Pakkasen armoilla

Viikko alkoi kolaten pihaa ja tietä. Asiakkaat tulossa perhehoitoon ja onnekseni sää oli lauhtunut edellisestä viikosta. Ehkä parempi näin, sillä olin todella kärsinyt pakkasesta. 

Ystäväpariskunta oli ollut luonani pitämässä taloa pystyssä reissussa ollessani. Tekivät samalla huomioita, kuinka pakkanen huokaili nurkista ja lattiat huokuivat kylmyyttään. Kotiin palatessani auton mittari näytti parhaimmillaan -28,5 astetta pakkasta! Kotiin palattuani talo oli toistaiseksi lämmin. Sähköpatterit päällä ja uunin selkä tuntui mukavan lämpimältä. Toisin oli pesuhuoneen ja kodinhoitohuoneen lattiat. Olin vuorannut seinustat räsymatoilla ja ulkoapäin kolannut kivijalkaan lunta, mutta en tarpeeksi. Suihkuun meno tuntui varmasti samalta kuin kissan heittäminen järveen. Ajatus märästä pinnasta ei olisi houkutellut. Pakko vaan peseytyä. Tähän on totuttu. 

Ennenvanhaan sitä oli sauna vain lauantaisin. Ei ollut suihkuja. Ei vielä silloinkaan, kun tänne paikalle muutettiin. Saunassa käytiin talvella mummolassa seitsemän kilometrin päässä  kotoa . Toisaalta ei ollut kännyköitäkään ilmoittamaan kavereille, että lähden perheeni kanssa saunaan. Hetken kestää…

Lattialämmitys ei toiminut. Ilmoitin asiasta sähkömiehelle. Jääköön lahjat tältä vuodelta, tärkeämpää on selviytyminen täällä pakkasen aikaan. Elämä on täynnä valintoja. Nyt oli valittava näin. Olisinkin saanut sähkömiehen jo ennemmin viikolla käymään, mutta itsellä oli niin kiireinen viikko, ettei pystynyt vastaanottamaan tätä tärkeää miestä! Sanoin, että antaa talon paleltua, jätetään viikonloppuun. 

Pidin pienimuotoiset pikkujoulut MLL:n hallitukselle. Kaksi pääsi paikalle. Ilmoitin jo tekstiviestissä, että villasukat mukaan ja jos lämmin mieli meitä lämmittäisi, vaan meinasi se vilu väristä lämmityksestä huolimatta. Keittämäni riisipuuro maistui ja samoin maistui herkulliset tuomiset, suklaat ja tortut. Vähän joululauluja karaokena ja tyttöjen viulukonsertti piristivät. On ollut ilo saada olla mukana tällaisessa yhdistyksessä, jossa et koskaan ole tuntenut huonommuutta, vaikka et olisikaan päässyt tapahtumiin mukaan. 

Perjantaina päätimme tehdä kirjanpitoa. Ennen sitä oli aamu kampaamotöitä, josta lennossa Kenkäveroon syömään ystävien kanssa. Taisi olla ensimmäinen kertani siellä syömässä. Tunnelma oli käsin kosketeltava. Kahdenväriset isot joulutähdet kaunistivat tarjoilupöytää. Laipiosta roikkui punaisia paperitähtiä. Valkoinen pöytäliina toi juhlaa arkeen. Minulla oli jäänyt ”meno päälle” ja yritin hillitä innostunutta olemustani. Ystävät, upea paikka ja hyvää ruokaa. Mikä voisi paremmin ollakaan? Alkuruokaa tuli nautittua pääruokaa enemmän, joka osoittautuikin pääruokaa paremmaksi. Perunalaatikko ei ollut tarpeeksi kypsää, mutta urhoollisesti söin, mitä olin ottanut. Lopulta olin täysi kuin ”Turusen pyssy”.Olin ostanut ystävilleni pikkulahjat, vaan hekin olivat muistaneet minua. Yksi lahjoista oli Bluetooth - kuulokkeet, jolloin ystäväni voisi olla kanssani helpommin  puhelimessa ja kolata vaikka sitä pihaa samalla. Helpotusta elämään..

Kenkäverosta oli kiirehdittävä vanhempain varttiin. Siis tapaamaan tytön opettajaa. Ensimmäinen kerta, eikä ollut tietoakaan, miltä opettaja näytti. Kyllä olin tehnyt ajatuksissani ihan eri näköisen miehen. Opettajan täytyy olla hyvä ja kannustava, koska tyttönikin oli niin innostunut koulusta ja pärjännyt hyvin ensimmäisen puolen vuoden jälkeen ensimmäistä luokkaa. 

Matkani jatkui vielä kampaamon kautta kotiin. Väsytti ja tiesin vielä joutuvani uunin lämmitykseen kirjanpidon lomassa. Kenkäverossa ruokailtuani ei ruokakaan ollut  mielessäni vielä ilta seitsemän aikaan. Samantien uunit lämpiämään  ja raivailemaan keittiötä, joka oli jäänyt edelliseltä pikkujouluillalta rästiin. Yksinkertaisesti ei ollut enää paukkuja suoriutua siitä. Lämpömittari näytti alle kahtakymmentä astetta sisälämpötilaksi. Verisure sen tietää. Helppoa katsoa talonsa lämpöasteet vaikka Helsingistä käsin! Ei ollut hurraamista. Uunit tulille, keittiö kuntoon ja tulostamaan tiliotteita. En aivan ehtinyt siihen vaiheeseen, kun jäin ihmettelemään, miksi kirjanpitäjä jätti autonsa niin kauaksi pihasta. Syy selvisi äkkiä; koira oli juossut auton keulaan ja kadonnut jonnekin !! Voi eiiii!! Huudeltiin ympäristössä. Täysin pimeää, eikä koirasta kuulunut mitään. Tarkistin auton keulan, eikä missään näkynyt veritahroja. Tytöt pelkäsivät koiran kuolleen. Tulisipa surullinen Joulu.Hyppäsin autoon ja lähdin ajelemaan naapuriin päin. Kilometriä myöhemmin koira juoksikin vastaan ja avattuani takakontin, hyppäsi sinne. Olipa iloinen jälleennäkeminen! Kello tikitti. Pääsimme aloittamaan myöhään kirjanpidon tekemisen. Käsiä palelsi ja muistin, etten ollut syönyt klo 12 jälkeen mitään. Istuimme takit päällä tehden kirjauksia. Kyllä tämä vähän tuntui kuin olisi ollut Venäjällä. Jaksoin silti heittää huumoria, että ” huomenna pidän Swipe kutsut ihan vain sen takia, että saan taloni lämpimäksi porukan lämmittäessä talon omalla kehollaan kuten Laihialla tehdään”. Säästöliekillä mennään, kirjaimellisesti!

Puolilta  öin kirjanpito valmiina ja hetimiten sänkyyn. Aamulla olisi uudet haasteet Home care kutsujen kanssa. Silmät painuivat kuin iskusta kiinni ilman turhia odotteluja. Hyvä niin.