Kevätmessuilla

 Lauantai-aamu. Heräsin ennen kellon soittoa. Suunnistin aamutoimien jälkeen hotelliaamiaiselle. Olen siitä poikkeava yksilö, etten saa aamulla alas rasvaisia nakkeja tai muutakaan pakkopullaa vain sen takia, että nyt on syötävä, kun siitä on maksettu. Hyvin yksinkertaisuudessaan kopistin kaurapuuroa lautaselleni ja etsin sopivan paikan pöydästä. Jokseenkin tulee kiusallinen olo yksin syödessään, tarkkaileeko joku tekemisiäni. Se on ehkä ollut haasteellisin juttu elämässäni, että tunnen, etten osaa edes lusikkaa suuhuni laittaa, jos tunnen jonkun minua seuraavan. Inhottava tunne. Itse kyllä tarkkailin, miten lasiseinän läpi näki vanhemman miehen ottavan rappusissa lähes juoksuaskelia tullessaan ylöspäin. Pian mahakas ikämies puolestaan käveli rappusissa ikäänkuin painovoima olisi vienyt häntä nopeammin alaspäin. Annoin ajatusteni liukua pariskuntaan, jossa nainen antoi ohjeita ja mies totteli etsien ratikan aikatauluja. Sellaista ehkä se parisuhde elämä on. Annetaan ohjeita ja toteutetaan niitä. Elämä on yhtä ohjeistusta ja toimintaa sen mukaisesti. Sitten lähelleni tuli istumaan vanhempi mies vain mehulasi seuranaan. Eikö aamupala maistunutkaan hänelle? Olisiko ollut kostea ilta takana? Boxing Teams- huppariporukka oli myös aamupalalla. Minäkin kuuluin ”huppariporukkaan” eri logolla tosin. Kukaan ei onneksi tullut kyselemään minulta sen enempiä liittyen hupparin tekstiin. Yksi nainen tuli tosin kyselemään minulta, onko tietoa noista Boxing teamin porukasta, onko heillä ottelua täällä? Sikäli jännää, ettei voida mennä kysymään asianomaiselta, mutta toisaalta minä olen kuullut olevani helposti lähestyttävä ihminen, niin voi aina lähestyä asiassa kuin asiassa. Eriasia onkin, miten osaan olla avuksi. En tälläkään kertaa osannut asiaan vastata, vaan puolestani tein vastakysymyksen,” oliko hän menossa ratikalla messukeskukseen?” Kävi ilmi, että määränpää oli sama. Hän kannusti menemään kävellen, sillä sinne oli ihan yksinkertainen ja lyhyt matka kävellä. Käännyn lopussa vain vasemmalle… Selvä. Päätin yrittää kävellä kohteeseen.

Olin mielestäni varannut tarpeeksi aikaa kävelylle, sillä laitoin navigoinnin päälle ja se näytti kahtatoista minuuttia paikalle. Lähdin siis matkaan. Pian alkoi epävarmuus iskemään ja kysyin vastaantulevalta naisporukalta, miten löytäisin Messukeskukseen. Hekään eivät osanneet auttaa. Pääsin Triplan kauppakeskukseen ja sieltä sain vinkkiä, ” että oli noustava neljänteen kerrokseen ja sitten käveltävä rakennuksen päähän ja takaisin alakertaan.” Hissiä odotellessani muistin, että olinkin unohtanut pääsylippuni hotellille, eikä auttanut kuin syöksyä ratikkaan, joka vei minut takaisin hotellille! Alkoi olla jännä fiilis. Lippu mukaan ja kiltisti ratikkaa odottamaan. Viikonloppuna mokomat kulkevat harvemmin ja kello 9.59 saapui viimein hartaasti odottamani kakkonen. Hikihän siinä meinasi tulla kiirehtiessäni osastolle. Huomista ajatellen oli taas roudattava mukanani kaikki matkalaukusta lähtien, sillä huoneen luovutus on kello 12. 

Lähdin heti hakemaan lisää esitteitä autosta. Ihmisiä alkoi virrata messukeskukseen heti aamusta alkaen. Oli luultavasti vilkkain päivä tänään. Huomasin, kuinka mukava olikaan jututtaa ihmisiä. Kysellä, oliko etelä-Savo tuttua seutua. Olivatko vierailleet Juvalla, onko mahdollisesti mökkiä tällä seudulla. Monilla olikin ja pääsivät merkitsemään nuppineulalla oman kohteensa karttaan. Se tuntuikin olevan mieluinen juttu. Kerroin oman kunnan kesätapahtumista ja mitä kaikkea täällä voikaan kesäaikaan tehdä. Tutuksi tuli myös naapurikunnan melontareitti ja majoitukset. Myös pyöräreitistöstäkin oltiin kiinnostuneita ja esitteitä Hiidenmaan luontopoluille kului loppuun asti. 

Messupäivä oli ollut vilkas. Sain ainakin kaksi ikäistäni naista innostumaan Juvasta ja jopa somettamaan kanssani. Sehän on tämän päivän juttuja, että saa someenkin näkyvyyttä. Muuten meni kuvaukset hyvin, mutta Hirvensalmi-kassi videossa sai näkyvyyttä vain TikTokin kautta. Onneksi sekin kanava Juvan kunnalta löytyy.

Yhtään kukan mukulaa tai narsissia en paikan päältä ostanut. Mietin, kuinka hullunkurista onkaan ajaa Helsinkiin asti jonkun siemenien takia, kun läheltäkin niitä saisi. Varmasti tällaiset omat kevätmarkkinat myisivät meillä hyvin. Tarvittaisiin se tapahtumavastaava omalle kylälle, niin alkaisi olla kylällä tapahtumia. Eipä silti, onhan nuo vestivaalit, karkelot ja antiikkipäivät jo tulossa. Kyllä aina jotakin tapahtumaa on tarjolla. Ja olihan nuo Kevätmessut upea kokonaisuus, kun haluaa tutustua vaikka laitureihin tai paljuihin. Kyllä siellä sai aikansa hyvin hukatuksi. Minä panostin Juvaan satasella, ja sinnittelin seisoa koko päivän maski naamalla ottaen ihmiset ilolla vastaan.

Illalla pyrin saunaan. Sekin oli todella jännä kokemus minulle, kun tulet aamutakki päällä hississä alakertaan siinä toisten ottaessa alabaarissa rennosti. Minäkin olin rentona menossa juurikin saunaan. Suunnistin ovelle ja hirvitti, olinko naisten vai miesten puolella. Päättelin hiustenkuivaajasta olevani naisten puolella. Ei ristinsielua. Kaappiakaan en lukkoon saanut, mutta eipä minulla olisi paljoa arvotavaraa ollut vietävänäkään kuin älykello. Olen jo uutta miettinyt, joten jos vanha äly jollekin kelpaa, niin siitä vain! Suihkun jälkeen lauteille makaamaan edelleen pelossa, että jostakin ovesta hyökkää miehiä paikoille. Tunne, kun yrität rentoutua lauteilla, mutta silti pelkäät olevasi väärässä paikassa väärään aikaan. Selvisin yksin suihkusta takaisin pukukopille. Sitten tulikin kolmen kopla naisia ja naurahdin, että ollaanhan me naisten puolella! Joo, oli ovessakin symboli naisten puolesta. Tunsin oloni taas niin Pirjo Heikkiläksi! Ei muuta, kun vaatteet ylle ja turvalliseen hotellihuoneeseen odottamaan seuraavaa päivää…

Aamu tuli ja niin reippaana taas aamupalalle. Tällä kertaa olin normiaikaan messuillakin. Päivä ei ollut yhtä vilkas kuin lauantai, mutta jututettavia silti riitti. Koin messut onnistuneeksi ja mieltäni lämmitti hyvät kollegat, joidenka kanssa oli ollut onnistunut päivä.  Autoin messuesitteitä kollegan autoon, jotta pääsimme yhtäaikaa lähtemään kotiin. Tällä kertaa kuvittelin olevani viisas laittaessani oman ja työpuhelimen navigaattorit reitittämään tieni pois kaupungista. Kuinkas kävikään, toinen neuvoi menemään eteenpäin ja toinen kääntymään seuraavasta risteyksestä vasempaan! No, minähän käännyin ja pieleenhän sekin meni. Ei auttanut kuin uukkari tehdä ja sitten osuin jo oikealle reitille. 

Kyllä oli taas ihana palata kotiinkin. Ihana kotivahtini oli vähön siivoillutkin, että oli tunne kuin Huvila ja huussi- ohjelmassa, miten ihanaa ja upeeta taas tulla kuin uuteen kotiin! Ekat messut takana. Kyllä oli mun juttuni. Jäi hyvät fiilikset. Mikä sen parempaa kuin saada hyviä kokemuksia ja uusia kontakteja. Uutta kohti mennään!