Anne ja uskomattomat päivät

 Tämä viikko on ollut herkkä. Se on kukkaan puhkeava kevät kauniine villiorvokkeineen ja sen on voinut aistia ilmasta pian kukkivan tuomen tuoksusta. Alkuviikosta silmiini kiteytyi kyyneleet, sillä huomasin ensimmäisten pääskysien tulleen luokseni. Monet inhoavat näitä lintuja, sillä tahtovat aina sotkea ulosteillaan paikat. Ymmärrän minä senkin, mutta vanha aika palaa vahvasti mieleeni. Ennen odotettiin kesän saapumista juuri pääskysistä. Sanonta ” puoli kuuta kiurusta, västäräkistä vähäsen ja pääskysestä ei päivääkään.” Nuorimman tyttöseni kanssa juteltiin saunapolulla, kuinka ennenvanhaan käenkukunnasta laskettiin vuosia, kun oli nuori, kuinka kauan täytyi odotella naimisiin pääsyä tai ehtoopuolella oleva saattoi laskea jäljellä olevia vuosia. Itse huomasin olevani siinä suvantovaiheessa- käki ei jaksaisi kukkua yhtäsoittoa minulle elinvuosia ja yhden kerran naimisissa olleena, oli sekin jo koettu. On mukava kertoa lapsille mukavia vanhanajan juttuja, jospa hekin omilleen sitten...

 Se, että olen saanut (lue:joutunut) olla kotona rannekanavan ahtaumaleikkauksen vuoksi ja siitä seurauksena minulla ei ole elämä ollut kovinkaan tapahtumarikasta, niin tämä päivä kirkolla käydessäni muutti tapahtumattoman viikon rikkaaksi. Oli kulunut tasan kaksi viikkoa leikkauksesta ja seurasi tikinpoisto. Olin varannut ajan ensimmäistä kertaa nettiä käyttäen ja chattaillut jonkun toimihenkilön kanssa. Painotin, että Juvan Hyvinvointikeskukseen haluan ajan. Huomaan olevani edelleen kovin vanhanaikainen kaikkine ajanvarauskalenterieni kanssa, sillä uskon siihen, että kun järjestelmät pettävät, eikä sinulla lue muualla kuin sähköisessä kalenterissa menosi, voit sitten kaikessa rauhassa nauttia tulevista vapaa päivistä muistamatta ainuttakaan tapahtumaa, jonka olit kalenteriin merkinnyt. Näin minä ajattelen, mutta pakkohan sitä vähän olisi nykyaikaistettava itseään ja kas, aika oli varattu ilman puhelua…  Naapurini kyyditsi minut kohteeseen ja jälleen olin koneen kanssa tekemi...

 Elämäni toiset messut olivat Kotimaan matkamessut Tampereella. Lähdin matkaan hyvällä fiiliksellä, olihan yhdet onnistuneet messut takanapäin. Sitä ennen halusin kotivahdille tehdä aamulla makaronilaatikon ja pannukakkua. Ei tarvitsisi kotonani kuolla nälkään, muutoin jääkaappini olikin keskivertaista tyhjempi.  Auto oli kamalassa ropakossa. Luonto ei antanut periksi lähteä sen näköisellä Tampereelle asti ja päätin pesettää sen Mikkelin Pitkäjärven ABC:llä. Vessahätäkin vaivasi ja kävin vessan kautta vielä Salessakin pientä purtavaa matkalle ja hotelliin. Kuuntelen aamuisin Radio Novaa, jossa Aki ja Minna ovat aina vauhdissa. Ihailen heidän yhteistyötään ja iloisuuttaan. Aki oli lukenut netistä, että ”Snickers patukalle oli tullut määräys muuttua ulkonäöltään, koska se muistuttaa liiaksi miehen elintä!” Oli vielä Akin suosikki patukka! Sitä nyt ei ymmärtäneet sen paremmin radiojuontajatkaan kuin minäkään, miten kukaan ajattelisi näin. Olihan Mars patukkakin lähes samannäköine...

 Lauantai-aamu. Heräsin ennen kellon soittoa. Suunnistin aamutoimien jälkeen hotelliaamiaiselle. Olen siitä poikkeava yksilö, etten saa aamulla alas rasvaisia nakkeja tai muutakaan pakkopullaa vain sen takia, että nyt on syötävä, kun siitä on maksettu. Hyvin yksinkertaisuudessaan kopistin kaurapuuroa lautaselleni ja etsin sopivan paikan pöydästä. Jokseenkin tulee kiusallinen olo yksin syödessään, tarkkaileeko joku tekemisiäni. Se on ehkä ollut haasteellisin juttu elämässäni, että tunnen, etten osaa edes lusikkaa suuhuni laittaa, jos tunnen jonkun minua seuraavan. Inhottava tunne. Itse kyllä tarkkailin, miten lasiseinän läpi näki vanhemman miehen ottavan rappusissa lähes juoksuaskelia tullessaan ylöspäin. Pian mahakas ikämies puolestaan käveli rappusissa ikäänkuin painovoima olisi vienyt häntä nopeammin alaspäin. Annoin ajatusteni liukua pariskuntaan, jossa nainen antoi ohjeita ja mies totteli etsien ratikan aikatauluja. Sellaista ehkä se parisuhde elämä on. Annetaan ohjeita ja tote...