Ihminen ihmiselle

 Sydän itkee verta. Se vain tihuttaa. Laastari ei auta. Purkaus vain syvenee. Kuinka kauan se kestää. Aikaa ei ole kerrottu. Se vain vuotaa ja vuotaa. Kunnes kuivunut se on. 

Näin voisi kuvata kenen tahansa sydäntä, kuka on joutunut kiusaamisen uhriksi. Kaupassa käydessäni myyjä kyseli minulta, tuleeko minulle Pirkka-lehti ja haluaisinko sen. Plussa-kortilla se olisi maksuton. Otinhan minä sen. Komistus lehden kannessa oli Valtteri Torikka. Enpä arvannut miehestä, kun sitä tarkkaan katselin, kuinka kovia hän olikaan nuorena kokenut. Hän oli kiusatun maineessa. Siksi, koska hän oli herkkä ja erilainen kuin muut nuoret miehet. Valtteri kertoo vieläkin olevansa varautunut ihmisille, jolloin hänestä saa etäisen kuvan. On siis oppinut pitämään etäisyyttä kanssaihmisiin ja avautumaan vain ja ainoastaan läheisille. Sydänystävät, jotka ovat häntä kannustaneet silloinkin, kun hän ei itse uskonut kykyihinsä. 

Valtteri myrsky käväisi meillä. Se näytti todellisen luonteensa. Kun ihminen jää luonnon armoille, siinä ei auta kuin nöyrtyä. Nöyrrytään suuremman edessä ja toivotaan parasta. Kunnes jälleen olemme muka voittamattomia ja uhkumme voimaa. Lopulta unohdamme tärkeimmän. Välittämisen taidon. Aidon välittämisen toista kohtaan ja yhteen hiileen puhaltamisen. Juuri nyt, kun ollaan myrskyn silmässä, se pitäisi oivaltaa. Me ihmiskunta riudunne ja taistelemme tauteja vastaan. Silti taistelemme myös toisiamme vastaan, vaikka nyt tärkeämpää kaikista olisi pitää lähimmäisistään huolta. 

Valtteri Torikan avautuminen sai minut mietteliääksi. Muistui mieleen omat ajat nuoruudessani. Olin kiusattu. Olinhan muuttanut perheeni kanssa pienelle paikkakunnalle. Pieneen kylään, kyläkouluun, jossa jokaisella lapsella oli jo paras ystävä. Minulla ei ollut, sillä olin uusi oppilas. Vanhempani tekivät kaikkensa, että minut otettaisiin hyvällä vastaan. Sitten koulusta lähtikin yksi tyttö perheineen pois ja minä sain paikan kaverina yksin jääneelle tytölle. Meistä tuli ystävät. 

Sain kuulla olleeni Paksukainen. Yläasteella kiusaaminen jatkui. Halusin muuttaa luokkaa ja minua pidettiin outona, kun en sopeutunut. Sain kuitenkin vaihtaa luokkaa, missä ala-asteella tutuksi tullut ystävänikin oli. Aika kului ja pääsin ammattikouluun. Olin ollut rohkea lähtiessäni eri teille ystävästäni. Jälleen kerran en kuulunut porukkaan. Sitten meitä olikin siellä kaksi. Koin vahvasti tunnetta, ettei ketään saa kiusata, saati jättää asioiden ulkopuolelle. Minusta tulikin vähemmistöjen puolustaja. En kärsi nähdä kiusaamista tai epäoikeudenmukaisuutta. Olen opettanut tytöilleni, että kaikkien kanssa pitää tulla juttuun, eikä saa lähteä kiusaamisen polulle. 

Kuulin vanhempien tyttöjeni olevan avuksi miehelle, joka ei omin voimin päässyt kotia. Tytöt olivat auttaneet hänet kotiovellensa. Mies oli kiitellyt, ollut kiitollinen avusta. Minä äitinä koin onnistumisen riemua! Kyllä olen onnellinen, jos neuvoni olivatkin menneet perille. Oman esimerkin ja toiminnan kautta olen saanut jyvää kasvamaan myös omiin lapsiini. Se, mitä lapsuudessani olen kokenut, kulkee läpi elämäni kannustaen aina hyvään ja huolenpitoon toisistamme. 

Tänään, kaupasta tullessani,  muoviset ostoskärryt tökkäsivät epätasaiseen tienpintaan ja kippasivat minut kärryjen päälle! Tytöt säikähtivät tapahtunutta. Pian viereeni juoksi apuun nuorukainen, joka auttoi ostoksia kärryyni, vaikka olinkin nopea itsekin siinä tilanteessa nostamaan kärryt ylös ja pakkaamaan tavaroita kyytiin. Kiittelin kovasti avusta! Olin samalla hämmentynyt. Kuinka nuori, arviolta juuri täysi-ikäinen nuori mies juoksee apuuni, eikä vain ihmettele tapahtunutta!Se oli herkistävä kokemus. Kuumeisesti mietin, kuinka asian korvaisin  ja keksin viedä hänelle ja luultavasti hänen tyttöystävälleen Hyvän olon vissypullot! Olivat hekin otettuja pulloista! Voisin kirjoittaa yleisöosastolla tai missä tahansa tämän nuoren miehen reaktiosta auttaa lähimmäistään, kun tilanne tuli päälle, kirjaimellisesti! Jos me kaikki osaisimme reagoida asioihin positiivisella tavalla, silloin kun joku apua tarvitsee, olisi tämä maailma hivenen parempi. 

Tämän päiväinen kokemus sai minut luottamaan vielä ihmiseen ja siihen hyvyyteen, joka meillä jokaisella varmasti piilee paksummankin nahan alla. Ainakin niin haluaisin uskoa.