Suomi-Kanada trilleri

 Eilinen ilta oli jännittävä. Nimittäin jääkiekon loppuottelu Suomi-Kanada. Olin kuunnellut ystävätärtäni, kuinka he iltaisin valmistautuivat poikiensa kanssa välieriin. Suomi oli pelannut hyvin tai vastustajat olivat olleet keskitasoa huonompia. Ainakin Ruotsin jääminen alkuerissä hämmensi. Näin ei ollut käynyt aikaisemmin historiassa. Mutta kuten sanotaan, ” kerta se on ensimmäinen”, tässä kävi nyt näin. 

Nurmikko alkoi olla kolmekymmentä senttistä. Kuvitella saattaa, kuinka monta kertaa työnnettävän leikkurin alunen oli puhdistettava, koska kone meinasi tiltata useampaan otteeseen. Joku oli minulle vinkannut viitakkeen käyttöä, mutta en tiedä, kumpi se olisi kädelle haitallisempaa hommaa . Päätin urakoida joka päivä jonkun verran, että ehtisi käsiä lepuuttamaan ja lapsetkin kaipasivat huomiota. Finaalipelikään ei saanut minua irti nurmikosta vaan päästiin seuraamaan jännittävää trilleriä klo yhdeksän jälkeen illalla. Ja jopa olikin!! Aluksi yhdessä tyttöjen kanssa seurattiin alakerran sohvalla kunnes nuorimmainen alkoi nukahtelemaan vieressä. Kiireellä yläkertaan toisen TV: n ääreen.  Puristin tyttöä kainalossani, kun tuli tiukkoja paikkoja maalinteossa. Huomasin pidättäväni hengitystäkin ja aloin miettimään, miten tämä MM kiekko olikaan suomalaisillekin niin ” kova juttu”. Ehkä siksikin, kun Suomi on useasti pärjännyt juuri tässä lajissa.On mielenkiintoa kannustaa omaa maatansa ja tuntea kunniaa olla suomalainen sen ollessa näkyvillä positiivisessa mielessä. Sitten tapahtui jotain täysin odottamatonta!! ” Mitä ihmettä?”Kanada hyökkäsi yllättäen ja teki sen ratkaisevan maalin. Kanadalaisten kypärät lensivät kentälle samantien ja Suomen maalivahti luhistui maalin eteen. Tilanne oli toivoton. Pelaajista näki, kuinka koville tämä häviö otti. Kaikki oli äärellään, peli oli kovaa ja sitten!! Kaikki oli ohitse silmänräpäyksessä. Niinkuin joku pitäisi pistoolia ohimollaan ja painaisi liipaisinta. Se oli siinä. MAALI Kanadan hyväksi. Huomasin herkistyväni toisten puolesta. ”Ei hopea ole häpeä.” Tyttöni sai hopeaa hiihdossa koulujen välisissä ja olin todella ylpeä tytöstäni. Itseltä sellaiset jäi saamatta aikanaan.Rannaltaonginnassa perhesarjassa vuonna 1989 saimme hopeaa, joka silloinkin lämmitti koko perheen mieltä. Ei tullut itkettyä, miksi ei saatu kultaa. Eriasiahan se on, kun näki, kuinka kultaa oli tultu jääkiekossa hakemaan ja se oli oikeasti liian lähellä. Tosin radiosta kuulin, että joku oli tehnyt laskelmia aiempien voittojen perusteella, että seuraava MM kulta tulee Suomeen vuonna 2023. Joten ei meillä hätää. Hyvää jaksaa odottaa!

Aamu oli hieman kankea. Tuli nukuttua jotenkin huonosti. Oli vähän tsemppaamista koko päivä töissä odottaen kotiin pääsyä. Suoraan sanottuna ruuanlaiton jälkeen ” kaaduin” sohvalle puoleksi tunniksi ja se tekikin terää. Illat seuraavat toisiaan näin hyvällä ilmalla. Rantasauna tulille, nurmikon ajoon, iltapalat valmiiksi ja rannalle. Kyllä kesä on kesä, kun se vain jaksaisi olla sellainen. Lämmin tuulonen puhaltelee vieden itikat kauemmaksi. Eilen sain uuden opin palavista hyttyskiekoista, sillä polttelin samalla puupöytää kiekosta pudonneella tuhkalla. Niin se on. Virheistä on otettava opikseen ja mikä on sattunut tai tapahtunut, sitä ei enää muuksi voi muuttaa. Niin muuttui Suomenkin toivottu kiekkokulta hopeaksi ja juhlistakaamme sitä. Kippis Leijonat ja kippis kesälle!! Tätä on odotettu jälleen se vuosi.