Anne ja uskomattomat päivät

Tammikuun 13.2023.  Päivät ovat menneet sairastaessa influenssa A:ta. Loppuvuosi koronassa ja vuoden aloitus influenssassa. Jokainen vuosi on erilainen ja niin on ollut mennyt vuosikin.  Mennyttä vuotta muistelen melkein onnistuneena uudesta työpaikasta ja rakkaasta, jonka sain vierelleni. Elämä ei saa olla koskaan ruusuilla tanssimista, joten sain mustan verhon eteeni, etten liiaksi iloitsisi näistä minua kohdanneista hyvistä asioista.  Olen järjestellyt veljeni hautajaisia. On ollut haastetta sairaana ollessa. Yksi päivä poikkesin ostamaan hautajaiskutsuihin postimerkkejä. Olin verhonnut itseni maskiin ja villahattuun. Meikittömyys vaikeutti tunnistautumista, sillä myyjä, joka oli minulle hyvinkin tuttu, ei tuntenut minua sillä hetkellä. ”Minkälaisia merkkejä teille saa olla? Käykö nämä?” Postimerkissä oli kuva kahdesta shampanjalasista. Sopersin, että ”kutsut ovat hautajaisiin, jotakin vaikka Suomen lippu, sopisi paremmin”. Lopulta kallan kukka oli hyvä valinta. ”Olen ...

Syyskuun 22.2022.  Iltarusko taivaalla saa minut seisattamaan auton tienlaitaan ja nappaan kuvan hetkestä, jolloin taivas on upeimmillaan, mutta vain hetken. Sanonta ”elä hetkessä” tarkoittaa varmasti tätä. Jos olisin päättänyt ajaa eteenpäin, en olisi saanut tätä upeaa taivas-hetkeä ikuistetuksi. Äitini kuolemasta on kulunut tänään 25 vuotta. Se on pitkä aika, kun mietin elämää eteenpäin. Taaksepäin mietittynä on elämä pyörinyt kuin karuselli, välillä hitaammin ja välillä kuin lopun edellä. Itseasiassa pötkötellessäni sohvalla TV:n ääressä, huomioin A-studion keskusteluohjelmaa, jossa linja on vakava Venäjän suhteen. Toki ollut koko sodan ajan, mutta nyt alamme tulla pisteeseen, jossa pitäisi tulla ratkaisuja koko maailmaa ajatellen. Kukaan ei pysty sanomaan ennalta, mitä tulee tapahtumaan ja kuinka kauan joudumme kärsimään tästä maailman tilanteesta. Luultavasti useita vuosia. Siihen meidän on sopeuduttava. Emme silti saata jäädä laakereillemme lepäämään, vaan elämä on elettävä a...

 Herään aikaisin, koska mieheni on lähdettävä aamutöilleen. Halusin tarjota aattoaamun riisipuuron sekahedelmäsopalla. Edellisilta meni vastaillessa facen onnitteluviesteihin. Olen kiitollinen, että minulla on välittäviä ystäviä ympärilläni tietäen heidän tukensa. Juuri nyt välittävät ajatuksetkin kantavat minua eteenpäin. Aika on herkkää. Koen olevani kuumennettu paperin palanen, joka leimahtaa tuleen pienestäkin ajatuksesta, jonka koen itseäni vastaan tai vääräksi.  Aamulla vielä siistin paikkoja ja kävin lepäämään. Huomaan, että pienet ponnistelut saavat minut väsymään ja tarvitsen useammin lepoa. Yhtäkkiä huomaan kellon olevan jo kymmenen ja puolenpäivän aikaan olisi oltava jo kirkossa. Ei auttanut kuin lähteä ulkohommiin. Taas oli satanut lunta pihan täydeltä, mutta ei ollut aikaa tarttua kolaan. Sytyttelin kynttilöitä lyhtyihin ja annoin lampaille tupposia toivottaen niille hyvää joulua. Eläimet toimivat minulle terapeuttina. Katsovat silmiin kuin ottaen osaa tähän suruu...

 Joulukuun 22. Herään silmät rähmien koiran haukkuun. Hyppään kuin trampoliinilta tasajalkaa lattialle ja käyn hoitamassa ”lähieläinet” eli kissat ja koirat päästän ulos. Niitä on nyt kaksi; valkoinen ja musta kuin jing ja jang. Ne ovat tarkoitettu yhteen.  Asiat lähtivät pyörimään sunnuntaina 18.12 lumipallon lailla. Se pallo kasvoikin suureksi. Niin suureksi, että sitä palloa en yksin kykenisi siirtämään paikoilleen, mihin sen haluaisin. Minulla on kokemusta lumipallon pyörittämisestä ja se on joskus vain liian iso ja painava, saadakseni sen paikoilleen. Tämä on kuvainnollista siitä, mitä elämä oli minulle järjestänyt jälleen kerran.  Olin iloinnut juuri saatuani opinnot Esedulla loppuun. Valmistuin assistentti / sihteeriksi liiketalouden ammattitutkinnolla. Se oli ponnistelu, jonka sain upeasti maaliin. Korona vei minut jälleen tantereeseen ja olen koko joulukuun koittanut päästä siitä jaloilleni. Lucia neidot Koikkalassa oli projektini, koska koin, että niin upeat nei...

 Yö. Hauskuutamme toisiamme you tubesta sketseillä ja pelaamme Skipboa. Herkuttelemme karamellilla ja sinnittelemme valveilla. Elämäni ensimmäinen yö suoriutua yövalvojana Lionsin kansainvälisellä leirillä Mikkelin Karkealammella.  Lähihoitajaksi opiskellessani tehtäviini kuului valvoa vähintään yksi yö yökkönä. Muistelen, ettei se niin vaikeaa ollut. Pitää vain pysyä jalkeilla ja puuhastella jotakin. Toisen yövalvomisen muistan vuodelta 1990, jolloin osallistuin Hirmujoen yöongintaan. Oli pysyttävä hereillä ilta yhdeksästä aamu viiteen. Ehkä luonnossa samoilu ja kalastus pitivätkin minut hyvin hereillä, vain kello viiden aikoihin silmäluomet alkoivat painaa, juuri kun kilpailu päättyi. Lopulta hereillä pysyminen kannatti voittaessani nuorukaisen kalojen lukumäärällä. Toisella osapuolella oli vähemmän kaloja, mutta painoivat saaliina yhtä paljon.  Tämä päivä, heinäkuun yhdestoista on ollut monella tapaa speciaali. Ensin oli toimistopäivä. Sieltä sitten kiireesti koiraa ko...

 Miltä rakkaus tuntuu? Keväällä katselin, kuinka linnut peuhasivat keskenään järven rantasilla. Samaan aikaan yksinäinen joutsen lipui tyynellä järvellä vailla päämäärää. Tunsin olevani tuo joutsen. Kesä tulossa jälleen kerran, eikä minulla ole ketään, jota ajatella syvällisesti. Luonto heräili kukkaansa. Tuli helluntai. Vietin senkin päivän töissä palvellen kampaajana. ”Jos ei heilaa helluntaina, ei koko kesänä”. Tuo sanonta on aika leimaava ja saa totisesti ajattelemaan niin.  Sitten alkoi tapahtumaan. Elämä oli alkanut järjestämään minulle miestä. Lopulta millään muulla ei ole väliä, miten se tapahtui, mutta kyllä tunnetila pitää paikkaansa, jos sanotaan ”jalat menivät alta”. Siihen tilaan päästääkseen pitää olla sisäistä kemiaa ja yhdenmukaisia ajatuksia. Helppoa olla ja jutella mistä tahansa asiasta. Myönnettäköön, että pientä ujoutta oli ehkä molemmissa. Se, että on melkein jo luovuttanut ajatuksen elämänkumppanistaan. Seuratessaan ympäristöä, huomasi toisien löytävän se...