Uusi ilme

 Nyt se iski!Nimittäin siivous ja sisustusinto!!En olisi uskonut, että se tavoittaisi minutkin, kun sen innon pitää lähteä sisältäpäin..ja aina kun avaan vaikka varastoni ovea, suljen sen melko nopeaan. Laipioon asti tavaraa ihan vuodesta 2005 ja vanhempaakin.Tulee ahdistus,eikä saa muuallakaan aikaiseksi, mutta nyt!!Siis eilen tämä outo ilmiö alkoi.Olen lennättänyt huonekaluja paikasta toiseen,penkonut räsymattoja ja heitellyt eri kohtiin..pitänyt nyt yön yli ja alan tuumata nyt aamulla, voiko löytyä vielä parempi paikka..

Aamulla koiraa laskiessani ulos tuli tunne, että kenen kodissa olen.En tuntenut eteistä omakseni.Juuri tällaiseen eteiseen olisin aina halunnut tulla, mutta minulla ei ollut sellaista..oli liikaa kenkiä,pahvilaatikkoa, ylimääräistä roinaa ylipäätään.Tuli jo ajatuskin, että nyt voisin pyytää vieraita, mutta hetkinen..mitäs siitä koronasta nyt on päivitelty??on jäänyt koko koronat tässä hötäkässä päivittelemättä!!Olen todella otettu itsestäni!Minäkin pystyn tähän ,mutta varmaan vain saikulla ollessani.Kun on kaksi lämmitettävää taloa,kaksi työtä jne..mistä inspiraatiot ja voimat kodin kauniiseen ylläpitoon?Siitä tulee kuitenkin todella hyvälle,seesteiselle mielelle, kun tavarat ovat omilla paikoillaan ja näkee tässäkin heti työn tuloksen..

Sitä tässä juuri mietinkin, olenko väärällä alalla ?Kampaajan työssä näkee kyllä työn tuloksen heti, mutta vanhustyössä,periaatteessa työni lopputulos on ”hautaan saattaminen”.Se, että annan heille mahdollisimman hyvän loppuelämän, on ihan jees, mutta se lopputulos on kuitenkin se elämän päättyminen.Minun elämässäni olen elämän päättymistä nähnyt läheltä jo monta.Jos haluankin olla vain luova ja taiteellinen? Tämä saikun tarkoitus on siis selvittää, mitä todella haluan elämässäni tehdä.Tämä herätys on toki meille kaikille sama.Pohtikaa, oletteko oikealla alalla, vai puristaako panta päätänne?Minulle kävi kirjaimellisesti niin yhden työvuoron jälkeen eri työyksikössä..enkä halua loppuelämän masennustilaa päälleni.Jos ihminen saa valita, yleensä saa, niin valitkaamme ala, joka tuo elämäniloa itselle-kin.Näin korona aikaan tämä saikku korvessa on varmasti juuri minulle parasta aikaa ja masennustilat hiiteen, kun iskee tämä sisustus/siivousvietti!!On siitä tavarasta toisaalta hyötyäkin, kun on oma kirppis, ei tarvii kun avata sen täpötäyden varaston oven ja löytyy uusia aarteita!

Taidanpa näin syysloma aikaan soittaa 14- vuotiaalle tytölleni että” tuuhan ny äitees kattoo tai ei.Älä mua kato vaan tätä huushollia..nyt on paikka reilassa.”.ÄSCH,unohdin,että hän ahdistui viimeksi käydessään, kun näki rikkinäisen leivinuunin lasin ja jääkaapin kahva on äitiltä jäänyt joskus käteen..vanha kaappi niinkuin käyttäjänsäkin. Taidan kuitenkin rimpautella. Ei se ota jos ei annakaan.Parempi(ko) päivä tänään?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Musta joulukuun sunnuntai

Erilainen jouluaatto

Lumi -valkkariprinsessa