Taivaan ja maan välillä

 Lippu salkoon! Katselen taivaalla pilviä, jotka ajelehtivat verkkaisesti eteenpäin osittain kauniin sinisen taivaan värittäessä päivää. Aurinko ei paista ja lämpötila näyttää nollaa. Ollaan siis elämän lähtökuopissa, ei plussaa, ei miinusta. On Isänpäivä. 

Illalla annoin musiikille jälleen vallan ja lauloin ääneni lähes käheäksi 4, 5 tuntia. Se on voimavara, jota on vaikeaa lopettaa kun aloittaa. Jollekin käsityöt ovat se elämää suurempi, minulle laulaminen. Viimeisenä lauluna kokeilin laulaa ” Minun Suomeni”, joka kuvastaa isänmaallisuutta. Laulussa mainitaan ”isän kanssa kalassa”, jota minäkin sain musiikin lisäksi harrastaa isäni kanssa. Juuri tuo kalastus toi elämääni kärsivällisyyttä, koska talvella istuessa pilkkiavannolla et voi tietää, istutko viisi kuusi tuntia saamatta yhtään nykäisyä. Silti jaksat odottaa ja uskoa, että kyllä siellä saattaa olla joku, joka huomaa pienen koukun toukkineen ja nappaa syötin..

Annan ajatukseni laukata pilvien lailla. Kyllä tämä elämäkin on odottelemista. Kuka odottaa bussia, isät odottavat tänään jälkipolviaan kylään.. odotetaan hoitopaikassa seuraavaa ruokailua tai TV uutisia. Aina jotakin. 

Lähdin pitkälle aamulenkille. Halusin antaa koiralle aikaa raikkaassa ilmassa, joka sai pitkästä aikaa omaankin kehoon hyvän olon. Ulkoillessa asiat jäsentyvät päässä. Soitin ystävälleni samalla päivittäiset kuulumiset ja toivottelin kaikille ” vara-isälleni” Hyvää Isänpäivää. Pidän tärkeänä, että vastavuoroisuutta pitää olla, sillä mikään suhde ei kanna yksipuolisesti. Toki jatkuva huono omatunto siitä, etten ehdi antaa tarpeeksi aikaa rakkailleni kuten omat tyttäreni, painavat aina mieltäni. Ei ole helppoa jakaa aikaa niin, että kaikki hyötyisivät siitä tasapuolisesti. Ajatuksissa annan kaikkeni heille ja läheisilleni toivoen kaikkea hyvää, parasta mahdollista elämää… Niinkuin tänään annan ajatuksia isälleni sinne jonnekin, joka minut vauvana kylvetti, vaihtoi vaipat, konttasi minulle hevosena, luki iltasadun ja nukahti kirjan ääreen ennen minua pitkän työpäivän uuvuttamana. Tsemppasi musiikkiin soittamalla minulle haitaria, opetti kalastamaan ja ennenkaikkea, oli läsnä elämässäni. 

Kuinka vaikeaa oli kertoa isälle ensimmäisenä, että odotan esikoistani. Olimme menossa silloisella Toyota  Hiacella Kaislajärvelle kehitysvammaisten leiritansseja soittamaan. Isä soitti haitaria, minä lauloin. Oman autoni olin jättänyt kampaamoni pihaan, jolloin oli hetki aikaa yhdessä  ja jutella. Vuosi oli 2002 heinäkuu. Minusta sellaisten asioiden kertominen miespuoliselle oli jotenkin vaivaannuttavaa. En kyennyt sitä kertomaan kuin poistulomatkalla. Isän suhtautuminen asiaan oli herkistävää. Hän oli todella onnellinen, kuinka tulisi näkemään oman lapsenlapsensa.. lopulta hän tuli näkemään kaikki neljän tytön syntymät.

Elämä oli kuitenkin järjestänyt väliin jännitystä, tuleeko isästä pappa vai ei. Oli nimipäiväni 9.12.2002, jolloin isäni oli joutunut veljeni kyydillä päivystykseen päässä olevien tuntemusten takia ja sydän olikin pysähtynyt lääkärin läsnäollessa. Veljeni soitti minulle shokissa, ja kuvittelin isäni menehtyneen. Soittaessani Mikkelin keskussairaalaan, minulle kerrottiin isäni olleen hengettömässä tilasssa, mutta nyt sydänvalvonnassa ja voi jutella kanssani puhelimessa.. ” Paljon Onnea nimipäivänäsi Anne” sai minut kyyneliin. Olin juuri menettämässä isäni, ehkei tulisi näkemäänkään esikoistani ja toivottelee minulle NimipäiväOnnea. Tämä on sitä suurta välittämistä ja yhteyttä, mikä minulla isäni kanssa oli! Kukaan ei koskaan voinut tulla väliämme sotkemaan. Olin lojaali isälleni läpi koko elämän, ja kaikista vastoinkäymisistä selvittiin aina…. 

Kunnes tuli marraskuun 5. Päivä 2016. Päivä, jolloin isäni kertoi minulle ensimmäisen kerran rintatuntemuksistaan. Samantien vein hänet päivystykseen sydänfilmiin ja alkoi murheellinen takaa-ajo sepelvaltimotaudin jäljityksessä, joka lopulta koitui kohtaloksi 26.3.2017. Kaksi päivää aikaisemmin hänen kuolemaa  tiesin valmistuvani lähihoitajaksi. Emme me mahda asioille mitään, kun meitä vuorollaan täältä kutsutaan pois, se on riisuttava maallinen ja lähdettävä. Mutta niin kauan kun meillä on elämää ja toivoa, emme saa menettää sitä iloa, mitä täällä voimme saada ja levittää ympärillemme. Miksi meidän pitäisi kiusata ja alentaa toisiamme, kun voisimme tukea ja ymmärtää?

Olin Swipe kutsuilla. Tutustuin perheeseen, jotka olivat muuttaneet Juvalle. Onnistuin tutustumaan heihin MLL:n kautta lastenvahtiapuna. Nyt lähdin kutsuille, joihin ei muita ollut päässyt minun lisäkseni kuin järjestäjän äiti. Minullakin talous on sellainen, ettei ylimääräistä rahaa ollut, mutta lupasin tukea tätä nuorta perhettä ottamalla kutsut itselleni, jotta hän pääsee uutena esittelijänä alkuun. Heillä ei ollut juuri  ketään tuttua ennestään Juvalla. Kyselin, kuinka Juvalle olivat eksyneet. Kehuivat hienoa koulu Kampusta ja työmatkat olivat täältä sopivat. Lupasin pitää heistä huolen, että viihtyisivät täällä juvalaisina ja tutustuisivat uusiin ihmisiin myös yhdistysten kautta.. 

Tätä päivää edelleen on vahvasti verkostoituminen. Jo maan alla on verkostoja, sienirihmastot, puiden juuret antavat signaaleja toisilleen tulevasta… Kyllä luonto on ollut pitkällä ennen meitä, ihmiskuntaa. Sitten on nämä maanpäälliset verkostoitumiset. Lopulta tämä on ydinasia, että hommat rullaavat. On oltava suhteita laajasti, jotta asiainhoito helpottuisi ja verkostot eivät kuivuisi, on osattava olla yhteistyökykyinen ja hoidettava verkostoa niin, että se on tuottavaa yhteistyötä molempiin suuntiin. Työ ei sillä saralla lopu koskaan, on vain hienoa huomata, kuinka saamme uusia ihmisiä jatkamaan sitä, mitä toinen on aloittanut ja sitten on tullut aika siirtyä sivuun. 

Nuori innokas perheenäiti aloittelemassa uraansa jälleenmyyjänä ! Tuli oma nuoruus mieleen, kuinka Oriflame, Golden Products, Magnetix Wellness, Forever Living Products, PVC viimeisimpänä  olivat verkostoituneet minuun. Lopulta näistä ei ole jäänyt kuin magneetit ja Forever, jota kysyttäessä tilaan. Aika ajaa ohitse. Kutsuilla esittelijä houkutteli minuakin jälleenmyyntityöhön, johon kohteliaasti vastasin yhdistystoiminnan ja kunnanvaltuustotyötehtävien lisäksi kaikki muut nyt kolme työtä hoidellessani, olen esteellinen jälleenmyyntityöhön, mutta tulen antamaan nuorelle yrittäjälle sataprosenttisen tuen, jos se riittää tällä kertaa. Ihana, kun esittelijä ymmärsi asian, eikä alkanut jankuttaa. Kahvipöytä oli runsas.. Oli todellinen harmi, ettei kukaan muu saapunut kutsuille.. 

Söin runsaan aamupalan. Olin nostellut lenkin jälkeen kahvakuulaa ja tehnyt vatsalihasliikkeet. Edelleen inhoan vaakaa, enkä aio nousta sille. Eikö mittanauha olisi ollut vaakaa parempi mittari? Siitä ei niin selvästi ymmärrä, onko homma pielessä vai ei. Lopulta naisten paino heittelee jo ajatuksesta ja saa meidät masentumaan jo kilon painonnoususta, joten vaakasta saa minun puolestani loppua paristot. Lopulta tässä päivässä on hyvää sekin,että on juuri isänpäivä. Isät ne tänään lihovat, en minä suinkaan. Terveellisesti kaurapuuroa ääntä kohti ja iltavuoroon perhehoitajaksi. Kyllä ei ennätä tänään lihomaan. Päinvastoin pääsee kuuntelemaan Isänpäiväkonserttia Kampukselle. Varmasti upea ilta tulossa. Aion kyllä nauttia mieskuoron lauluista, vaikka en isää nyt edustakaan… 

Tässä sohvalla ollessani huomaan auringon säteiden kiilaavan ikkunasta sisälle. Olen sanonut, että kun ajattelen isääni tai puhun hänestä, monesti hän näyttää kuin valonmerkkiä minulle, että on kuullut ne lukemattomat  ajatukseni hänestä. Kiitos isä, kun jälleen näytit kuunnelleesi minua. Taivaassa tavataan. Sitten joskus.