Oman elämänsä seppä

 Oma viikko viittä vaille pulkassa. Sairaslomarahoja odottelin kuin kuuta nousevaa. Vihdoin oli tullut kirje Kelalta ja avasin sen jo postilaatikolla. Päätös sairaslomakorvauksesta neljältä viikolta oli alle viisisataa euroa. Ystäväni mielestä teen niin paljon töitä, että kyllä sieltä jotain pitäisikin saada. Itseasiassa en ollut tilille tullutta rahaa huomannutkaan, koska pankin lainan korot menevät automaattisesti joka kuukausi ja rahan tullessa tilille se oli poistunut sieltä samantien. Niinhän se sanonta meneekin, että ” vain nopeat elävät ” Näin se on vieläkin..

Päätin myydä isäni vanhan traktorin pois. Se on alettava realisoida tavaraa ympäriltä, jos työllä ei rahaa tarpeeksi saa. Olin altavastaajan roolissa. Et pystynyt muuttumaan rahaksi käsileikkauksen takia ja syötäväkin oli.  Muistui mieleeni, kuinka vuosi sitten myin soutuveneen, että sain autoon talvirenkaat. Nyt oli myytävä traktori. Huumori ihmisenä olin kertonut kaupan kassalla avoimesti tilannettani. Olin illan viimeinen asiakas, lähestulkoon. Nostin tiskille kissan ja koiran ruokia ja kerroin, että ” kissa oli aamulla käskenyt käydä kaupassa”. Itsehän sitä on oppinut pärjäämään vähällä, mutta kunhan saan isäni vanhan traktorin myytyä, niin tulen paremmille ostoksille. Lohduttelivat siinä, ” kyllä kun ne Kelan rahahanat aukeavat..” Kuvainnollisesti seison vesihanan alla suu auki ja sieltä lopulta putoaa yksi  vesitippa kurkkuuni, joka kuivuu lähes matkalla kieleni päälle. Rutikuiva olotila. 

Loman loputtua on taas työmotivaatio kohdillaan. Eipä silti, aina se on ollutkin. Muistan vuoden 2000 Millenium häät. Kukaan kampaaja ei ollut valmis tulemaan tekemään kampausta 1.1.2000 paitsi Anne Ahonen. Lähtökohtaisesti ajattelen asiakasta ja hänen päivänsä pelastamista. Rahaa on tullut siinä sivussa. Tällä iällä on alettava toki ajatella myös omaa elämää ja jaksamista. Katselin lomalla enemmän TV sarjojakin ja Maria Veitolan ollessa yökylässä kokki Kape Aihisen luona minua hieman säälitti se mies. Mies, joka oli uhrannut yksityiselämänsä laittamalla työn ykköseksi. Niinhän sitä sanotaan, että ” on taottava silloin, kun rauta on kuuma.” Onkohan se elämä sen arvoista? Jokainen voi itse pohtia omaa elämäänsä taaksepäin ja etsiä niitä elämän huippukohtia ja kuiluja. ” Kun painat oven kiinni, se luultavasti pysyy kiinni”. Taaksepäin ei ihan liikaa kannata kurkistella, mutta eteenpäin kaikki ” ovet” ovat auki. Lopulta sinä itse päätät valinnoista, ja elämääsi tulee muuttumaan sen mukaisesti, mitä päätöksiä uskallat tai haluat tehdä. Lopulta kysymys onkin vain ja ainoastaan omasta elämästä, vaikka on kuvitellut auttavansa muita, sitä tekee itselle koko ajan joko hyvää tai hallaa tekemisillään. 

On seesteinen olo. Makaan omassa  parisängyssä valkoisella nahkapäätyisellä pedillä, jonka  olin senkin halvalla saanut. Ne on niitä sarjassamme ” Sulo Vilenin sutkautukset”. Kuljettaa nyt Imatralta asti, mutta kun halvalla sai. Olen toisaalta tyytyväinen ostokseeni.  Tykkään, että tilaa on ympärilläni. Ehkä se kertoo luonteestakin, että haluaa ”hengittää” vapaammin. Saa tehdä päätöksiä ilman rikollista tunnetta. Ei ole ” tilivelvollinen ”kuin itselleen.  Sellaiseenkin elämään oppii, ettei tarvitse välttämättä kaikkea kysellä läheisiltään, vaan tekee päätökset omassa päässään. Se on sitten jo toinen asia, oliko päätös oikea. Omassa päässään voi loputtomiin sitä analysoida. Lopulta tehdyt päätökset kuitenkin ovat tehtyjä ja niitä on turhaa enää pyöritellä päässään. Se on sitä kuuluisaa ” jossittelua.” Eli  jos vanhempani eivät olisi löytäneet toisiaan, minuakaan ei täällä olisi tai ensimmäinen raskaus  olikin keskenmeno ja minäkin synnyin sektiolla ” hirttosilmukka” kaulani ympärillä, ihan vain varmuuden vuoksi. Jälkeensä katsoen olen elänyt ” löysässä hirttosilmukassa” jo pitkään ja tasapainoillut elämää. Availlut ” joulukalenterin” luukkuja päivä päivältä ja odottanut luukusta tulevan kunnon ”Kinder”  yllätyksiä. Mutta joka luukun olen avannut. Niin se vain menee. Huomisesta ei tiedä. 

Lauloin taas myöhään. Olisi paljon julkaistaviakin lauluja, mutta elän niin tunteella, että pelkään ympäristöni säikähtävän tunnetilojani. Puran itseni täysin musiikilla ja se on ollut minulle niitä suurimpia voimavaroja. On hyvä tiedostaa ne asiat, mitkä tuovat itselle hyvää oloa ja samalla voimaannuttaa. Koen olevani oman elämäni artisti, joka levittää ympärilleen iloa ja toivoa, luottamustakin hyvillä teoilla ja ymmärryksellä. 

Olisi aika nousta uuteen päivään. Käydä pidemmällä lenkillä. Ottaa vastaan yksi asiakas. Hakea tytöt kotiin. Alkaa uusi erilainen viikko. Nyt on otettava äidin rooli ja vastuu siitä. Myös valtuuston kokous on luottamushenkilönä olemista, jossa on oma roolinsa. Artisti on yksi niistä rooleista. Lopulta elämässämme on monta roolia, johon milloinkin ” hyppäämme”. Nyt olen vielä hetkeksi riisunut ” maskin” ja olen ilman mitään roolia. Täysin vapaa.. hetken ajan.