Määränpäänä Helsinki

 Tässä sitä makailen hotelli Scandic Pasilassa. Sanotaan, että ”reissussa rähjääntyy” ja melkeinhän siinä niin kävikin. 

Illalla oli MLL:n kevätkokous. Suunnittelimme samalla lasten kevättapaamista Yritys-ja matkailupalveluiden tiloihin. Päädyimme pitämään tapaamisen lähinnä ulkona. Lapset pääsevät maalailemaan sormiväreillä näyteikkunaan vappupalloja. Ukrainalaisten ja paikallisten  lasten yhteistapaaminen ja heille lahjoituksena pehmoleluja. Teoriassa kaikki on  hyvin suunniteltua, ajallisestikin. Pyysin vielä kokouksen jälkeen hallituslaisia auttamaan esitteiden kantamisessa autoon. Olin jo maanatnaina yksin kannellut muutaman esitelaatikon, mutta aina jää jotakin pois, joten oli hyvä täydentää takakonttia. Uupuneena menin kotia ja samantien tulet uuniin. Jännitti tuleva päivä. 

Aamu koitti ja siitä sitten virkosin  minäkin . Autosta oli tullut minulle huolenaihe. Iskarit sain maanantaina laitatettua. Oli taas ylpeyden aihe” ei ole kenelläkään toisella varmaan niin huonokuntoisia iskareita ollutkaan!” Tuntui, että auto hajoaa just siihen korjaamon pihalle. Huomasi kyllä kuopissa niiden vaihtuneen! Samalla vaihtoi rahakin taas omistajaansa. Vähiin käy ennenkuin loppuu. Muutama asian toimitus vielä kotona ja kello yksitoista matkaan. Vesisateella lähdin Juvan ABC:n kautta Helsinkiä kohti. Ostin paikallisesta Salesta eväät hotellille; mandariinia, banaania, viinirypäleitä ja mehua. Ei tarvitsisi illalla lähteä hotellista haahuilemaan ruuan perässä. 

Autoon päästyäni huomasin vessahädän tulleen, vaan urhoollisesti sinnittelin Mäntymotellin viereiselle Teboilille, jota kannatin myös TaKe Away kahvilla. Luulin olevani jo Kuortissa, vaan hyvä kannattaa näitä pikkuasemiakin. 

Olin ystäväni kanssa puhelimessa lähestyessäni Helsinkiä. Ikäväkseni huomasin, että navigointiin ei ollutkaan puhelimen muistissa tilaa ja jouduin pikaiseen ottamaan työkännykkään sovelluksen auki. Kaupungissa ajo aiheutti hermoilua, kun sähköinen käsijarru meni liikennevaloissa päälle. Ystäväni rohkaisi minua puhelimessa, kun kerroin, missä olen menossa, hän varmisti omasta kartastaan puhelimessa, että etenen oikeaa reittiä. Siinä sitä edettiin ratikan takana toivoen pääsevänsä parkkihalliin. Hieman tuotti harmaita hiuksia, mutta rohkeasti vetäisin auton parkkihallin kakkostasolle lähelle sisäänkäyntiä. Siitä alkoi osaston etsiminen. Soitin kollegalleni, että ” täällä olen, kunhan vain löydän kohteeseen.” Hän tuli hakemaan minua, kun ilmoitin koordinaatit ” tässä Maskun ja Bilteman luona. En liiku tästä mihinkään!!” Oli helppoa jäädä osastolle, koska työkaverini opasti ja perehdytti minut osastolle huolellisesti. Oli vahdinvaihdon aika. 

Kello 18 loppui messupäivä. Sitä ennen oli selvinnyt, että ratikalla kannatti ajella hotellille. Se puolestaan vaati ottaa HSL sovelluksen käyttöön, koska ratikassa ei enää rahasteta. Elämää yritetään toki helpottaa tällä tavoin, mutta samalla se vaikeutuu monen kohdalla. Kaikilla ei ole yksinkertaisesti älypuhelimia tai jokin muu syy siihen, ettei homma skulaa. No, minä onnistuin tällä kertaa tässä. Olin jopa oikealla pysäkillä ja osasin mennä oikeaan ratikkaan. Sitten jo jännittikin, missä pitää jäädä pois! Onneksi en ole tuppisuu ja kyselin viereisiltä ystävällisen näköisiltä rouvilta,” missä kohdalla hyppään kyydistä?” Helpottavaa oli, kun oikealla pysäkillä voi hypätä ratikasta pois. 

”Mitä mitä?” Olen tottunut näkemään hotellihenkilökunnam seisovan selkä suorana tiskin takana sen suurempia eleitä. Nyt oli kolme tekijää ja heillä oli silmittömän hauskaa keskenään, kun astelin ovesta sisälle. Tuli hyvä mieli. Miksi meidän aina pitäisi olla niin vakavia? Kohtelu oli ystävällistä ja sain huoneen avainkorttini, joka oli numero 333, puhelinnumeroni loppuosa siis! Olikohan minua ajateltu, että varmasti muistan huoneeni? Hissiin päästyäni painelin kolmosta, mutta mitään ei tapahtunut. Väsyneenä päivästä en heti älynnyt, että avainkortilla pitää aktivoida hissi. ”Voi minua maalaista!!” Huoneeseen päästyäni menin samantien suihkuun ja olin jo kello 19 yövaatteet päällä syöden iltapalaksi messuilta ostamiani karjalanpiirakoita. Kylläpä ne maistuivatkin hyvälle! Olipa hyvä tunne olla turvassa. En lähde mihinkään seikkailuille, etten kadota täällä itseäni. Juttelin ystäväni kanssa puhelimessa päivän tapahtumista ja sen jälkeen nukahdinkin heti kello kymmenen jälkeen.