Daada daada

 On sunnuntaiaamu. Viikko on vilissyt silmissäni niin nopeasti, että taaksepäin on vaikeaa muistaa, mitä tapahtui minäkin päivänä. Tätä viikkoa voisi kuvata parhaiten kappale ” Daada daada”eli ”eilen oltiin Mikkelissä, huomenna en muista missä ..” paitsi minä en muista taaksepäin olleita tapahtumia ..”Kelataanpas”, sanoi Anssi Kela..

Maanantai oli tyypillinen ” perhehoidosta kampaamoon”- päivä. Sunnuntaina olin koittanut maksaa laskuja verkossa, mutta jälkeen kerran maksaminen verkossa tökki ja päätin poistaa koko ”oma vahvistus”- sovellukseni puhelimestani ja ladata uudelleen. Se oli virhe! Käyttäjätunnus ja salasana jäivät minulle mysteeriksi, enkä päässyt enää tiliäni stalkkaamaan, mikä mahtoi jäädä saldoksi.. Sen huomasin sitten kaupan kassalla, kun yritin maksaa ostoksiani katteettomilla kortillani..” tämä näyttää, ettei tilillä olisi katetta ja näin ollen hylätty”.. No niin! Mitäpä sitä selittelemään, otin toisen kortin ja siellä onnekseni oli.. olisi ollut vielä toisen pankin kortti ja sitten kaupan luottokortti lopulta.. Tilanne kassalla vaan ei ole imarteleva, kun kuulee sanat ” maksu hylätty”. 

Mietin, kuinka jo lapsena ollessani minulla oli tili neljään pankkiin. Ensimmäinen oli Postipankki, joka kuulemma avautui automaattisesti lapsen synnyttyä ja sinne oli talletettu kymmenen markan pesämuna. Kultapossukerhon lehti olikin minulle ensimmäinen oma lehti ja omistan vieläkin legendaarisen kultapossun rahalippaan muutama penni ja markka sisällään. Kai se meni niin, että vanhempien saatua laina toisesta pankista, minullekin luonnollisesti avattiin tili ja tiesin olevani myös SYPissä( Suomen Yhdyspankissa), Säästöpankissa ja Osuuspankissa. Kopissa(Kansallisosakepankki) en ollut. Ajattelin sitä aina ” vanhojen ihmisten pankkina”. Kun joskus lapsena näin sinne menevän vain vanhoja ihmisiä, mutta nykyään itsekin ” vanhana” ajattelen, että eivät ne oikeasti niin vanhoja voineet olla, minä olin vain lapsi ja silloin kaikki vanhemmat näyttävät tosi vanhoilta! Nyt kahdeksankymppinen ei olekaan vanha ja minä tunnen olevani niin samalla aaltopituudella heidän kanssaan käsivaivoista lähtien!

Tiistaina oli hyvä päivä, sillä perhehoitaja voi ottaa asiakkaan kyyditettäväkseen ja mehän tehtiin Puumala-Anttola-Mikkeli reissu! Oli huippua istua Puumalan satamassa yhdessä ja syödä jäätelöä. Koska minä olen minä, päätin järjestää vähän extraa ja siinä mukavasti varjon alla aloin hieroa molempien asiakkaideni olkapäitä. Puumalassa oli tori ja viereisen kojun mies pyrki myös käsittelyyni. En nähnyt siinä mitään ongelmaa, kun sosiaalisuus ja auttavaisuus on hyveeni, joten mies istuutui käsittelyyni hetkeksi. Innostuin avaamaan lauluääneni ja ensimmäisenä mieleeni tuli Suvivalssi, jonka heläytin samalla hieroessani miehen olkapäitä. Jatkoin vielä tyypillisellä Rannalla tangolla, jolloin muitakin torimyyjiä kerääntyi katselemaan ja joku halusi ottaa videolle laulua. Mies onneton meni sekaisin ja halusi tarjota meille virvokkkeet. Siinä sitä porukassa nautittiin ja jututettiin torimyyjiä. Oli rento meininki ja ajattelin vuokrata itsekin ensi vuonna sieltä kojun päiväksi tehden hiusten ”pikanutturoita” tai niskan siistimistä edulliseen päivänhintaan. Samalla jututan ihmisiä ja kuulen uusia ideoita. Olin jo tehnytkin diilin paikallisen kalamyyjän kanssa, että ensi kesänä meidänkin torilla paistetaan muikkuja. Nimittäin yksi kesäasukas oli minua valjastanut asiaan, ja paikallisilta kyseltyäni sain kuulla, ettei meidän kylällä sellainen ole mahdollista. Olen monesti vannonut Puumalan nimeen ja nytkin sen voin todeta. Puumalasta saamme muikut suoraan Koikkalaan ja koska kuulun  Lions Club Juvan Luonteri naisiin, muikut tulevat meille ja paistamme ne  luonnollisesti hyväntekeväisyyteen. Auttamalla toisia, autat myös itseäsi. 

Olen tässä vasta alkanut heräilemään tähän yhdistystoimintaan. Olen ” nukkunut” monta vuotta. Onhan se niinkin, että mitä asiaa pitää tärkeänä, siihen on aikaa. Tosin laulaa voi kotona vaikka puolenyön aikaan, kokouksia on hankalampi pitää silloin, paitsi etäyhteydellä sekin on nykyisin mahdollista! Pitäisikö pitää ”yöpalaverit”, koska silloin kyllä olisi aikaa ja voisi ottaa yhteydet lokoisasti maaten jo omassa sängyssä..Minulla oli kevääällä todellinen talkoomeininki hirsimökin purkuprojektissa ja se oli juurikin alku tälle ” talkoohenki”- ajattelutavalle. Olen ollut MLL: n hallituksessa pitkään ja hyvin matalalla mennyt, suorastaan nolottavalla meiningillä. Minulta ovat panokset loppuneet jo aika päiviä sitten. Nyt tuli herätys. Valtuustoon päästessäni olen kuumeisesti pohtinut, kuinka auttaa ja keksiä lapsiperheille ja nuorille lisämeinikiä Juvalla. Tähän MLL yhdistys voi tarjota apunsa, jos innokkaat nuoret äidit hyppäävät ” puikkoihin” ja alkavat nostaa tämän yhdistystoiminnan myötä perheille uusia ideoita ja retkiä koronan siirryttyä jossakin vaiheessa taka-alalle. Onhan sanottu, että yhteistyö on merkityksellistä, niin yhdistystoiminnan kautta voi saada uutta nousua Juvalla myös lapsiperheille! On siis aika uudistua ja löytää nämä nuoret messiin mukavaan yhdistykseen, jota on Juvalla kuitenkin pidetty hyvin yllä! Kiitos siitä pitkäaikaisen puheenjohtajan ja sihteerin !!Minun tieni Lions clubissa on edennyt lähes huomaamattani, kun minulle ehdotettiin hallitukseen siirtymistä viime vuoden puolella ja lupasin, ” jos kukaan muu ei olisi tulossa.” Minulla on sellainen motto ollut jo kauan, että pidän itseäni” viimeisenä oljenkortena.” Jos kellekään muulle ei käy mitenkään, yritän sitten järjestää. Esimerkiksi olen pelastanut rippikampauksella, kun joku kampaaja oli tehnyt” oharit” tai kukaan kampaaja ei halunnut olla Milleniumina tekemässä hääkampausta niin se olin minä. On lohdullista, että itsekin olen saanut apua sitä pyydettyäni. Isäni sanoin” asioilla on tapana järjestyä” ja siihen luotan. Huomasin siis olevani Luonteri naisten varapresidentti, joka kuulostaa korvissani ” tosi arvokkaalta”. Melkein hymyilyttää, kumpi on painavampi arvo” kunnan valtuutettu” vai ”Lions Club Juva  Luonterin varapressa”. Sanomattakin tämä selvää, mutta otan luottamustehtävät vakavasti ja halu auttaa toisia on vahva. Nyt olen jo jotakin saanut aikaiseksikin. Buukkasin Luonterinaisille torikahvilavuoron Koikkalaan. Se tuntuikin olevan menestys. Ja parasta, kun rahat käytetään hyväntekeväisyyteen. ” Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee”, sanonta, minä sain laulaa ja lauloin ihan sydämeni kyllyydestä. Ei jännittänyt yhtään. Saimme huilisti Ainon esiintymään ja torin loppuajalle ei ollut muuta, joten päätin olla se ” viimeinen oljenkorsi” ja esitin kappaleita laidasta laitaan eli humppaa, tangoa, valssia. Sain tori- ihmisille hyvän mielen ja sitä myötä se on minulle palkitseva teko!

Keskiviikkoa olin odottanut! Se oli kesälomapäivä Porvoossa. Herätys klo viiden jälkeen ja hakemaan ystäväni Sirpa matkaan. Halusin tehdä reissun pestyllä autolla, joten suuntasimme ensin Pitkäjärven ABC: lle, jossa aamupalaakin nautittiin. Nykyaikana on yritetty helpottaa asioita, toisaalta ollaan tehty niistä hankalampia. Muistan äitini uittaneen käsilaukkunsa ensimmäisten automaattihanojen tulleen liikkeiden Wc- tiloihin äitini laittaessa laukkunsa lavuaariin, oli kassi kohta läpiänsä märkä. Minä yritin selviytyä kunnialla tästä auton pesulakäynnistä. Sain kuitin kassalta, jossa oli koodi. Piti painella pesulan ovella korttiautomaatin näköiseen numerot. Ajoin tietysti liian kauas auton ja oli noustava sen verran, että ylettyi painelemaan koodin. Päästyämme sisälle, olisin halunnut kääntää sivupeilit ennen pesua, vaan auton käsikirjaa plärätessämme ,homma oli jo suoritettu. Tuumasin, että viisainta olisi tutustua myös omaan autoonsa ja lukea kirja vaikka sairaslomalla. Alkaa tuntumaan siltä, että saan lisäsaikkua painehaavoista, mikäli aion lukea Juvan historian, lääkeoppia, Juvan valtuuston 100 vuotishistoriikin ja Volkswagenin käsikirjan. Lisäksi meinasin kirjoittaa elämänkertani tähän päivään omille tytöilleni, jotta tietäisivät, kuinka värikkään elämän äiti on saanut värityskirjaan aikaiseksi. Siinä ei ole väriä säästelty.

Porvoo on ihastuttava kaupunki jo siinä määrin, että dieselkin maksoi vain 1,419€ litralta. Koukkasin oitis tankkaamaan! Tankkasin ensin neljällä kympillä, vaan ei tullut täyteen. Otin vielä kortilla kahdella kympillä lisää, joka jo riittikin saamaan tankin täyteen. Ystäväni nauroi, että olisit voinut tehdä varauksen jo kerralla isommalle summalla, koska ei tililtä oteta kuin veloitettu määrä. Tiedänhän minä, mutta koska se olen minä, teen asiat aina vähän eritavoin, yleensä mutkia saattaa olla enemmän matkassa! Navigaattori oli syönyt puhelimestani virran. Kun sain auton tankin täyteen, puhelin pimeni! Osasimme muistin varassa lähemmäs kaupunkia ja nyt koukkasimme K- Supermarketin sisäparkkiin. Se ei ollut ehkä paras vaihtoehto, koska jouduimme jonottamaan paikkaa aina yhden auton tullessa ulos! Tällaista ei olekaan Mikkelissä tarvinnut tehdä.Toisaalta ilmainen parkki, joten kaksi tuntia aikaa käydä tsekkaamassa vanhassa kaupungissa tarjontaa.

Kuvittelin itseni 1800- luvulle tänne asumaan ja kuinka pikkutytöt vilistelisivät aamuisella kivimukulakadulla kauniissa leningeissään hiukset kauniisti palikoilla..Kuulin myöhemmin, että nämä talot täällä maksavat vaivaiset kahdeksansataa tuhatta euroa, joten ajatuskupla puhkesi jälleen! Aivan ihania pikku butiikkeja vieri vieressä! Niitä on kuulemma viitisenkymmentä, joten ajan ja rahat saa helposti tännekin menemään. Oli löydettävä jotakin muistoa tytöilleni, rippilahjaa toiseksi vanhimmalle hänen päästessään ripille viikon päästä. Oli kansainvälistä, kun puheensorinaa kuului ruotsiksi ja englanniksi. Mukavaa kielikylpyä. Mietin, kuinka itse tulisin toimeen kassan puolella. Olisiko se Mr Beanin kaltaista nyökkäilyä ja elekieltä ? 

Tapasin yhdeksäntoista vuoden jälkeen ystäväni, jonka häissä olin silloin viimeksi ollut laulamassa ”Akselin ja Elinan häävalssin”.Oliko siitäkin niin kauan?? Olin suorastaan herkistynyt ystäväni Sadun kertoessa vaiheitani meidän ollessa kämppiksinä Savonlinnassa. Pyyhin silmiäni siihen malliin, että Sadun tyttö tarjosi minulle nenäliinan! Olin kuulemma suunnitellut Savonlinnassa matkani autolla kouluun, että osasin lähteä minuutilleen siihen aikaan, että pääsin kaikista liikennevaloista vihreällä! Tai peruutin asunnon pihasta toisen auton perään ja jäljet jäivät nolosti parkistani toisen auton perään, vaan kukaan ei koskaan tullut minulle asiasta huomauttamaan. Oli kai jo valmiiksi niin kolhittu naapurinkin auto. Satu suositteli meille ruokapaikkoja, joten ensin ajoimme hautausmaan vierestä pientä mäkeä mutkitellen alakadulle ja saimme paikan läheltä Porvoon joen siltaa. Sillan lähettyvillä kaksi tyttöä soittivat viulua ja selloa ja olin jo puoli askelta ottamassa viedäkseni heille rahaa, mutta ystäväni toppuutteli, koska ei näkynyt sellaista rahankeräyslipasta. Kyllä katumusiikki kuuluu kesäisille kaduille! Sellaista pitäisi saada Juvallekin! Olisi niitä nuoria meilläkin soittamaan, kun kannustettaisiin vaikka lahjakortin verran, että voisi ohikulkijat ihastella jo näkemäänsä hyvää. 

Ruokapaikka löytyi joen rannalta. Abba soi taustalla. Olimme joutuneet kiirehtimään sisälle sadekuuron tullessa päällemme, mutta se oli pikkukuuro se ja jouduimme buffet pöydän viereen. Kieltämättä kalapöytä haisi niin vahvasti silakalle, että epäilin, oliko minulla varmasti puhtaat pöksyt jalassani. Pyysin ystävällisesti vaihtamaan paikkaa ja pääsimme tunnelmalliselle puolelle hirsiaittaan! Helmikanaa spagettia ja lasi viiniä!Nyt alkoi tuntua ” lomalta!” Ajantaju hävisi ja muistelimme menneitä aikoja, loma-asuntomessuja Kalajoella vuonna 2014..Sitten kupla puhkesi ! Kello oli jo 16.10, eikä ehditä Brunbergin suklaatehtaalle! Ehdittiin kuitenkin kiertämään butikeissa ja löytämään etsimämme tuotteet. Ostin Sadun puotista hänen tekemänsä lahjan, mutta en sittenkään raatsinut sitä lahjoittaa tytölleni 7- vuotispäivänään, vaan päätin ottaa sen mukaani automatkoille. Nalle istuisi aina vieressäni muistuttamassa minua tästä taitavasta ystävästäni, joka on aina iloinen ja hyväntuulinen ollut minulle. Lähdinme porukalla vielä terassille ennen lähtöämme. Tiskillä ihmettelin, kun kaikki juomat oli kuivia! Otin sitten alkoholittoman kuivan omenasiiderin kuivasti jäillä! Ja tietenkin kylkeen kahvia, jotta hyvästä seurasta huolimatta kestäisin hereillä. Oli hauska istua ulkona ja nauruni raikui yli Porvoon joen nalle sylissäni. Esittelin nalleystäväni viereisellä pöydällä oleville naisille. Kerroin, mistä olimme ja kuinka ensimmäistä kertaa istuimme täällä. Oikeastaan on helppo saada uusia ystäviä. Ei tarvitse kuin avata suunsa joko laulaen tai muuten mukavia puhellen. Se on rikkaus, kun on ystäviä ympäri puolella Suomea.

Oli kotiin lähdön aika. Kello oli paljon ja hieman nieletytti, kuinka jaksaisin ajaa. Hyvässä seurassa näköjään jaksaa, sillä kerran, ainakin kerran olin nukkua rattiin ja autoni kävi jo pientareen puolella, jolloin kuskia vaihdettiin! Nyt ei ollut ongelmaa. Korian ABC: llä tuli syödyksi pitasku. Oli venäläinen myyjä, ja taisi olla ensimmäinen vuorokin, kun ei ymmärtänyt kysymääni” olihan pelkkä pitasku tuon 7.90 ja ateria 9.90?” Ei tullut selkoa ja miesmyyjä tuli sitten palvelemaan.” Aivan niin, pöytään tuodaan!”Olikin niin iso tasku, että ei siinä suutaan niin isoksi saanut avattua, että kerralla olisi leiviskä suuhun mahtunut! Nyt jaksoi jo ajella kotiin asti. 

Päätimme lähteä työystävien kanssa joulunaikaan uudelle visiitille Porvooseen! ”Kyllä minä ajan”, lupasin vuolaasti. Niin oli tämän kesän retki muistoihin siirretty ja uusia odotellessa! Itseasiassa lähden kulttuuria nauttimaan kolmen tenorin konserttiin Juvan kirkkoon. Se antanee elämyksiä, onhan siellä esiintymässä Jere Martikainen, joka jo pikku poikana minulle tutuksi tuli. On ollut ilo seurata hänen kehittymistään oikeaksi taiteilijaksi. Amatöörit erikseen. Nyt valmistautumaan, jottei taas tapaa ” Matti Myöhäistä!”


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Musta joulukuun sunnuntai

Lumi -valkkariprinsessa

Erilainen jouluaatto