Bondin roolissa

 Ei sitten Bondia näkynyt. Mutta jännitystä oli. Viimetöikseni ennen heräämistäni olin joutunut heittäytymään vaatteet päällä omalta rantakalliolta pelastamaan nuoren naisen henkeä, joka oli kovassa aallokossa törmännyt kovassa vauhdissa hulppealla urheiluveneellään rantakalliolle veneen heittäytyessä nurin järveen! Oli kiire juosta tapahtumapaikalle ja muitta mutkitta hypätä perään sukeltamaan tyttö pois. Ja siihen heräsinkin, kun veden pinta ei tullut yrityksestä huolimatta vastaan ja jouduin itsekin jo haukkomaan henkeäni!Kylläpä olin ollut rohkea. Ei epäilystäkään, etten olisi auttanut. ” Oman elämänsä Bondi!”

Koirat käyttäytyivät levottomasti. Oli noustava laskemaan ainakin nuorempi ulos. Vanhempi sai särkylääkkeen ja köpitti uudelleen yläkertaan lepäämään. Niin ne vanhukset tekevät. Haluavat olla lähellä. Myös ihmiset tarvitsevat läheisyyttä. Ikäihmiset kaipaavat kuuntelijaa ja tulleensa nähdyksi. Se kulkee meissä koko läpi elämän, vaikka siihenkin on törmännyt, että sanotaan” mene pois!” Aika ei ollut silloin oikea. Olen ajatellut, että perhekodin pitäjänä olisin luonut sinne kodin tunnun. Jokainen olisi tullut kuulluksi ja hän olisi tuntenut saavansa olla hyväksytty kaikkine huolineen ja murheineen. Ilon kautta moni asia paranee. Kun puhalletaan lapsen olemattomaan haavaan, se paranee. Myös aikuinen kaipaa vähättelyn sijaan kuuntelijaa ja mielenymmärrystä. Sehän ei aina onnistu, syystä tai toisesta. Joltakin voi puuttua kokonaan empatian taidot, jota tunnekylmyydeksikin voisi nimetä. Joku vaan on niin väsynyt, ettei enää jaksa vastaanottaa uusia murheita, sillä omissa on jo liiaksi. Olen kuullut sanottavankin, ” että meillä on jokaisella oma reppumme selässä ja kantakaamme se jokainen itse loppuun asti.” Tämä tarkoittanee sitä, että meidän ei tarvitse ottaa toisen murheita omiksemme, mutta kuuntelijan ja myötätunnon voima voi olla monelle se jo pelastava tekijä. 

Siitä olen kiitollinen, että olen saanut kokea tätä ystävien tukea. Saan halutessani olla yksin ja sitten jakaa kaikki hassutkin tapahtumat ystävien kanssa. Yhtenä aamuna puhelin soi. Pirkko ystävä, hänkin tullut ensikäynnille luokseni ja oli nyt jo oven takana! Minä olin valvonut karaokea laulellessa myöhään ja näin nukkunut pitempään. Kello oli jo puoli yhdeksän. Unessa karhu oli jahdannut minua ja autoani, mutta puhelin herätti sopivalla hetkellä pahimmasta! Tällä kertaa en tullut vielä syödyksi.

Sängystä rivakasti ylös suoraan ulko-ovelle. Nopea selvitys puuliiteristä ja kottikärryillä roudattavista puista. Ja eikun kiireesti vaihtamaan jotain sopivaa vaatetta ylle ja ulos! Kärryn rengas tyhjenee, joten näytin, kuinka masiina toimii ja saadaan rengas täytettyä. Siitä olenkin iloinen, että paljon olen oppinut yksin ollessa, ja siitähän on jo yli vuosi, kun yksin jäin..

Ne ovat niitä ihmisen pelkotiloja, jäädä yksin. Jos on yksin, sitä voi joku vaikka kokea, että ”siinä täytyy olla jotakin vikaa, kun on jäänyt yksin.” Minun veljenikin on koko elämän ollut sitoutumatta keneenkään, enkä todella syyllistä siitä vaan on ollut varmaankin tietoinen valinta, kuinka paljon helpommalla on selvinnyt. Ei ole tarvinnut syyllistyä tai tehdä kompromisseja. Niistähän aina puhutaan. Ei se ole oikein sekään, jos toiselle kaikki on aina” jees!” Rupee sekin jo pikkuhiljaa ärsyttämään. Joten yksinolossa on lopulta paljon hyvää. Edellyttää sitä, että tulee toimeen itsensä kanssa. Menee peilin ääreen ja huutaa sille, että” olet taas mennyt lihomaan !” Tästä oli selkeä käsitys ja näin on käynyt. Nyt ei mitään suklaata vaan neljän kilometrin lenkille! Ja vaikka on lauantai, juot vain vettä ja Ok, banaanin saat syödä. Mikä hauskinta, se peilissä oleva ihminen totteli ja juoksi yli neljä kilometriä alle puolen tunnin! Sitten tuli itsensä taputus olkapäälle ja sai käydä sohvalle mukavasti naputtelemaan blogia. 

Huomenna tulee tälle viikolle  jo kolmas ” ensikertaa kylässä minulla ”, tällä kertaa kesänaapuri. On mukava tutustua uusiin ihmisiin ja saada elämään ehkä uusia näkökantoja.Mitä mieltä siellä ollaan koronasta? Kuinka on kokenut tämän nykyajan, ehkä eläkkeellä on vapaammat toimintatavat. Asuessaan ihan eri puolella Suomea voi tulla hyviä neuvoja meille kuntapäättäjille kesäasukkaan vinkkelistä ! Se tässä avoimuudessa on hyvästä, että se toimii monesti toisinkin päin. Ihmiset kertovat myös minulle epäkohdista ja toiveistaan elämässä. Se vastavuoroisuus onkin se elämän juttu! Osaa antaa, mutta ottaa myös vastaan. Konkreettisella tasolla lupasin kampaamoni omenapuista omenat” kuka tarvitsee, saa käydä keräämässä”, ja naapurini täällä toivat puolestaan minulle omenia. Kuinka idealista tämä onkaan! Ja kaikilla on hyvä mieli. On annettu ja saatu tilalle niin hengen ravintoa kuin sitä oikeaakin purtavaa !

Kello tikittää. Eipä aikaakaan, kun tänäänkin tulee minun pitkäaikaiset ystäväni puita ” viättämään” liiteriin. Ennen sitä asia näin ilmaistiin. Aina oltiin väättämässä tai viättämässä jotakin. Koitan muistella vanhoja sanoja ja heittää niitä vielä puheeseen mukaan. Se minusta varmaan erikoisen tekeekin, mutta haluaisin säilyttää puheessa vielä sitä vanhaa perinnettä, joka on hyvää vauhtia häviämässä. Kuin mielensäpahoittaja, minäkin jouduin opettelemaan nyt sytyttimen käytön tulitikkujen sijaan. Ei tällä oikealla kädellä voi tehdä mitään äkkipikaista ja tikun raapaiseminen on juuri sitä. Ystäväni poika oli laittanut sen postilaatikkoon. Aluksi piti hieman tutustua laitteeseen, mutta lopulta ihmettelin, kuinka helppoja laitteita nykyisin onkaan. Olin kuin ”Helinä Keiju valtikkansa kanssa heilutellen sytytintä!” Nauroin, etten onneksi verhoja vielä polttanut, sillä tällä pelillä saisi sytytetyksi mitä vain. Niin se on vaan nykyaika helpoksi tehty! Nyt on aika aamulenkin, jotta sitä voisi peilistä itseään katsoa. Kuka oli se, joka peilit keksi? Monesta asiasta olisimme varmasti selviytyneet paremmin ilman peiliä.” Poissa silmistä, poissa mielestä.” Nyt ylös, ulos ja lenkille. On lauantai.