Märkäpäivä-ei nälkäpäivä

 Yö oli sateinen. Heräsin välillä sateen ropinaan ja aivoni käynnistyivät pureskelemaan mennyttä viikkoa. Monenlaista aktiviteettia ja jännittäviä päiviäkin kesärenkaat alla surffaten loskatiellä. Silti en halunnut luopua niistä. Oikeastaan syy on se, etten haluaisi luopua nastoista renkaissa ja niinhän siinä käy, kun sahailet asfalttitietä edestakasin ja vain, koska yhtenä päivänä satoi lunta. Onko minusta tullut yhä  rohkeampi tiellä vai oliko tämä säästäväisyyttä? 

Viikko on puhutellut minua niin ihmissuhteissa kuin taloudessakin. Ainakin yhden asian olen päättänyt. Kokeilen perhehoitajan työtä kotonani. Taloutta ajatellen nouseva polttoaineen hinta saa minut jäämään kotiini ja ennätän lämmittää uuneja joustavammin. Lisäksi saan kotiini mukavia ikäihmisiä, ja uskon päivien sujuvan kuin itsestään.

Mummot ovat minun juttuni vai sanotaanko nykyisin tätä ”keissiksi” .Sain olla lapsena mummini hoidossa ja koin, että meillä meni hyvin. Nyt minä puolestani hoivaan mummoja ja teen olon viihtyisäksi. Olenkin alkanut kuvittelemaan tänne sen mukavan mummon, ja kuinka yhdessä teemme arkisia asioita. Huoneessa pitää olla jääkaappi, että yöllä nälän yllättäessä sieltä löytyy voileipiä ja juomista. Ruokalista on hyvä tehdä valmiiksi ja listalta voisi löytyä kaalilaatikkoa, perunamuussia ja paistia, keittoruokia sekä riisivelliä ja erilaisia kiisseleitä. Olen itsekin sellainen ” kiisseli”-ihminen. Äiti teki lapsuudessani raparperi -ja mansikkakiisseliä. Arvostan vanhanajan ruokia muutenkin. On hyvä, jos perinteet jatkuisivat eteenpäin.

Tytöillä oli valokuvaus Kirkkis- kerhossa. Soittelin ystävälleni, kerhonpitäjälle, miten siellä menee ja yhtäkkiä minäkin olin kuvauksissa lasteni kanssa! En ollut valmistautunut etukäteen. Oli outoa, että kampaajalla ei ollut harjaa mukana ja viimeistelin tytön törröttävää lettiä haarukan avulla. Hätä keinot keksii, sanotaan. Vanhoja kuvia katsellessa huomio kiinnittyy ihmisten pukeutumiseen ja hiuksiin. Ne ovat todella ojennuksessa essuineen päivineen. Ja nyt lensin kuvaan suoraan perhehoitajan tehtävistä ilman mitään rekvisiittaa mukana. Siinä se juju piileekin. Hyväksyä itsensä sillä hetkellä sellaisenaan, kun on. Naisilla kuukausi on todella vaihteleva liittyen tietenkin kuukautiskiertoon. Milloin turvottaa ja naamaan puskee näppylää. Uni voi olla kevyempää, joka saa silmänaluset näyttämään pandakarhulta. Vanhemmiten myös ihokarvat alkavat tunkea leuasta läpi ja puolestaan hiukset alkavat harvenemaan. Aina siis jokin kriisi menossa. No, kuvaaja oli kyllä ihan paras! Valitellessani tummia silmänalusia, hän kertoi itsekin heränneensä aikaisin ja oli niin myötätuntoinen virolaismies, että asiat eivät tuntuneetkaan enää niin pahoilta. Myötätunto on siis naisille melkein avainkortti! 

Tänään oli märkä päivä. Olin pudottanut neulesormikkaan auton viereen ja löytäessäni sen, se oli litimärkä. Heitin sen koriini sillä seurauksella, että perhehoitajan työssä ollessani piponi oli imenyt siitä kosteuden ja oli hassua laittaa jo valmiiksi märkä pipo päähän lähtiessäni asiakkaan kanssa lenkille. Lopulta ulkona satoi niin, että päällystakkikin kastui. Äitini sanoi aina, ” ettei me olla sokeripaloja”, joten näillä eväillä uskaltauduttiin happihypylle. Teki hyvää happirikas ilma, sillä olin nukkunut yöni todella huonosti ja sinnittelin työssäni niillä voimavaroilla, mitä oli. ”Onneksi tänään ei ollut sitä valokuvausta” , ajattelin. Päivä päivältä yhä enemmän pandakarhun silmiä muistuttavat silmät. 

Olin iloinen saadessani eurojack potista voiton, joka oli noin kymmenen euroa! Otin uuden kupongin pienimmällä panoksella. Pitää sitä elämässä jännitystä ollakin!Se tuntuu mukavasti alavatsassa asti. Saa hyvälle tuulelle, eikä vesisadekaan  tunnu päivää pilaavan. On se niin asennekysymys. Perusajatuksenani on kääntää negatiivinen positiiviseksi ja löytää aina jotakin hyvää huonostakin asiasta. Ei voi niin huonoa päivää olla, jos jotakin hyvää siinäkin.

Illan viimeinen kotikäynti. Edellisessä paikassa  olin viettänyt vähän liian pitkän ajan ja luonnollisesti olin myöhässä. Pakko oli tankata auto. Aamulla autonmittari näytti, että pääsen 20 km eteenpäin ja matkaa oli määränpäähän kuitenkin 32 km. Olen minä ajellut ”pyhällä hengellä”ennenkin, joten en piitannut arvioista mitään. Hyvinhän se sitten riittikin tankille asti. Viimeisessä kotikäyntipaikassa join päivän viimeiset kahvit ja onnistuin uittamaan hihani kahvikupissa. Neulepusero imi hyvin ja tarvittiin imukykyistä paperia, kuten mainoksissa näytetään, kuivaamaan puseroni hiha!  Nauroinkin, että ”tänään on ollut hyvin märkäpäivä! Ei nälkä vaan märkä!” Niinkuin papitkin saavat kahvia juodakseen, olin minäkin litkinyt sitä kolmessa huushollissa hyvällä menestyksellä. ”Ei nukuta yhtään”- syndrooma ja tiuku repii yli puolen yön. On saanut viihdyttää itseään karaokella ja jälleen kerran uusi Maria Veitola yökylässä katsottu. Nyt on hyvä käydä lepuuttamaan silmiään, muutoin huomenna muutun jo pandakarhuksi!