Sosiaaliset ihmiset liikenteessä

 Olimme keskustelleet tulevan yhdeksänvuotiaan kanssa siitä, mikä olisi mukavaa tekemistä hänen syntymäpäivänään. Lista olikin mielestäni toteuttamisen arvoinen, sillä pöpöaikaan ei ole tullut käytyä juuri missään ja nyt helmikuussa pääministerimme Sanna Marin on aikonut avata rajoitukset pois jolloin tekemisestä tulisi myös sallittavampaa. Ei sitten muuta kuin toimeksi!

Olin varannut pöydän Mikkelin Kiinalaisesta, jossa aikoinaan tuli äitienpäivänäkin käytyä syömässä. Tyttöjeni lisäksi mukaan pääsi ystäväni, joka oli hetkeä aiemmin kihlautunut. Sattui niin sopivasti järjestää pienet juhlallisuudet siinä. 

Ei ollut yllätys, että satoi lunta. Silti rohkenin lähteä jäätietä pitkin ajelemaan Mikkeliä kohti. Matkalla oli monin paikoin tuiskunnut peltoaukeita melkein kiinni ja ajattelin, että melkein hullun hommaa lähteä jäälle! Toisin kävi ! Jäällä tuuli oli puhdistanut tien kohdan puhtaaksi, eikä ollut vaikeuksia edetä Anttolan rantaan. Sitä ihminen aina pelkää pahinta, mutta nytkin pelko oli ollut turha. Tiedän kyllä, kuinka moni olisi sanonutkaan, ettei jäätielle kannata lähteä ajelemaan. 

Satuimme sopivasti koko porukan kanssa ravintolan eteen. Olin soittanut kukkakimpun kihlaparille valmiiksi, löytänyt kortin puodista ja ensimmäisellä värssykirjan avauksella löytänyt pienen runon, juuri kihlaparille tarkoitetun! Naureskelin, että aukeama olisi saattanut avautua vaikka suruvalittelun puolelta, mutta tämä oli tarkoitettu näin.

Pöytävarauksemme oli henkilökunnalta unohtunut, mutta saimme ystävällisen kohtelun pyöreän pöydän äärelle. Onneksi oli tilaa. Mietin, kuinka ystävällisiä ihmisiä kiinalaiset ovat omassa maassaan. Siellä käytöstavat on ykkösjuttuja. Kuinkahan ne muokkautuvat täällä Suomessa?  Sanonta, seura tekee kaltaisekseen tai porukassa tyhmyys tiivistyy, on myös hyviä pohdittavia ja avattavia asioita. Onko ajatukset suomalaisten keksimiä vai onko nämäkin tulleet käännöstekstinä Suomeen ? 

Ruoka maistui. Eveliina, synttärisankari, halusi syödä puikoilla. Hyvin se onnistuikin. Taitaa olla tyttö viettänyt edellistä elämää kiinalaisena, kun noin helppoa oli puikoilla syönti. Itse jätin väliin tietäen, että olisin järjestänyt noloja tilanteita vanhemmille tytöilleni. Musiikki puuttui ja kyselinkin, huomasiko joku jotakin puutosta täällä? Ystäväni mies teki saman havainnon, mutta siihenkin Eveliinalla oli hieno ajatus, että syödessä on hyvä ollakin hiljaista. Aina ei tarvita musiikkia. Tyydyttiin sitten siihen. Minulla on tapana pitää keskustelua yllä, koska koen liian hiljaiset tapaamiset epämiellyttäviksi. Tulee turhia jännitteitä. Kampaamotyössä tiedän kuitenkin, jos asiakas ei halua keskustelua, osaan ottaa tämänkin asian huomioon. Monesti kuitenkin puhuminen on tärkeää kampaustyön rinnalla.

Olin sujuvasti varannut liput Kiinalaisen viereisestä elokuviin. Juhlallisuudet oli pidetty ja nyt oli aika siirtyä uuteen kohteeseen. Olimme hyvissä ajoin, joten siinä ehti kahmia herkkuja tiskiin ja käydä vessassa. WC:n ovi ei ollut varma tapaus, joten äitinä minun piti ottaa vahtivuoro ovelta, ettei kukaan ylimääräinen tulisi ovesta. Itse olen jo sujut pöntöllä istumisen kanssa. Yleensä ovesta pöllähtäisi vain joku toinen nainen ja kaikkihan me tiedämme, mitä olemme sinne vessaan menneet tekemään. Toisaalta omalle kohdalle tuli tilanne päälle, kun hamppariketjun vessat ovat lukossa ja minun tarvitsi vain pestä käteni. Sujahdin miesten puolelle nopeasti käsien pesuun toisen tullessa pois. Kohta ovi aukesikin ja nuudelipäämies oli tulossa vessaan. Selitin, että olin vain käsiä pesemässä, johon hän totesi hymyssäsuin, ettei hänelle tarvinnut selitellä mitään. Luulin olevani niin nopea, ettei kukaan huomaisi minun käyntiäni ”väärällä” puolella. Ehkä meidän kuuluu kuitenkin pitää omat puolemme vaikka vain käsiä pestäksemme. 

Elokuva oli tytöille mieleinen. Vanha klassikko Vinski. Martti Suosalo näytteli vanhusta, joka opetti Vinskille näkymättömyyspulverin käytön. Kuten yleensä, paha saa palkkansa, eikä Vinskin äiti päässytkään naimisiin asti, sulhasen ollessa rikollinen. Hääkimppu kärsi eniten kohtauksessa, toisinkuin antamani kimppu kihlaparille. Luulenpa sen olevan kauniisti nyt  maljakossa!

Viimeinen kohde olikin keilaaminen. Sitä ennen ehdimme Sokokselle ostamaan saunaa varten kasvo- ja huulimaskit. Tyttöjen mielestä se rentouttaa ja on mukavaa yhdessäoloa saunan lauteilla. 

Mikkelissä on kaksi keilauspaikkaa ja me menimme sinne vanhempaan, joka sijaitsee ammattikorkeakoulun lähellä. Henkilökunta on ystävällistä täälläkin. Pääsimme vihdoin valikoimaan sopivia kenkiä keilaamiseen. Kuin Tuhkimossa, sopivaa kokoa ei päivänsankarille löytynyt ja pienen neuvottelutuokion jälkeen molemmat tytöt suostuivat pitämään tossuja jalassaan. Olin varannut radan reunoilla, tyttöjäni varten. Eipä silti, ränniin lähti äidinkin keilaaminen, johon naapuriradan mies reagoi hetkessä. ”Sinulla näyttää olevan väärät sormet reiässä?” Noh, olihan siitä aikaa, kun olin viimeksi käynyt. Jo sopivan pallon löytäminen tuotti ongelmia. Sainkin varsinaisen opettajan koko keilaamisen ajaksi, josta päivänsankarikin otti koppia! Käytiin läpi, kuinka kroppa pysyy paikallaan vain oikean käden heiluessa vartalon vieressä . Heittokohdalta noin viisi normaaliaskelta poispäin. Vasemmalla jalalla lähdetään liikenteeseen ja loppurutistuksessa oikea jalka taipuu vasemman jalan taakse hieman kyykkyasentoon vasemman käden etsiessä tasapainoa … Lähdin liikenteeseen ilman vauhtia. Nyt tiesin laittaa oikeat sormet pallon reikiin eli nimetön, keskisormi ja peukalo. Rauhallisella heitolla täysikaato !! Mies katsoi ja oli varsin tyytyväinen heittooni. ”Vahinkoja sattuu”, tuumasin. Lopulta tutkimme myös lattian rimojen ja mustien kärkien etäisyydet ja tarkoitukset keiloille. Mies, joka oli harrastanut keilausta vasta viisi kuukautta, oli kyllä täysin perehtynyt asiaan. Hän osasi näyttää tyyliä ja opastaa toisia. Saattoi olla opetusalalla töissä? En kysellyt, mutta rahalle tuli kyllä  vastinetta hyvästä opetuskerrasta. Lopulta kuitenkin  hävisin tytöilleni koko pelin. En jaksa enää ottaa niin tosissani. Tiedän, miten hyvälle voittaminen tuntuu. Kun osaa valmistua hyvään häviöön, ei sekään lopulta tunnu pahalta. Ihminen vain ohjelmoi itseensä tiettyjä päähänpinttymiä, eikä suostu antamaan omista ajatuksistaan periksi. Sama se on kilpailussakin. 

Huipulla tapahtuva urheilu on kuitenkin  erikseen. Se on ns. Leipätyö, ja jos et menesty, olet hukannut koko elämäsi sille. Se on kovaa työtä ja päämäärätavoitteista hiontaa, oli laji mikä tahansa. Vaikkapa keilaaminen. Palloja on erilaisia. On tiedettävä, millä pallolla keilaa, sillä kenttää on liukastettu kilpailutilanteessa. Hermot on pidettävä kasassa, eikä saa häiriintyä kanssaihmisistä. On tuijotettava omia keilojaan hypnoottisesti ja tehtävä suoritus… toisensa perään. Tarkkuutta vaativaa ja keskittymiskykyä lisäävää toimintaa. Vähän niinkuin haitarinsoittokin. On osattava laittaa sormet oikeille näppäimistölle, nähtävä selkeät kuviot ja vetää palkeita samalla kun oikea ja vasen käsi työskentelee toisistaan näkemättä yhteen. Ei riitasointuja, vaan kaunista melodiaa tuottavaa mielihyvää aivoille. Sitä se voi parhaimmillaan olla.

Oli aika jättää keilahalli. Poikkesimme vielä lähikaupassa. Siellä oli mukava kassaneiti, ja asiakas, joka pakkasi tavaroita kassiinsa, avasi keskustelun herkuista, joita sankari oli saamassa. ” Oreokeksipurkki! Hänenkin lempikeksejään!” Kerroin, että vietetään tänään tytön syntymäpäiviä ja lopulta juttelimme enemmänkin ja toivottelimne hyvät viikonloput! Ulos päästyämme kaupan edessä oli nuori koira kytkettynä odottaen omistajaansa kaupasta. Viereiseen autoon oli menossa mies, joka huomasi saman koiran ja siitähän muodostuikin kymmenen minuutin mittainen juttelu koirista, maalla tai mökillä asumisesta, talvesta.. Vihdoin päästyäni autoon ihmettelin tytöille, kuinka kaikilla ihmisillä tuntuikin olevan oikea puheripuli. Tyttö vakuutti, että se on kyllä molemminpuolista! Siihen voisi sanoakin, ”että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.” Ystävällisellä ja lähestyttävällä käytöksellä saat paljon enemmän hyvää aikaiseksi ympärillesi kuin hyökkäävällä olemuksella ja eleettömällä katseella. Maskien ollessa käytössä toimivat parhaiten sielunpeilit, jotka kyllä kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. 

Pääsimme kotiin myöhään. Vielä sauna tulille ja kasvomaskit naamalle! Päivä oli ollut onnistunut ja syntymäpäiväsankari väsynyt, mutta onnellinen. Lopulta niin pieni, mutta merkityksellinen asia kuin yksi ruusu oli ollut hänelle se melkein isoin juttu, jonka oli äidiltään saanut. Siinä se jälleen nähtiin. Emme tarvitse isoja tekoja toteuttaakseen iloa toiselle. Se voi olla lopulta pieni hetki ajatusten vaihtoa tai vaikkapa ruusu. ” Yksi ruusu on kasvanut laaksossa..”