Jos ei heilaa helluntaina-tai jospa sittenkin!

 Miltä rakkaus tuntuu? Keväällä katselin, kuinka linnut peuhasivat keskenään järven rantasilla. Samaan aikaan yksinäinen joutsen lipui tyynellä järvellä vailla päämäärää. Tunsin olevani tuo joutsen. Kesä tulossa jälleen kerran, eikä minulla ole ketään, jota ajatella syvällisesti. Luonto heräili kukkaansa. Tuli helluntai. Vietin senkin päivän töissä palvellen kampaajana. ”Jos ei heilaa helluntaina, ei koko kesänä”. Tuo sanonta on aika leimaava ja saa totisesti ajattelemaan niin. 

Sitten alkoi tapahtumaan. Elämä oli alkanut järjestämään minulle miestä. Lopulta millään muulla ei ole väliä, miten se tapahtui, mutta kyllä tunnetila pitää paikkaansa, jos sanotaan ”jalat menivät alta”. Siihen tilaan päästääkseen pitää olla sisäistä kemiaa ja yhdenmukaisia ajatuksia. Helppoa olla ja jutella mistä tahansa asiasta. Myönnettäköön, että pientä ujoutta oli ehkä molemmissa. Se, että on melkein jo luovuttanut ajatuksen elämänkumppanistaan. Seuratessaan ympäristöä, huomasi toisien löytävän se uusi kumppani hyvinkin helposti. Kuulin sanat, ”että ajattelin, ettei minulla ei olisi mahdollisuuksia sinuun”. Se sai taas ajatukseni raksuttamaan, ”mitä minä viestin ympärilleni”. Myönnän, että jostakin syystä minäkin ajattelen niin. Elämässä voi mennä montakin asiaa ohitse, jos teemme omassa päässämme jo valmiiksi uskomuksia, mikä ei oikeastaan pidä paikkaansa. Ne ovat kuin itsesuojelua meille, ettemme jälleen pettyisi. 

Elän nyt hetkessä ja nautin joka ikisestä hetkestä. Välillä pyyhin silmistäni onnen kyyneleitä ja olen kiitollinen elämälle. Se järjesti minulle uuden mahdollisuuden elää elämää yhdessä ihmisen kanssa, josta todella välittää. Samaan aikaan sydäntäni särkee lähipiirini kuuluva erittäin rakas mies, jota parantumaton sairaus on tullut varjostamaan loppuelämää. Todettiin, ettei periksi anneta. Niin pitkään, kun on elämää, on toivoakin. Sitä vaan ei millään voi ymmärtää elämän tarkoitusta. Olen ajatellut, että kun auttaa, niin sinäkin saat apua. Ja kyllä minä uskon, että tuolta ylhäältä niitä asioita meille järjestetään.

Juhannusaatto. Sen verran perinneihminen olen, että hain aamulla juhannuskoivut rappusten viereen. Lampaat ilahtuivat koivuista ja meinasivat syödä ne ennenkuin sain ne pystyyn. Tällä kertaa lippu jäi nostamatta salkoon ja saunavastat tekemättä, Olin ilolla töissä  kampaamolla iltapuoleen asti ja kodin kautta Siikakoskelle juhannusta vastaanottamaan. Olin lupautunut laulamaan ja pääsinkin toteuttamaan itseäni viulistin ja hanuristin säestyksellä. Tuttuja näkyi ja kirkkaimpana silmissäni mies, jota kutsun nykyään miesystäväkseni, Olo tuntui hyvinkin uskomattomalta, koska en ollut tällaista julkisuutta kokenut lähivuosina. Nyt oli tullut aika. 

Elämää on uskallettava katsoa silmiin. Pitää heittäytyä ja uskoa hyvään. On tahdon asia, onnistuuko elämässä vai ei. Lopulta juhannus jäi mieleeni valoisana muistona kokon ja yöttömän yön juhlana. Oli alkanut uusi aikakausi elämässäni. Kohti parempaa huomista!