Perhehoidossa

 Olin nukkunut kuin tukki. Oli mielikuva, että joku olisi raottanut ovea yöllä, mutta en saattanut silmääni raottaa. Eilinen kokous ja ylipäätään aamusta lähtenyt kilpajuoksu tulevaa jaksohoitoa varten oli uuvuttanut minut. Tekemättömät työt löytää aina edestään, joten päivä alkoi jaksohoitohuoneen päivittämisenä; puhtaat lakanat ja maton puistelut, wc pöntön päivitys ja imurointi. Talo lämmäksi; puita uunit täyteen ja tikkua perään. Tiskit koneeseen ja pannut puhtaaksi. Tulitikkua ottaessani rasiasta sattui normaalia ohuempi ja pitempi tikku käteeni. Nyt ymmärsin sen, miksi ylipäätään puhutaan standardista. Kaikilla on koko määritys, kuten kananmunat, banaanit, kurkut sun muut pitää olla oikean kokoisia. Kyllä ei ollut helppoa raapaista tulta uuniin, kun tikku meinasi katketa jo ensimmäisellä raapaisulla! Eihän se muuten olisi haitannut, mutta tulitikut alkoivat olla vähissä, enkä muista niitä kaupasta ostaa sattuneesta syystä. Jos olisin tupakkaihmisiä, ei sellaisia varmaan unohtaisi ostaa. Ohutvartisuuteen törmäsin toistamiseen muovikauhaa pestessä, jonka olin Puuilosta ostanut ihan värin perusteella. Sanonta ”pinkki pelastaa paskimmankin päivän”, joten olin investoinut värin perusteella. Olisi pitänyt arvata, kun varresta rusahti, ettei se pinkkikään voi aina pelastaa päivää. Aloin epäillä, ”onko minusta tullut kovakouraisempi vai onko nykyisin heikompi tekoisia välineitä?” 

Ehdin syöttää lampaat ja ulkoiluttaa melkein koiran, kun pihaan tullessani huomasin jo ensimmäisen asiakkaan tulleen pihaan. Lähdimme yhdessä tutustumaan rannalle ja  aamu näytti valomerkkiä auringon pilkahtaessa meille hetkeksi. Ruuanteko oli aloitettava hetimiten; kaalikeittoa ja puolukkavispipuuroa. Olen ymmärtänyt, että ikäihmiset tykkäävät perinneruuasta. Ei mitään kiinalaisia tai meksikolaisia. Suomalainen riittää. Siinä sitä tekee kolmelle ruuan kuin itselle. En ole koskaan osannut pieniä annoksia valmistaa, joten yksin ollessaan on joutunut syömään päivästä toiseen samaa artikkelia.

Edellisellä viikolla perhehoitajan työssä törmättiin kirjastoautoon. Harmittelin mielessäni, ettei autoon sovi mennä ilman kirjastokorttia, mutta ystävällinen mies tuli autosta pihalle ja ohjasi meidät autoon sisälle. ”Ei sitä korttia tarvinnut, kun löytyy tiedot netistä !” Tulin sitten lainanneeksi Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan kirjan, joka osoittautui todella hyväksi minun lukiessa sitä ikäihmisille ääneen hänen pötkötellessä sohvalla. 

Olisipa pankkipalvelut yhtä helppoja kuin lainata kirjoja. Kyllä niin moni on mielensä pahoittanut, kun OP uhkaa sulkea ovensa Juvallakin. Laitoin jo kilpailevaan pankkiin viestiä, että ” laittakaa ihmeessä konttooria Juvalle pystyyn! Kyllä tulette saamaan paljon asiakkaita ..” Ei kuulemma rahkeet riitä henkilökunnan riittämättömyyden vuoksi. Sitä se on nykyisin joka alalla. Ei ole tarpeeksi hoitohenkilökuntaa. Kaupan alalle olisi tarvetta ja kokille kysyntää. Olen itse nyt jaksohoitoa pyörittävä kampaaja - kokki, joka kokkaa suomalaista sapuskaa. Perussettiä siis. Olen Kape Aihisen ohjelmaa katsoessani kuitenkin huomioinut, ettei sekään perussetin teko ole kaikille itsestäänselvyys. Tarvitaan apua perheeseen, jotta einekset jäisivät kaupan hyllylle ja siitä huomaa myös, että tilille jää tavallista enemmän valuuttaa,.

Illan kokoukseen valmistautuminen se vasta lennokasta olikin. Puhelin soi useasti, eikä kaikkia puheluita pystynyt ottamaan vastaan. Olisi pitänyt saada palvelusopimukset kuntoon, että saisin tilini ajallaan. Niinkuin yrittäjänäkin, palveluntuottajana voi olla myös samat haasteet. Varsinkin aloittaessaan jotakin uutta, kuten jaksohoidot kodissani joka toinen viikko. Yritin parhaani mukaan valmistautumisen lomassa kokoukseen viihdyttää ikäihmisiä. Laitoin karaokeen virsiä ja aloitin ja lähdin välillä suihkuun. Uusi kappale pyörimään ja lämpörullat päähän. Jälleen uusi virsi ja pullataikinan tekoon, jotta kotiini tuleva perhehoitaja ystäväni voisi leipoa tuoreet pullat ollessani kokoustamassa. Ehdin hyvin kello neljäksi valmiiksi. Piti hakea vielä rollaattori kyytiin ja hakea kuivaleipäpussillinen lampaille. Hoitajan tullessa perille, hän kertoi lähes törmänneensä peuraan! Se mahdollisuus täällä on aina olemassa, eikä pimeässä pysty reagoimaan niin helposti.

Illan kokous kesti normaalin puolitoista tuntia. Aika on nyt rajallista perhehoitajana, enkä pysty irroittautumaan menoille, kuinka itse haluaa. Ajattelin kokeilla tätä vuoden loppuun, jolloin tiedän, mitä tämä hoito tekee elämälleni. Varmastikin ihan hyvää. Rahat toki säästyvät, kun ei tarvitse lähteä päivittäin ajelemaan ja puita menee entistä enemmän, sillä olemmehan selkeästi viluista porukkaa. Tunnen kuuluvani tähän ryhmään saumattomasti. Elämäniloa jaamme toisillemme huumorin kukkiessa välillä hyvinkin runsahasti. Onneksi on kaksi vessaa, sillä meille kaikille wc-hätä yllätti yhtä aikaa. Toisen kanssa yläkertaan jenkan tahdissa ” siinä meni nuoret sekä vanhat samanlailla..”Hädän voi suomenkielellä pukea mieleisekseen, joten me kävimme ” huokaisemassa” ylimääräiset pois. Tarkistin yläkerran parvekkeen tilan. Löytyi kissankakat niiden vesikupista! Kyllä oli kissa ollut siisti, kun tarpeen tullessa ei ollut vääntänyt perinteisesti matolle, sillä parvekkeella ei ollut hiekka-astiaa. Oli ne siitä helppo korjata. Sanonta kuuluukin” hätä keinot keksii”, ja näin se on kissallakin. 

Päivää myöten alkoi virta loppumaan ja kuin käskystä sähkökatkoksen tullen ehdotin, että kävisimme hämärätunnille. Tunti pötköttelyä tekikin oikein ”eetvarttia” ja iltaruuan jälkeen jaksaisimme nauttia saunasta ja illan karaokesta. Oikeastaan aika ihanaa on elämä täällä maalla ollessani jaksohoidossa minäkin ..