Päivien viemää

 Yö oli menetetty Punaiselle ristille tytön tullessa kuumeeseen. Edellistä blogia kirjoitellessani tein jotakin väistämätöntä ja kaikki tekstit hävisivät näytöltä! Periksiantamattomana päätin kirjoittaa uuden ja yön pikkutunneille astihan se kesti. 

Aamulla oli sovittu renkaanvaihto paikalliseen yritykseen.Aikataulu oli jälleen tiukka, joten kurvasin suoraan tyttöjeni kanssa renkaanvaihdolle. Huolimatta siitä, että tytöt olivat vähän flunssaisia, kerroin, ettei siellä mene kuin kymmenen minuuttia! Nopea toimitus ja sitten jatketaan matkaa. Tytöt tunnistivatkin ”rengaskaverin” isosiskojen ystäväksi ja juttu alkoi luistamaan mukavasti, kunnes tuli mutkia matkaan! Tähtivain eli erikoisavain ei ollut paikoillaan, joten vaihtoa ei pysty tekemään ilman sitä. Ehdin jo huolestumaan ja soittelemaan kilpailevaan firmaankin, oliko jäänyt sinne kesärenkaita vaihdettaessa. Ei ollut. Lopulta jäljet johtivat samaiseen paikkaan, jossa olin. Alkukesästä oli renkaassa reikä ja olin kääntynyt asiassa heidän puoleensa. Nyt avain ei ollut siellä, missä piti, eikä minulla ollut todellakaan asiaan osuutta. Mitä olisin tehnyt erikoisavaimilla ja olisin sitten jättänyt laittamatta asiallisesti paikoilleen.En halunnut kuitenkaan vääntää viimeistä pulttia myöten, joten kunhan lopulta löytyi avain renkaiden vaihtamiseen, olin lähinnä kiitollinen, että aikatauluista myöhässä pääsin taas taka-ajoon siinä. Ja lopulta tunnin verran aikataulu iltapäivästä heittikin. 

Oli käytävä kaupassa, sillä olin uuden edessä ottaessani jaksohoitoon ikäihmisiä kotiini. Tytön ollessa mukanani, hän nauroi kassalla, että “äiti ostaa koko kaupan tyhjäksi !” Olihan siinä tosiaan eroa edelliskerran hillo-kermapurkkiin verrattuna, kun mietin viikon ruokalistaa, mitä syötäisiin minäkin päivänä. 

 Roolini oli vaihtunut viikonloppuna siivoojaksi. Kieltämättä tein pitkät päivät siivotessani ja järjestellessäni paikkoja tulevaa jaksoa varten. Laitoin polttopaikan valmiiksi, jossa polttelin  pahvilaatikoita. Vaihdoin verhoja ikkunaan, joka aiheutti samalla ikkunanpesua. Tuntui, että minne ikinä katsoinkin, aiheutti minulla toimenpiteitä. Olin luvannut tytöt viedä uimaan ja pidin siitä kiinni. Koko syysloma oli mennyt flunssassa. Lauantaina jatkoin vielä pesuhuoneen pesulla ja pölyjen pyyhkimistå kaappien päältä. Matot piti pelastaa terassilta, sillä jälleen kerran näin talitintin nokkimassa mattojani! Se aika vuodesta, kun on taas aika aloittaa tinttien syöttelyt. 

Uimahalliin lähtö ei käynyt kivuttomasti. Tarkastelin kengänpohjia, jotka olivat saaneet osumaa pihalta, kiitos lampaiden. Pesin kengänpohjat ja tullessani ulko-ovelle, tyttöni itki, että oli astunut läjän päälle. Naureskelin, ettei hätää, vaan äiti pesee ne.. lopulta vanhemmankin tytön kengät menivät pesuun. Kangaskengät kastuivat ja talvikengät olivat käyneet pieniksi. Alkoi tuottaa ongelmaa, mitä jalkoihin laitettaisiin. Vihdoin sopivat kengät jalassa ja eikun uimaan!Olimme antaneet nuorimmaisen hoitaa varusteet mukaan, mutta onneksi tarkistimme, oliko pyyhkeet mukana. No eivät olisi olleet…Päätin jälleen uimahallin kassalla käyttää ” ryöstösaalista”, eli pieniä kolikoita. Sopivan rauhallinen paikka päästä ”pikkurahasta” eroon. Tyttö nauroikin, että ”äiti haluaa päästä rahoista eroon.” Kertamaksu kolmelta oli neljätoista euroa. Halvemmaksi tuli tytöt viedä uimaan kuin elokuviin. Mutta ei ole mahdollisuuksia käydä joka viikko uimassakaan. Tämä oli meidän syysloman kohokohta. Ja hauskaahan meillä olikin. Pitkästä aikaa automaattisuihkussa, eikä meinannut muistaa, kuinka se toimii. Uimapukukaan ei meinannut mennä päälle, oli jo tarkistettava, onko se minun ollenkaan. Haasteellista tämä uimaan meno! Juuri uimapuvun saatuani päälleni, tuntuikin ,että on käytävä vessassa,ja eikun uusiksi koko sompa! 

Altaaseen päästyäni ajattelin makaavani siellä kuin virtahepo. En tuntenut itseäni itsevarmaksi niin vähissä vaatteissa. Kun kerran pääsee johonkin altaaseen, niin oliko pakko olla vaihtamassa paikkaa?? No, kyllä tytön mielestä. Kävimme porealtaassa ja sen jälkeen vesi tuntuikin melko kylmältä muissa paikoissa. Lasten altaassa istui mies, joka alkoi jutella minulle tuttavallisesti. Mietin pääni puhki, kuka hän oli. Varmaan oli täällä perheensä kanssa, mutta ketkä muodostivat kokoonpanon? On kiusallista, ettei vain muista, eikä ilkeä kysyä vaan heittää läppää ja koettaa saada kiinni nimestä. No, tällä kertaa nimi ei minulle auennut. Hänen puoliso ja lapset lähtivät ja niin lähti mieskin. Loppuajan saimme olla lähes omalla porukalla.  

Tytöt innostuivat keräämään toistenkin jättämät uimalelut altaan reunoilta. Vanhempi nainen huomasi sen, ja sanoi ääneen ajatuksensa siitä, kuinka hieno asia huomioida toiset. Olikin työskennellyt lastenhoitajana ja siksi kiinnitti huomiota tähän ystävälliseen eleeseen, jota noudatimme. Kuvittelen, että aina tulee saamaan jotain hyvää itselleenkin, jos on hyvä muille. Toki kaikkihan on mahdollista. Kun jokainen hoitaisi aina hyvin ” oman tonttinsa”, ongelmia tuskin tulisi. Tosin, jos konkreettisesti minun tontista puhutaan, niin kyllä ei ole hoidettu.Leikattua kättäni säästäessäni lehdet ovat vallanneet pihan ja siitä johtuen ”liukumiinoja” on haasteellista havaita. Katsoessani omia nilkkojani suihkussa järkytyin talvikarvastani, joka näytti kuin hevosella oleva karvapeite kavion suojana. Ehkäpä siksi tunsin oloni hieman ujoksi. Muistan, kuinka aikoinaan ennen silmien laserointia käytin piilolinssejä, ja uimahallissa otin ne pois, etteivät vahingossa putoa. Tunsin itseni silloin melko sokeaksi. Ajattelin naivisti, että jos minä en näe muita, ei toisetkaan näe minua ja oli helppoa mennä uimaan tämän perusteella. 

Rentouttava uimahallikäynti tyttöjen kanssa. Pukukopissa huomasin pudottaneeni toisen korvarenkaan! Sekin vielä! En jaksanut enää sitä harmitella vaan aloin pakkeloida itseäni syntymäpäiville. Olin saanut kutsun 85- vuotispäiville. Se on ikä, jolloin kutsusta ei voi kieltäytyä. Jätin tytöt isälleen ja lähdin ABC:lle kukan ostoon. Soitin ystävälleni ja istuin absin parkkipaikalla puoli tuntia puhelimessa. Nauroin, että nyt jos sivulliset näkevät, niin varma tapaus, että miehen kanssa se juttelee.. väärä arvaus! Olen monesti selitellyt asioitani ja taas kerran huomasin  selittäväni kaupan kassalle, kuinka olen syntymäpäiville menossa. Eihän se kenellekään kuulu, mitä teen tai minne meen. Siinä asia, jota pitää poisoppia..

Oli mukava ilta syntymäpäivillä. Lauloin, mitä muistin ulkoa, joten en paljoakaan. Sitten löysin kirjan ja viihdytin vielä parilla laululla lisää. Otin sankarista kuvia myös vaimonsa kanssa, olivathan he olleet lähes kolmekymmentä vuotta yhdessä. Tämä oli heidän toinen liittonsa ainakin toisen puolelta, ja en voinut kuin ihailla, kuinka” vakka oli löytänyt kantensa.”

Väännyin kotiin. Oli vielä paljon tekemistä. Lopulta annoin itselleni periksi laulaa tunnin verran. Se tiesi kellon olevan jo yli puolen yön. Hyvällä fiiliksellä kävin nukkumaan, sillä huomenna olisi kuukauden ensimmäinen päivä ja maanantai. Myös ensimmäinen perhekoti- päiväni alkakoon. Enempään en pysty, joten nyt kädet ristiin ja huomista odottamaan, mitä kaikkea se tuokaan tullessaan.. ainakin mummot luokseni.