Lähinäköremppaa

 Pakkanen muistutteli lämmityksistä, etten liikaa viikonloppuna relaisi. Olin varannut itselleni Mikkeliin ajan optikolle, sillä olin mielestäni alkanut näkemään lähelle hieman huonommin. Uutta työtä aloittaessani on  työskentelyä koneella enemmän, joten olisi aika laittaa näkö kuntoon!

Lauantai-aamu  ei oikein käynnistynyt.  Varaukseni optikolle oli klo 11.30 ja kuvittelin ennättäväni sinne ihan helposti. Toisin kävi! Alakertaan mennessäni lämpöero oli tunnistettavissa makuuhuoneesta tullessa ja koska tiesin Mikkelissä ajan taas vierähtävän, laitoin pönttöuunin ja takan tulille. Lampaille vettä ja heinätkin oli taas haettava etäämpää ladosta isolla liimasäkillä. Sellaisia säkkejä oli aikoinaan kirjatehtaalla ja siihen kassiin mahtuu huomattava määrä irtoheiniä. Olin edellisenä iltana kolannut reittiä ladolle ja sadatellut samalla puhelimessa ystävälleni, että melkein hullun hommia nämä. Ajattelen vain kuntosalin kannalta. Ei tarvitse lähteä sinne asti maksamaan salikorttia, vaan olen fyysisesti hyvinkin vahvassa kunnossa kantaessani paksuja puuhalkoja kassitolkulla sisälle, vetäessäni heinähangon varren avulla heinäsäkin navetalle. Siinä ei pikku vesiämpäri lampaille paina mitään. Lisäksi pihan lumikolaurakat päälle, niin tästä olisi jo hyvä lähteä harjoittelemaan  Vahvin nainen-  kisoihin. Pohjakunto olisi valmiina. Vaan minä teen tätä vain, koska maalla tarvitsee tehdä. Ja kun on syötettäviä päitä.

Luonnossa minulla aika pysähtyy ja ajantaju karkasi lapasista. Ajatuskuplan puhjettua tajusin, ettei olisi enää kuin kymmenen minuuttia aikaa lähtöön. Olin suunnitellut meneväni jäätietä pitkin, joka mukavasti oikaisee Mikkeliin parikymmentä kilometriä talvisin. Toinen tyttö vielä nukkui, joten oli keksittävä raju lähtö ja lupasin tällä kertaa, että pyöräytetään Hesen kautta syömiset! Niin  tehtiin ja matka  alkoi.

 Koikkalan alueen whatsapissa  olivat kyselleet jäätien tilannetta Pihlajasalo- Anttola. Lisäksi monelle on epäselvää, mistä sinne käännytään, joten tein pienet hahmotusvideot ryhmän lisäksi omallekin face sivulle. Onhan se jännää ajella vetten päällä! Linkomieskin tuli juuri vastaan, joten oli tie erinomaisessa kunnossa autoilla. Tuli mieleeni netistä espanjalainen mies, joka naureskeli aina suomalaiselle meiningille. Yksi naurunaiheista oli se, kuinka talvella lähdettiin, pikkukankkusessa edellisillasta, pilkille. Suomalaiset kävelevät kuin Jeesus aikoinaan vetten päällä ja kairaavat reikiä. Istutaan avannolla pitkät tovit tietämättä, tuleeko sieltä mitään saalista! Sitten nappaa ja saalis onkin niin iso, ettei mahdu reiästä vetämään! Sinne jäi vieheet ja kaikki! Lopulta ilojuomaa liikaa nauttineena on soitettava emäntää hakemaan reiältä kotia. Että kyllä suomalaisilla on todella omat huvinsa! Sitä ei espanjalainen ymmärrä, saunasta puhumattakaan, joka onkin täysin oma kuvionsa täällä Suomessa. 

Tulin siihen tulokseen, että soitan optikolle myöhästymisestä. Olin joutunut lähtemään reissuun uunin pellit auki, joka harmitti kohtuuttomasti. Ystävällinen ihminen vastasi puhelimessa ja kiitteli hyvissä ajoin ilmoitettua myöhästymistä. Sain tunnin lisäaikaa, joten koukkasimme suoraan Hesen kautta tyttöni kämpille syömään. Jälleen kerran tuntui hyvältä päätös ostaa oma asunto Mikkelistä. Näin korona aikaan turvallista mennä sinne syömään eväitään. Kuvittelin tilaavani tytöille lastenateriat ja minulta kysyttiin, otetaanko ranskalaisilla vai nugeteilla? Pyysin nugeteilla ja avatessamme pusseja olikin molemmat, ranskalaiset ja nugetit! No, tyttöjä ei haitannut hampuraisen puuttuminen. Silloin kaikki oli hyvin!

Ehdittiin parahiksi optikolle. Olin käynyt siellä valovuosia sitten silmälääkärillä, sillä olinhan leikkauttanut silmäni Kuopiossa vuonna 2007. Sen jälkeen laseja en ole tarvinnut. Minua huolestutti lähinäkö. Vyyhti alkoi purkautumaan vuoden lopulla, kun  olin menossa ensimmäistä kertaa tutustumaan uuteen työhöni. Katsoin itseäni peilistä ja partakarvat ärsyttivät minua leuassa. Sitten muistin, että olin vuosia sitten ostanut tähän tarkoitukseen oikein karvanpoistokoneen, johon laitetaan hunajapatruuna ja annetaan laitteen lämmittää hunaja notkeaksi. Sitten vedellään sitä toivottuun kohtaan ja laput päälle.Vastakarvaan repäistään karvat pois! Kuulostaa helpolta, mutta ei ollut! Yritin siristää silmiäni löytääkseni ohjeista ensinnäkin suomalaiset käyttöohjeet. Yleensä en lue ohjeita, mutta nyt oli pakko, sillä en halunnut pilata naamaani tekemällä jotakin väärin. Löydettyäni suomen kieltä, kaikki teksti tuntui niin kovin pieneltä lukea! Oliko oikeasti alettu painaa pienemmällä vai todellako ikänäkö vaivasi ? Lopulta sain hommat siihen pisteeseen, että revin liuskoja naamastani, mutta tulos oli hurjempi ! Jokainen karva oli hunajan voimasta  oikein tapillaan pystyssä  leuassa. Eipä auttanut kuin ottaa pinsetit avuksi ja nyppiä ne tahmeat karvat leuasta pois. Jälkimainintana oli, että olisi pitänyt öljyllä käsitellä karvanpoiston jälkeen, eikä minulla ollut kuin ruokaöljyä jääkaapissa.. leuka punoitti kuin akneiho! Huomenna ensimmäinen tutustumispäivä uudessa työpaikassa!! Ei kyllä nyt hyvältä näyttänyt! Onneksi eletään tätä maskiaikaa ja voi aina naamansa piilottaa sen taakse, paitsi ruokaillessa….

Kerroin optikolle, että huomasin esimerkiksi käyttöohjeita lukiessani, etten nähnyt selvästi. Blogia kirjoittaessani tulee enemmän virheitä, sillä on todella siristeltävä, että virheet huomaa. Toisaalta on tämä tekstiä  korjaava alleviivaus, joka näyttää, jos on kirjoittanut sanan väärin. Optikko suositteli minua vielä vahvasti silmälääkärille leikattujen silmien takia, mutta lupasi tehdä minulle lukulasit. Vähän oli näössä sanomista ja tässä iässä ja työssä on kuitenkin hyväksi olla ajantasainen näkö. Aikanaan naapurin emäntä oli isäntää painostanut silmätarkastukseen ja mies oli saanutkin tarkentavat lasit. Oli jopa huomannut emäntänsä naama rypytkin turhan selvästi, josta oli toki kuittia heitetty! Ei olisi pitänyt optikolle patistella!! …Niinpä päädyinkin katselemaan itselleni kehyksiä. Tytöt olivat mukana, joten en meinannut ehtiä entisiä kehyksiä saamaan päästäni pois, kun tuli uusia ehdotuksia. Pinkkejä  kehyksiä vähän syynäilin, koska kuuluisa slougan” pinkki pelastaa paskimmankin päivän”, oli minulla muistissa. Laitoin ystävillekin kuvaa rillit päässä, mitä tuumaisi, mutta sitten oli vain valinta tehtävä. Optikko puhui minut ympäri ” ota kahdet ja maksa yhdet ja  lahjakortti mukaan ystävälle”, joten niin siinä kävi, että tuli mustatkin Levis merkkiset hankittua. Toivon pääseväni näillä pitkään! 

Olin sopinut hiustenleikkaukset Mikkelissä asuvien kesä naapureiden kanssa, joten laitoin viestiä, että laittaisi kahvin tippumaan. Nopeasti käytiin vielä tyttöjen asioilla lunastamassa lahjakortti vaateliikkeeseen .Olin myös netistä ostanut puhelimen tytölle valmiiksi myymälään.Ei tarvinnut kuin noutaa pois. Jonoa oli kyllä liikkeeseen kertynyt, joten nappasin vuoronumeron ja ehdimme lunastamaan vaatteen ja palaamaan takaisin puhelimen merkeissä. Kätevää, ja ajansäästöä… 

Kyllä jo kahvihammasta kolotti! Olen juonut hirvittävän vähän kahvia kotonani, sillä olen seurajuoppo. En viitsi itselleni keittää ja toisaalta minua ärsyttää sellainen riippuvaisuus mihinkään asioihin . Jos päiväni ei lähde käyntiin ilman kahvia niin saa olla minun puolestani lähtemättä. Odotetaan niin monta päivää, että lähtee. Kyllä se lähtöpäiväkin sieltä tulee, ennemmin tai myöhemmin! Helpompi elää, kun ei ole riippuvainen, mutta tarvittaessa voi ottaa. Nyt teki mukavasti seurassa mieli ja joinkin kaksi isoa mukia kahvia. Kyllä tuntui kofeiini käyvän päähän ja kuin iskusta virkistyin loppuillaksi ! Oli mukava tavata etänaapureita pitkästä aikaa. Olin kuulemma muuttunut varmemmaksi ihmiseksi. Sehän kuulosti mukavalta. Olen siis löytänyt oman identiteettini vihdoin takaisin ja saan olla se oma iloinen itseni, mitä yleensä olen ollut. Pitkään on prosessi vienyt, ja tie on ollut kiero kuin korkkiruuvi, eikä muutenkaan ilman  vastoinkäymisiä ole selvitty. Sehän se on ollutkin, joka on kasvattanut minut tähän. Muistan äitini aina sanoneen,” sanon tai teen  näin, vaikka presidentti istuisi vieressäni!” Ehkä sitäkin ajatusta voisi pitää mukanaan. Jos ajatus tai teko tuntuu oikealta, niin turhaan sitä piilottelee. Parempi tehdä kuin katua tekemätöntä hyvää. 

Kello vierähti ja oli vielä Lidlin kautta ajettava kotiin. Oli hirveä määrä pulloja palautettavana. Olivat lähinnä vissypulloja, joista osa piti palauttaa vain Lidliin. Tytöt nauroivat, että olin kuin koomikko Pirjo Heikkilän sketsissä  ison  Ikea kassini kanssa. Kukaan ei onnekseni tullut hengittelemään selkäni taakse. Päästyäni kaupan puolelle tuli  kuulutus, että ”pullonpalautukseen tarvitaan henkilökuntaa.” Mietin, olinko toiminut oikein….

Ajelin Siikakosken kautta kotiin. Pitkä päivä kellon ollessa jo kahdeksan illalla. Talo oli viileä, joten taas alkoi lämmitykset ja saunankin lämmitys näin lauantaina. Olimme tosin kylpeneet myös perjantaina ja torstainakin.. Lattioilla juoksi villakoiria. Puunroskaa oli lattioilla.. myös kissat toivat  jaloissaan  tarpeilla käydessään kissanhiekkaa lattialle, joten mielenrauhani ei tyyntynyt ennenkuin imuroin ja luuttusin lattiat! Päälle raikkaat matot, jotka olivat toista vuorokautta tuulettuneet terassilla. 

Mielenrauhani alkoi palautua. Hetkisen relasimme tyttöjen kanssa TV:n äärellä minun halutessasi katsoa You Tubesta Tao Tao Pieni pandakarhu, jossa äitipanda kertoo opettavaisen tarinan lapsille joka jaksossa. Ajattelin, jos tällä piirretyllä olisi minunkin uniini rauhoittavampi vaikutus, sillä edellisyönä olin herännyt painajaisiin ja siitä syystä ei lauantaikaan lähtenyt odotetusti liikenteeseen. Tykkäsin lapsena tästä piirretystä sen opettavaisen tarinan takia. Nykyisin lastenohjelmat tulisi lailla kieltää. Ainakin kaikki väkivaltaan liittyvät. Uutisissa on jo tarpeeksi niitä. Lapsi oppii elämää esimerkkien avulla ja tällaiset agressiiviset ohjelmat terrorisoivat lastakin tekemään ilkeyksiä entistä enemmän. Tähän tulokseen itse olen tullut ja katson edelleenkin televisiosta mieluummin pandakarhuja ja laulan uniini nukku-Mattia. Joku Matti saisikin tulla jo uniini. Ei muuta kuin unia näkemään… parempia sellaisia.