Uusi jobi

Uusi vuosi , uudet tuulet. Tai aloitetaanpas puhtaalta pöydältä. Lopulta vuoden alku muistutti paljon vuoden takaista koronapelkoa. Vuosi sittenhän olin  altistunut koronalle käydessäni kotikäynnillä ja jouduin kymmeneksi päiväksi karanteeniin.  Nyt olin jo toistamiseen testin saanut negatiivisena , kun jouduin oman mielen rauhoittamiseen käymään uudessa  testissä tiistaina.

Maanantaina kirjoitin uuden työsopimuksen kunnan elinkeinoyksikössä, jota pehmeämmin elinvoimatiimiksi kutsumme. Tarvittiin matkailusihteerin puolikasta tekemään sekä elinkeinopuolella riittää työtä myös. Siitä sain nimikkeen Elinkeinosihteeri. Luottavaisin mielin hyppäsin uusiin saappaisiin ja tutkailen, mitä tuleman pitää.  Olen aistinut, että olen päässyt ihanaan työyhteisöön, jossa olemme tasavertaisia ja yhteistyökykyisiä. Iloinen, positiivinen asenne näkyy tekemisissä. Olen tainnut löytää ” kotini.” Maanantaina kuitenkin jännitti ilmeisen paljon työsopimusta allekirjoittaessani, sillä  alkoi vatsaan kiprimään ja jouduin nousemaan ylös nojaten pöytään ja hengittelemään kuin synnytykseen menossa viimeisillään oleva nainen. Onnekseni työnantajan ei tarvinnut enää tämän ikäisen kohdalla pelätä, että tästä olisin äitiyslomalle pyrkimässä. Tämä johtui selvästikin jännityksestä, joka purkautui sopivasti vessanpönttöön…Siitä sitten nälkäisenä Apsille syömään. Kyllä kesti ruoka vatsassa. Bossen kanssa tsekattiin matkailupiste, että kunnossa oli. On niin monenlaista opittavaa… Olin Q Pointissa bongannut sihteerimukeja ja kovasti teki mieli ostaa sellainen töihin.  Ehtii vielä. Työpuhelimen sain tai oikeastaan numeron. Oma käyttämätön puhelimeni kelpasi tällä kertaa ja se hyvä, että sain käyttöön. Numero tuli nopeasti tutuksi, sillä teen muistisääntöjä itselleni ja numero 52 muistuttaa minua lohikäärmeen vuodesta 484 on parillisia lukuja ja 97 on äitini kuolinvuosi. Erittäin hyvä numero minulle itsekin ollessani lohikäärme.  

Jälkikäteen ajateltuna tämä sihteerin työ tuli kuin tilauksesta. Olen kovasti miettinyt tätä koronamaailmaa. Osa ystävistäni kärsii siitä, ettei terveytensä puolesta voi rokotetta ottaa ja kokoajan määräykset tiukkenevat. Hoitajan työssä olisi täysi mahdottomuus olla rokottamatta itseään. Olen minäkin ne kaksi rokotusta saanut, mutta kuin kreivin aikaan minut pelastetaan laivaan, jossa ei olla niin äärimmäisyyksissä tässä asiassa. Vasta juteltuani eläkkeellä olevan hoitajan kanssa, törmättiin samanlaisiin ajatuksiin ihmisen omasta puolustusjärjestelmästä, kuinka se vahingoittuu meidän saadessamme aina vain lisää ja lisää vierasta ainetta sisäämme. Rokotteita tulee aina vain lisää markkinoille ja kohta saamme päättää, mitä kukakin meistä haluaa otettavan. Olisi tarjolla aitoa koronaa, joka on tehty puolustuskyvyttömäksi. Sieltä se sitten aktivoituu ja hyökkää kuin hämähäkki seiteistään  tunnistettuaan ihmisessä ulkoapäin tulevan koronan. Kun lukee netistä rokotuksen tehojen katoavaisuutta viikkojen jälkeen, miettii, tarvitseeko ottaa niin montaa rokotusta ja  rokotevälit ovat selkeästi lyhentyneet. Itse otin uuden kannan ja käytän edelleen maskia ja käsidesiä kahdella rokotuksella. Se riittäköön tällä kertaa. 

Etätyöt pelastavat monelta pahalta. Siinäkin suhteessa, että sairastavat lapset kotona pystyy tekemään töitä tai toisen käden leikkauksen tultua ajankohtaiseksi, voi kuitenkin tehdä töitä toisella kädellä, eikä kukaan ole kieltä vienyt, joten puhetyö onnistuu kyllä. Saksityöt on sivutettava silloin. Etätöissä voit lämmittää uuneja kotona ollessa. Itse koen etätyön loistavaksi ratkaisuksi tässä koronamaailmassa. Omaan myös erakon vikaa, joten yksinään työskentely ei tuota traumaa. Onhan puhelimet keksitty ja laulavatkin  hyvinkin tiheään tahtiin. Kampaajan työtä saan tehdä jaksamiseni mukaan, mikä pitää minua tätä sihteerin työtä enemmän liikkeessä. Toki keväästä alkaen varmaan matkailusihteerikin matkustaa ja pääsee viettämään vähän ”matkalaukkuelämää.” Niin uutta ja virkistävää”, ajattelen  tällä hetkellä. 

Kampaajan työtä takana kaksikymmentäneljä vuotta, josta olen ammentanut asiakaspalvelijan ammattia. Lähihoitajaksi valmistuin 2017, enkä kadu yhtään käytyäni Juvalla koulutuksen siihen. Paljon on tullut oppia ja uutta näkemystä sille puolelle. Nähnyt sen hoitajapulan ja tiukasti työskenteleviä oikeita aitoja ihmisiä, jotka taipuvat kuin puunlatvat tuulessa antaen viimeisenkin vapaansa työntekoon, jotta hommat toimisivat. Ei siis ihme, jos hoitajat uupuvat. Minä hyppäsin lähihoitajan työstä perhehoitajan työhön, joka on erittäin palkitsevaa sen yksilöllisyyden vuoksi. Saa antaa aikaa ja olla läsnä, niinkuin ihminen ihmiselle. Sitä työtä tein reilun vuoden, kun kutsu kävi tähän uuteen maailmaan. Olisihan se vaikeaa ykskaks hypätä lähihoitajaksi tai parturiksi, mutta sihteerin työhön saan hyvää täsmäkoulutusta ja kollegojen tukea. Uskoisin tämän tulevan työn viihdyttävän minua ainakin elokuuhun asti ellei toisin määrätä. Päällimmäisenä edelleen kiitollisuus ja halu olla palvelualtis ja yhteistyökykyinen tämänhetkisessä työssäni. Positiivinen ilman koronaa.