Tapahtumarikas päivä 12.5.

 Se, että olen saanut (lue:joutunut) olla kotona rannekanavan ahtaumaleikkauksen vuoksi ja siitä seurauksena minulla ei ole elämä ollut kovinkaan tapahtumarikasta, niin tämä päivä kirkolla käydessäni muutti tapahtumattoman viikon rikkaaksi. Oli kulunut tasan kaksi viikkoa leikkauksesta ja seurasi tikinpoisto. Olin varannut ajan ensimmäistä kertaa nettiä käyttäen ja chattaillut jonkun toimihenkilön kanssa. Painotin, että Juvan Hyvinvointikeskukseen haluan ajan. Huomaan olevani edelleen kovin vanhanaikainen kaikkine ajanvarauskalenterieni kanssa, sillä uskon siihen, että kun järjestelmät pettävät, eikä sinulla lue muualla kuin sähköisessä kalenterissa menosi, voit sitten kaikessa rauhassa nauttia tulevista vapaa päivistä muistamatta ainuttakaan tapahtumaa, jonka olit kalenteriin merkinnyt. Näin minä ajattelen, mutta pakkohan sitä vähän olisi nykyaikaistettava itseään ja kas, aika oli varattu ilman puhelua… 

Naapurini kyyditsi minut kohteeseen ja jälleen olin koneen kanssa tekemisissä. En viitsinyt kaivella yhdellä kädellä kela- korttia, vaan näppäilin henkilötunnukseni ja tökin kuvaruutua useaan otteeseen, sillä ei mitenkään meinannut hyväksyä minua vastaanotetuksi. Kävin ajatuksissani päivystyksen puolelle istumaan. Kello alkoi kiertämään aikaa ja kun oli kulunut varttitunti, lähdin kuitenkin vaivaamaan hoitajia kansliaan, jos minä olin kuitenkin onnistunut ”chattailemaan” päivän väärin. Hoitaja kertoi, että minun olisi pitänyt istua eteläisen puolen vastaanotolla, enkä ollut lisäksi edes ilmoittautunut ” sisälle”.. No jopas jotakin! Puuskahdin,” eikö kukaan voinut tulla kertomaan minulle asiaa kansliasta, että näin on käynyt??” Kerrankin olin päättänyt uskoa ”koneisiin”, enkä vaivata henkilökuntaa, sillä onhan se hupaisaa ilmoittautua koneella ja mennä sen jälkeen ilmoittautumaan kansliaan, että olen tullut paikalle. Lisäksi hoitaja näki minut istumassa penkillä, joten luotin, että kyllä joku tulee sinulle sanomaan, mikäli olen väärässä paikassa. No, eteläinen hoitaja tulikin huhuilemaan samaan syssyyn, ”olenko Anne Ahonen?” No, pahoittelin, kun olin taas ollut niin hölmöläinen täällä. Ehkä se kertoo siitäkin, ettei tule kovin useasti penkkiä kulutettua tai lähinnä vain päivystysasiaa ollut. Hoitaja olikin tuttu ennestään Mikkelin päivystyksestä. Oli muuttanut Mikkelistä Juvalle töihin ja saimme päivitettyä samalla muitakin asioita tikinpoiston yhteydessä. Päiväni pelastui  ja pahoittelin kansliaan vielä omaa tyhmyyttäni istua väärässä paikassa oikeaan aikaan! 

Ovesta ulos ja samantien juttusille oman kylän miesten kesken. Toinen oli menettänyt etusormensa puuhommissa, kun näyttelin omaa rannettani, tosin lappu päällä. Puuhommia minullakin olisi edessäpäin. Muistelin, kuinka edesmennyt rouva oli menettänyt sirkkelihommissa vasemman käden nimettömän ja todennut, ettei tarvitse enää vihille mennä, kun sormussormi oli hävinnyt.Tällä välin naapurini oli jo hieman kyllästynyt odottamaan minua. Oli ollut puhetta matkalla, minne mennään ruokaostoksille. Naapuri puolsi S-kauppaa ja minä K-kauppaa. Asialla on jo pitkät juuret siitä, että minä selviän K-kaupassa nopeammin kuin S-kaupassa. Tämä kuulostaa siltä Speden ja Hannele Laurin naisenlogiikalta. Mielestäni sorrun ässässä pahemmin jutusteluun tuttujen kanssa ja aikaa kuluu huomattavasti enemmän kuin ”koossa”. Kuulemma pitäisi osata mennä vain tuttujen ohi, mutta jos miettii, että olet ollut koko viikon kotona näkemättä ihmisiä, lukuunottamatta kahta pariskuntaa ja paria ystävää, jotka viikolla kävivät ” tuhoamassa” tytön tekemää äitienpäiväkakkua ja kun omani loppui, syötiin sitten toisenkin kakku pois.. Hyvää kierrätystä sinänsä! Kyllä siinä ajassa puheripuli alkaa kasvamaan ja ilo nähdä ihmisiä. Kaupasta selvittiin suhteellisen helposti, mutta autoon päästyäni kiinnitin huomioon viereisen auton mieheen, joka lähti kiertelemään kadulla kuin jotakin olisi kadonnut. Mietin, ” oliko emäntä hävinnyt”. Jos oli mennyt johonkin niistä kampaamoista, eikä mies enää muistanut, mikä ovi niistä monesta oli. Sitten aloinkin katsella, että tämä mies muistutti tädin miestäni, mutta olikohan hän täällä?? Asuvat Mikkelissä.. Nousin autosta ja hänet kohdatessaan asia oli päivänselvä! Ei olla nähty vuosiin!! Ja nyt Juvan kylällä! Tätini oli vielä ”ässässä” ja meillä riitti paljon päivitettävää. Lähettyvillä oli myös toimittaja Petri Vironen, joka haastatteli ex-apteekkari Ollikaista ja vinkkasi, että kohta olisi minun vuoroni! No, en minä osannut karkuunkaan lähteä. Ainut, mikä harmitti, oli naapurini autossaan. Oli mennyt jo puoli tuntia, eikä Annea saa autoon. On tunne kuin ajokoiran kanssa! Päästät sen maastoon ja sitten menee rajaton aika, milloin palaa takaisin.. Onneksi on tutkapannat keksitty ja minäkin onnekseni pysyttelin näköetäisyydellä. Takaikkunasta kurkistin autoon ja huomasin hänen tekevän kovasti käsiliikkeitä siellä. No, erilainen venyttely käsillekin on hyvästä! 

Vironen alkoi kysellä minulta Natoon liittymisestä. Mitä mieltä olen tämän aamun julkaisusta Suomen hakeutumisesta Natoon?Olenko ollut kokoajan samaa mieltä vai mikä on vaikuttanut mielipiteeseeni? Mitä ajattelen harmaan ajan vaikuttavan Suomessa ennenkuin sopimuksemme tulee voimaan ja olenko menettänyt yöunia tämän seurauksena? En ole aikaisemmin tällaiseen tilanteeseen joutunutkaan. Tätini mies siirtyi sivummalle kuuntelemaan, vaikka olisin niin halunnut meidät yhteiskuvaan ja haastatteluun. Yritin skarpata, sillä haluaisin puhua aina niin kansan kielellä. Jänskään kyberhyökkäysiä, sillä yhteiskunnan järjestelmät ovat nykyisin haavoittuvaisempia hyökkäyksille, ja jos maksujärjestelmät kaatuvat, olemme pulassa jokapäiväisten asioiden hoitamisen kanssa! Kuinka maksaa ostokset, jos kortit eivät toimi? Jokaisella pitäisi olla tietty määrä käteistä kotonaan. Ehkä sitten olisi harjoitettava vanhaa ”oravannnahkakauppaa”eli tehtävä vaihtokauppaa. Teki mieli sanoa toimittajalle, että ”olisi revittävä tuohta tuosta seinästä..” Mutta eihän niin voi sanoa. Se tekee ristiriitaa ajattelun kannalta, mitä sanot ulos ja miten ajattelet. Pitäisi pyrkiä päivittämään tämä vanhanaikainen ajattelu, vaan jos sitä ei vie sukupolvelta toiselle, niin ketju katkeaa. 

Vihdoin vuosien jälleennäkemisen riemu palkittiin. Välitän sukulaisistani kovasti, mutta aika on tehnyt sen, etten enää jaksa pitää tiivistä yhteyttä täteihini tai setiini. Se ei tarkoita sitä, ettenkö välittäisi. Ajatuksen voimalla toivon tämän yhteyden pysyvän. On tunnistettava omat voimavaransa ja mentävä sen mukaan. Tädin mies antoi kuskille viisi minuuttia aikaa, että vaihdamme kuulumiset tätini kanssa ja pääsemme kaikki jälleen jatkamaan matkaa. Otin meistä nykyaikaisesti selfiet ennen lähtöä, jotta voin jatkaa muistelua rakkaasta tädistä ja hänen miehestään.

Naapuri on onneksi pitkäpinnainen ja tarjosin kotiin päästyämme omenahyve-kahvit vaniljakastikeella. Jälleen kerran hyvästi painon tarkkailu! Naapurin lähdettyä, muistin toimittajan sanat ja avasin radion ja aloin etsiä kanavaa kohdalleen. Juuri kreivin aikaan alkoi kuulua haastattelu NATO-asiasta ja ehdin ottamaan kännykkään videolle sen. Jopas kävikin tuuri! Joku olisi kuvitellut, että vahdin radion vieressä tulevaa haastattelua, vaan se tapahtui hetkessä. Hetkessä on kyllä hyvä elää. Tämäkin päivä oli ollut hetkiä täynnä. Ei ihan jokapäivä tälläista, kuten tikinpoisto ja haastattelu ja tädin tapaaminen vuosien jälkeen. Voin sulkea silmäni jälleen onnellisena odottaen uutta päivää. Mitä se toisi tullessaan?