Lumi oli ulkoillut tunnollisesti vierelläni. Olin ottanut kuvia. Katseemme kohtasivat useasti. Nyt Lumi on poissa. Menin rantakivelle ja itkin. Katselin taivaalle ja toivoin, että veljeni olisi saanut rakkaan koiransa rinnalleen. Nyt niiden on hyvä olla. Yhdessä. Oma koirani Jalo tuli viereeni kuin sanoen, ”lähdetään!” Silmät kyyneleistä täynnä sanoin, ettei Lumia enää ole. Musta koirani Zindy juoksi minua vastaan. Olikohan se etsimässä Lumia? Emme aina voi aavistaakaan, kuinka viisaita eläimet ovat ja ymmärtävät enemmän mielentilojamme kuin arvaammekaan. 

On Satun päivä. Päivä on ollutkin kuin surullinen satu koirasta, joka menetti rakkaan omistajansa ja turvautui minuun. Lupasin itselleni  hoitaa koiran hyvin. Nyt kuitenkin talven lähestyessä ja Lumin laihtuessa näin, että tämä oli ainut oikea ratkaisu, ettei se joutuisi kärsimään kylmää tai kärsiä toisien koirien alistamista. Lumin aika tuli täyteen tänään, Satun päivänä, äitini hautajaispäivänä. On aika siirtyä eteenpäin ja kuivata kyyneleet. Onkohan huomenna jo kuivempi päivä?