Onnea on...
”Kellä onni on, se onnen kätkeköön”On monenlaista onnea, eikä kaikkea pidä kätkeä, ajattelen. Tässä lähipäivinä on tapahtunut taas niin paljon asioita, ettei energiani riitä niitä pukemaan tekstiksi vaikka haluaisi. Esikoinen aloittelee omaa elämäänsä omassa kodissaan, joka saa sydämeni hehkumaan onnea. On ollut uskomattomia päiviä.. lyhyitä hetkiä, jotka nitoutuivat yhteen kuin palapelin palaset ja tässä sitä ollaan.Uuden edessä, vuokranantajana tytölle. Kyllä minäkin ajattelen, vaikka minusta saa kuvan välillä, että olen hyvinkin spontaani. Kärsivällisyydestäni kertoo se, että sinnikkäästi opiskelin ammatin ennen eroani, koska en olisi saanut yrittäjänä niin isoa lainaa. Se vei pari vuotta, mutta kannatti. Nyt iloitsen asunnostani Mikkelissä, jonne toivon jokaisen tyttöni vuorollaan menevän opiskelujen merkeissä ja lopulta minä itse kuvittelen asuvani siellä eläkepäiviäni, lähellä palveluita. Siis kolmenkymmenen vuoden tähtäimellä. Kaikkea voi tapahtua ennen sitä, mutta löysin uuden määränpään, jonne tähdätä. Nyt on kerrostaloasunto ja ensimmäisestä kerroksesta!
Lähdimme tyttäreni kanssa asunnolle tekemään pientä pintaremonttia eli repimään tapetteja. Tyttö oli huomannut Torissa sopivan sohvankin Mikkelissä ja ystävällinen naapurini lainasi minulle kuomukärriään. Sivutiet eivät ole nyt parhaimmillaan ja jännitys oli naapurin kanssa yhteinen, näinkö pääsen kärrin kanssa mäkiä ylös.Onnistuin. Pienet onnistumiset päivässä ovat myös aikuisille tärkeitä, ja minulle tuotti suurta mielihyvää ex- siipan pihaan kurvatessani tyttöä hakemaan, kun huomasin naapurin ihailevan katseen, Ei se aina niin kepeään mene. Nyt sattui onnistumaan.
Nyt muistin tankata ABC:llä.Turhan pitkään olinkin ajatusta hautonut siirtyväni sinne tankkiasiakkaaksi.Ei se helposti käynytkään. Ensin ajoin Teboilille ja siinä pankkikorttia etsiessäni yhtäkkiä muistinkin, että nyt piti tankata naapurissa. Tytär alkoi olla kuumana, kun oltiin jo aikatauluista muutenkin myöhässä, mutta ei auttanut!ABC:llä tökkäsin yrityskortin sisään ” EI SAA BONUKSIA!’No varta vasten tulin niitä hakemaan, joten uusi kortti autosta! Nyt on vara valita .kun on neljä korttia; kaksi OP:hen ja kaksi Oma SP:hen. Välillä tuottaa tuskaa muistaa kaikkien tunnuslukuja, varsinkin, kun lähimaksaa välillä ilman tunnuksia. Tänään oli huonompi päivä. Rustassa löytyi maalit seinään ja kanta-asiakkaana on palautusoikeus käyttämättömistä maaleista. Nyt ei lähimaksu mennytkään kortilla läpi ja jälleen kerran piti arpoa toista korttia ja miettiä, mikä mahtoi olla tämän kortin saldo??!
Nykyaika voi olla nuorellekin todella haastellista, mikäli sinulla ei ole verkkopankkitunnuksia. Vihdoin saimme pankkiasiatkin kuntoon, mutta tunnuksia odotellessa elämä on oikeasti hankalaa. Melkein kaikkeen sähköiseen palveluun tarvitsee tunnistautumisen ja kun ei ole tunnuksia, niin eipä ole asiaa mihinkään. Pankkitilikin herkesi näkymästä, kun täytti 18 vuotta. Halutessaan nähdä saldo, on mentävä automaatille katsomaan tilanne. Ei pidä olla huolissaan, jos näkee tyttöäni usein automaatilla. Kahden viikon päästä ovet avautuvat myös sähköiselle asiointipuolelle.Kuinkahan ikäihmiset selviävät tässä netin ihmeellisessä maailmassa??S-pankissa kerrottiin, että huijauslinkkejä on ollut tavallista enemmän, ettei pankki lähetä sellaisia..Aivan!Tarkkana pitää olla..
Vihdoin kello 16 päästiin itse asiaan eli repimään tapettia seinästä. Oli melko työlästä. Sitä ajateltiin, miten arvostaa remppamiehiä työssään. Oli se mikä ammatti tahansa, niin arvostus se on oltava! Kyllä tuntui, että valmista ei tule, eikä tullutkaan. Ilta tuli ja hämärä sen myötä. Ei ollut vielä valaisimia, niin periksi oli annettava. Toisaalta oltiin saatu jo TV taso ja sohva kannetuksi tytön kanssa sisälle. Ei pidä luulla, etteikö naisetkin pärjää siinä missä miehetkin. Heitin tenniskyynärpään hetkeksi mielestäni, mutta vain hetkeksi!
Matkalla kotiin ihmettelimme molemmat, kuinka asiat vain rullaavat joskus eteenpäin, tekemättä liikaa työtä sen eteen. Eräs ystäväni onkin neuvonut minua,” jos asioilla on tapana järjestyä helposti, silloin sen on tarkoitettu tapahtuvaksi.’ Tätä se siis oli. Äidin onnea hehkuen jätin tytön kyydistä Juvalla ja jatkoin hyvillä mielin matkaa kotiin. Omaan kotiin, jossa rakkaani odottivat minua kuka määkien, kuka haukkuen. Olen onnellinen tänään. Matkalla uusiin koitoksiin....
Elämä vie eteenpäin! Maijulle neuvoksi (miksei myös sinulle :)), että hommaa itselleen mobiilivarmenteen. Sen saa Telian, elisan ja DNAn liittymiin. Sillä voi kirjautua kaikkiin muihin palveluihin (vakuutusyhtiö, vero.fi, trafikummi jne), paitsi pankkiin tietty. Tarvitsee vain puhelimen ja itse keksimän tunnuksen. Helpottaa asiointia.
VastaaPoista