Anne ja uskomattomat päivät

 ”Mikä sen onnellisempaa tässä ikääntymisessä, kun on molemmilla puolilla tyttöset ja toinen kokeilee yölläkin hiuksista, että äiti on tallessa..” Koetan saada silmiäni auki. Puhelimen ruutuun katsominen on haasteellista kuin kaihi olisi yön aikana pesiytynyt molempiin linsseihin. Heikolta näyttää. Räpyttelen ja samalla tunnen oikeassa lonkassa ” pakottanisen” tunnetta. Niin sitä ennen ilmaistiin asioita ” lonkkaa pakottaa!” . Jaa, onko nämä niitä ikääntymisen vahvoja merkkejä? Tarkalleen ottaen vanhenen tänään päiväkahviaikaan eli klo 14.20. En siis vielä ole tuota virstanpylvästä ylittänyt.  Näin monenlaisia unia. Yhdessä unessa olin uima-altaalla ja minulle oli annettu sinne köydestä pätkäisty hyppynaru, että tekee hyvää voimistella sillä. Ehkä lonkan kipuilu on saanut unetkin sen suuntaiseksi, että venyteltävä olisi. Tässä on jäänyt kaikki voinistelut väliin. On tullut ” punttisalia” harrastettua enemmän; puukassia ulos ja sisään ! Oliko se kolmas vuosi tätä kuntoilua yksi...

 Kruuna vai klaava. Sää muuttui vahvasti viime viikosta ja lumi alkoi painamaan kolassa. Se nyt vielä mitään, mutta heräsin puheensorinaan ja ymmärsin heti, mistä oli kysymys. Ei sähköjä! Kiittelin itsekseni sitä, ettei kaatumisia ollut pimeässä sattunut ja kaikki siltä osin oli hyvin. Rauhoittelin mummot ja lähdin samantien sytyttelemään kynttilöitä ja uuneja. Aamupalaksi oli valmista puolukkapuuroa leivällä ja kaakaolla. Joku vitsaili, että ”Anne taitaa säästää sähkössä. On siis nuuka, kun ei laita valoja päälle!” Tällä kertaa tilanne oli päällä, eikä tullut vettäkään. Onneksemme aamupalan jälkeen mikro kilahti ja arvasin sähkön tulleen takaisin. Muistuu mieleeni useampiakin sähkökatkoksia joulun aikaan. Yhtenä vuonna sain syntymäpäivänäni kynttiläillallisen ihan vain sähkökatkon vuoksi. Lasten kanssa oli mukavaa pelata vaikkapa lautapeliä, eikä kukaan keskittynyt näppäilemään puhelinta. Pitkitinkin lapsille sähkökatkon tunnelmaa huomatessani itse, että sähköt olivat palailleet. ...

Viikko alkoi kolaten pihaa ja tietä. Asiakkaat tulossa perhehoitoon ja onnekseni sää oli lauhtunut edellisestä viikosta. Ehkä parempi näin, sillä olin todella kärsinyt pakkasesta.  Ystäväpariskunta oli ollut luonani pitämässä taloa pystyssä reissussa ollessani. Tekivät samalla huomioita, kuinka pakkanen huokaili nurkista ja lattiat huokuivat kylmyyttään. Kotiin palatessani auton mittari näytti parhaimmillaan -28,5 astetta pakkasta! Kotiin palattuani talo oli toistaiseksi lämmin. Sähköpatterit päällä ja uunin selkä tuntui mukavan lämpimältä. Toisin oli pesuhuoneen ja kodinhoitohuoneen lattiat. Olin vuorannut seinustat räsymatoilla ja ulkoapäin kolannut kivijalkaan lunta, mutta en tarpeeksi. Suihkuun meno tuntui varmasti samalta kuin kissan heittäminen järveen. Ajatus märästä pinnasta ei olisi houkutellut. Pakko vaan peseytyä. Tähän on totuttu.  Ennenvanhaan sitä oli sauna vain lauantaisin. Ei ollut suihkuja. Ei vielä silloinkaan, kun tänne paikalle muutettiin. Saunassa käytiin ...

Varhainen aamu alkoi kuulostelemalla, mitä vessassa tapahtuu. Löysin märän maton laidan ja syytinkin siitä taas kissaani. Edellisenä yönä alakerran vessan matto oli kissan tekosia. Uhkasin laittaa kaikki kissat seuraavaksi yöksi pihalle, mutta en kuitenkaan raatsinut. Vein maton koneeseen pyörimään, samantien laitoin leivinuunin tulille ja menin siivoamaan vessaa. Lavuaarin kaapin alunen oli enemmän märkä.Selvisi, että putki vuoti, hajulukosta. Soitin nimittäin LVI- veljelleni ja hän antoi taas pätevät ohjeet kiristää hajulukkoa lavuaarista vaikka saksien kärkien avulla. Tämä toimi, ei valunut enää.  Ulko-oven avattuani näky oli luminen. Kyllä oli Pekka Pouta ollut oikeassa ja hänen ennustukseensa luottaen olin peitellyt autoni pressulla, jottei tarvinnut kaikkia lumia harjailla pois. Ennen lumitöitä syötiin kuitenkin perinteinen kaurapuuro, nyt teetä, sillä kahvinkeittimeni alkoi höyrytä eilen liikaa. Olin aloittanut eilen rautakuurin löydettyäni tyttöni puoli vuotta menneet rauta...