Luopumisen aika

… Minulla on kupla otsassa. Se on paisunut Hubba Bubba purukumin tavoin aika suureksi. Se on läpikuultava ja tuntuu siltä, että kohta se räjähtää…

Elämme täpäriä aikoja. Kukaan meistä ei tiedä, mitä huomenna tapahtuu. Asiasta enemmän tietoiset ovat valmiustilassa. On tullut aika, oli se sitten mitä tahansa, niin aika on tullut täyteen. Näistä päivistä lähtien alamme pikkuhiljaa heräillä todellisuuteen tästä maailmasta, joka tuntuu tällä hetkellä hyvinkin epätodelliselta. Olo on kuin maailmanlopun äärellä kuunnellen päivästä toiseen asioita, jotka kuitenkin ovat vain höyhenen kevyitä tässä raskaasti hengittävässä ilmatilassa. Alan väsyä tilanteeseen, jossa etsitään syyllisiä tai syytellään. Epäillään ja tuomitaan. Ollaan arvostelevia toisiamme kohtaan. Kuinka hyvin tunnemmekaan toisemme?Tänä aikana hyvä ja paha kohtaa toisensa ja sen tietää, että kamppailusta ei tule helppoa. Tarvitaan oikeanlaisia tekoja, halua uskoa hyvään. Kannustaa lähimmäisiä ja olla kiitollinen. ”Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan”, on viisaus, joka tulisi pitää aina takataskussaan. Mitä minä toivoisin, jos sitä joskus minulta kysyttäisiin. Lähimmäisen rakkautta. Tulin sen tuntemaan koirassani.

Oli tullut luopumisen aika. Uskollinen ystäväni oli kavunnut rappuset ylös makuuhuoneeseen vielä viimeisenä yönäkin. Kuuntelin sen hengitystä nukahtaen siihen. Aamu valkeni ja tiesin, että tänään on se päivä. Aika erota pitkäaikaisesta ystävästä. Otin paljon kuvia ja videoita. Se, että vanhemmat tytöt olivat käyneet hyvästelemässä ystävänsä edellisenä iltana, kosketti minua. Zara-koira oli ollut tyttöjen ensimmäinen koira. Oli tullut paljon muistoja kahteentoista vuoteen. Päiväkirjan sivuista viimeinen alkoi olla valmis.  Eläinlääkärikäynnistä tuli mutkia matkaan, mutta ystäväperhe pelasti jälleen minut pahemmalta. He ovat olleet minulle kuin vuori. Voin luottaa satasella tietäen, ettei koskaan tule päivää, että ystäväni kääntäisivät minulle selkänsä. Se on yksi tärkeimmistä asioista elämässä. Luottamus toiseen ihmiseen.Usko voi horjua. Mutta luottamus ansaitaan. Kaikesta surusta huolimatta tiesin, että Zaran oli nyt hyvä olla. Kissa sai vielä jäädä henkiin pitkästä iästä huolimatta. Ensimmäisenä iltana ilman toista koiraa tuntui tietenkin oudolta. Odotin ulko-oven avattuani vanhempaa koiraa ulos, muistaen pian, että turhaan odotin. Tänään kävin pussillisen koiranruokaa kaupasta ja kerroin surullisesta tapahtumasta kassalla. Ehkä en olisi kertonutkaan, ellei aina niin empaattinen kassa olisi sanonut minulle, että ” sinä se jaksat aina hymyillä.” Se sanoma tuli kyllä oikeaan aikaan. Olin tapellut tunteitteni kanssa ja mieleni kupla oli jo liian suuri. Tarvittiin vain nuppineula puhkaisemaan se, ja osa kuplasta olikin jo ryöpsähtänyt ulospäin. 

Se on avain hyvälle. Se, että sanot hyvät asiat toiselle ääneen, etkä jätä niitä ajatuksen tasolle. Samalla tavoin ikävät asiat kannattaa miettiä ensin omassa päässään, kannattaako minun avata asia toiselle? Kokeile ensin puhua omalle peilikuvallesi, jos pidät itse sanomastasi, silloin se on hyväksi toiselle. Jos taas sanoma vaikuttaa sinuun ikävästi, voi vain kuvitella, miltä se tuntuu  toisesta. Kritiikki on kritiikkiä, sanotaan. Puhutaan myös hampurilaismallista. Osataanko pakata hamppari hyvillä lisukkeilla vai jääkö se vaille hyviä mausteita?  

Aamulla herätessäni se oli totta. Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan. Se, mikä oli vahvasti näkyvissä, oli nyt totta. On entistä tärkeämpää pitää yhtä ja luoda toivoa paremmasta. Pienet ovat huolemme loppujen lopuksi, kun nyt katselen ja kuuntelen surullisia uutisia sodasta. Toivon nopeita ratkaisuja rauhan saamiseksi.Sitä me kaikki toivomme.

.