Anne ja uskomattomat päivät

 Katselin ikkunasta, kuinka talitintit hyppivät lampaan selässä etsien jotain syömistä. Olen viime ajat syöttänyt tinttejä leivänmurusilla ja harmitellut, kuinka pitäisi aloittaa taas jyvien osto. Tiukka rahapolitiikka saa miettimään, kuinka taivaanlinnut kestäisivät pakkasella hengissä ilman isompia ruokahankintoja.. Meillä Juvalla on jonoja. Perjantaina olen huomioinut jonon, jossa jaetaan ruokakasseja. Ajaessani kylää eteenpäin, on ollut OP:n jono, jossa asiakkaat odottelevat ulkona sisälle pääsyä, kukin vuorollaan. Eilen päätin kiireessä mennä ostamaan aloituspussin linnuille siemeniä, mutta pysähdyin Tokmannin ovella ihmeeseen. Hirmuinen jono!! Yksi kassa käytössä, eikä minulla olisi ollut kymmentä minuuttia aikaa odotella, sillä Koikkalassa oli oltava jo kahdenkymmenenviiden minuutin päästä. Painoin silti asiakaspalvelun hymynaamaa ja lähdin. Ystävällinen tuttavapariskunta tarjosi minulle omia jyviään ja sainkin niitä sitten pussillisen kampaamolle.  Jonoista tuli mielee...

 En tarvinnut enää puhelimeen herätystä. Aloin heräilemään koputukseen, joka tuli mummon kepistä hänen etsiskellessä ” hoitajaa”. Tai ei oikeastaan ollut määränpäätä. Oli tullut vain heränneeksi ja siinä samalla sitä itsekin heräsi uuteen aamuun.  Tänään oli vierailupäivä. Se tarkoitti sitä, että olin sopinut ruokailuun omaisia klo 11. On tärkeää, että vuorovaikutustaidot säilyvät, ja parhaiten niitä säilyttää tapaamalla oikeita ihmisiä. Pelkkä TV tai radio ei tässä asiassa auta. Yhteistyöllä syntyi nakkikeittoa ja omenapiirakkaa. En ymmärrä, mihin se aika katoaa, kun kello lähestyi yhtätoista ja näin omaisten saapuvan paikalle. Oikeastaan ruuan laiton välillä syötin myös taivaan lintuja. Ajatukseni palasivat lapsuusaikaan, jolloin närhilintuja ukkini kutsui lisänimellä paskanärhet. Ikkunaan hakattiin, kun närhi istahti lintulaudalle. Niitä koreanvärisiä lintuja tuli vihata. Mielellään tappaa pois. Nyt katselin itse sellaista ikkunan takaa ja mietin, mitä pahaa se lintu oli te...

 Olin nukkunut kuin tukki. Oli mielikuva, että joku olisi raottanut ovea yöllä, mutta en saattanut silmääni raottaa. Eilinen kokous ja ylipäätään aamusta lähtenyt kilpajuoksu tulevaa jaksohoitoa varten oli uuvuttanut minut. Tekemättömät työt löytää aina edestään, joten päivä alkoi jaksohoitohuoneen päivittämisenä; puhtaat lakanat ja maton puistelut, wc pöntön päivitys ja imurointi. Talo lämmäksi; puita uunit täyteen ja tikkua perään. Tiskit koneeseen ja pannut puhtaaksi. Tulitikkua ottaessani rasiasta sattui normaalia ohuempi ja pitempi tikku käteeni. Nyt ymmärsin sen, miksi ylipäätään puhutaan standardista. Kaikilla on koko määritys, kuten kananmunat, banaanit, kurkut sun muut pitää olla oikean kokoisia. Kyllä ei ollut helppoa raapaista tulta uuniin, kun tikku meinasi katketa jo ensimmäisellä raapaisulla! Eihän se muuten olisi haitannut, mutta tulitikut alkoivat olla vähissä, enkä muista niitä kaupasta ostaa sattuneesta syystä. Jos olisin tupakkaihmisiä, ei sellaisia varmaan unoht...

 Lippu salkoon! Katselen taivaalla pilviä, jotka ajelehtivat verkkaisesti eteenpäin osittain kauniin sinisen taivaan värittäessä päivää. Aurinko ei paista ja lämpötila näyttää nollaa. Ollaan siis elämän lähtökuopissa, ei plussaa, ei miinusta. On Isänpäivä.  Illalla annoin musiikille jälleen vallan ja lauloin ääneni lähes käheäksi 4, 5 tuntia. Se on voimavara, jota on vaikeaa lopettaa kun aloittaa. Jollekin käsityöt ovat se elämää suurempi, minulle laulaminen. Viimeisenä lauluna kokeilin laulaa ” Minun Suomeni”, joka kuvastaa isänmaallisuutta. Laulussa mainitaan ”isän kanssa kalassa”, jota minäkin sain musiikin lisäksi harrastaa isäni kanssa. Juuri tuo kalastus toi elämääni kärsivällisyyttä, koska talvella istuessa pilkkiavannolla et voi tietää, istutko viisi kuusi tuntia saamatta yhtään nykäisyä. Silti jaksat odottaa ja uskoa, että kyllä siellä saattaa olla joku, joka huomaa pienen koukun toukkineen ja nappaa syötin.. Annan ajatukseni laukata pilvien lailla. Kyllä tämä elämäki...

 Yö oli menetetty Punaiselle ristille tytön tullessa kuumeeseen. Edellistä blogia kirjoitellessani tein jotakin väistämätöntä ja kaikki tekstit hävisivät näytöltä! Periksiantamattomana päätin kirjoittaa uuden ja yön pikkutunneille astihan se kesti.  Aamulla oli sovittu renkaanvaihto paikalliseen yritykseen.Aikataulu oli jälleen tiukka, joten kurvasin suoraan tyttöjeni kanssa renkaanvaihdolle. Huolimatta siitä, että tytöt olivat vähän flunssaisia, kerroin, ettei siellä mene kuin kymmenen minuuttia! Nopea toimitus ja sitten jatketaan matkaa. Tytöt tunnistivatkin ”rengaskaverin” isosiskojen ystäväksi ja juttu alkoi luistamaan mukavasti, kunnes tuli mutkia matkaan! Tähtivain eli erikoisavain ei ollut paikoillaan, joten vaihtoa ei pysty tekemään ilman sitä. Ehdin jo huolestumaan ja soittelemaan kilpailevaan firmaankin, oliko jäänyt sinne kesärenkaita vaihdettaessa. Ei ollut. Lopulta jäljet johtivat samaiseen paikkaan, jossa olin. Alkukesästä oli renkaassa reikä ja olin kääntynyt as...